Meillä mikään koulutukseen liittyvä ei saisi maksaa mitään, paitsi oppikirjat

Huoli matematiikan osaamisen tasosta maassamme on todellinen. Viimeviikkoina syyllisiä etsittäessä katse on kohdistunut oppimateriaaleihin ja niiden laatuun (HS 6.5.). Helsingin Sanomat haastattelivat kolmea oppimateriaaleja tuottavaa kustantamoa aiheesta ja yksikään heistä ei yhtynyt puheisiin oppimateriaalien vaatimustason laskusta (HS 10.5.). Haastateltavat hakivat ymmärrystä oppimateriaalin muutokselle ja korostivat, ettei koulukirjojen suora vertailu kerro koko totuutta oppimateriaalien vaatimustasosta ja tehtävien määrästä. Digimateriaali on avannut oppimateriaaleille uusia mahdollisuuksia, jotka haastattelun perusteella näyttäisi erityisesti konkretisoituvan erikseen maksettavina lisätehtävinä. Näistä kunnat kuitenkin pystyvät säästämään ja mitä ilmeisemmin myös säästävät. ”Kaikilla kunnilla ei ole varaa esimerkiksi tilata uusimpia digitaalisia oppimateriaaleja, joka olisi tärkeää oppilaiden tasa-arvoisen oppimisen kannalta”, Sanoma Pron liiketoimintajohtaja Mika Perttola toteaa. Ehkä aiheellista olisi kysyä, kuinka paljon todellisuudessa oppimateriaalien digitalisaatio on tuonut opetukseen uusia mahdollisuuksia, vai ilmenevätkö mahdollisuudet sittenkin vahvimmin yksinomaan kustantamoiden ansaintalogiikassa?

Voisiko kirjabisnes olla jopa syypää laadun alenemiseen, kysyy mielipiteessään Kimmo Pietiläinen (HS 15.5.).  Suomelaisten kustantajien oppikirjabisneksen keskiössä on ollut ajatus, että oppikirjojen ei tule kestää aikaa. Kouluhallituksen oppikirjojen laadunvalvonta poistui vuonna 1992, jota Pietilän mukaan perusteltiin mm sillä, että läntisessä maailmassa vastaavasta laaduntarkastuksesta oli jo ajat sitten luovuttu. Mahdollistui oppikirjabisnes, jonka keskiössä on ollut sopivin väliajoin sellaisten uudistettujen laitosten markkinoille tuominen, jossa edellistä laitosta ei voi käyttää rinnan uuden kanssa. Tämä konkretisoitui itselleni erityisesti lukion opettajana ollessani. Toisin kuin kustantajat toivoivat, oma viestini kuitenkin opiskelijoiden suuntaan oli, että vanha laitos (eri kirjasarjankin vanha laitos) kelpasi aina, koska uudessa oli todennäköisesti vaan karsittu asiaa.

Poikkeuksellista omasta lukio-opetuksestani teki se, ettei oppiminen ollut sidottu yhteenkään tiettyyn oppimateriaaliin. Näin ei kuitenkaan yleisesti ole. Valtaosalle suomalaisista opettajista kustantajan tarjoama oppikirja on sama asia kuin opetussuunnitelma. Olen ollut aivan liian monta kertaa sijaistamassa peruskouluissa, joissa opetussuunnitelmasta ei pystytä keskustelemaan kuin oppikirjatasolla. Nyt Pietiläisen mielipiteen luettuani pohdin, voisiko tämäkin olla seuraus oppikirjakustantamoiden nerokkaasta bisnesideasta. Otavan Oppimisen palveluiden sisältöjohtaja Anna-Reetta Sipilä osuvasti Helsingin Sanomille muistuttaa, kuinka oppimateriaalit ja niissä tehtävät pedagogiset painotukset perustuvat aina kulloinkin voimassa olevaan opetussuunnitelmaan. Näin toki tulee ollakin, mutta ei millä hinnalla tahansa.

Oma mielipiteeni yläkoulun matematiikan oppikirjoista on, että niiden laatua tulisi todellakin tarkastella. Mielestäni tyypillinen matematiikan kirjasarjoissa esiintyvä ongelma on, että niissä aihekokonaisuudet on pilkottu niin pieniksi ’hauki on kala’ -kokonaisuuksiksi, että yleiskuva siitä, mitä tehdään ja miksi, katoaa. Tästä johtuen kirjoitimme kollegani Tiina Härkösen kanssa aivan oman oppikirjasarjan yläkoulun matematiikkaan, jonka julkaisimme yli kymmenen vuotta sitten CC-BY lisenssillä kaikkien vapaasti muokattavaksi ja ilmaiseksi käytettäväksi. Toki jossain vaiheessa haimme työllemme kustannussopimusta, mutta sitä ei irronnut. Perimäiseksi syyksi kiinnostuksen puutteelle eräs valtakuntamme isoimmista kustantamoista totesi: ’tästä on vaikea opettaa – opettajat kaipaavat ’oppikirjan aukeama kerrallaan’ -pedagogiikkaa’.

Saimme aikaan melkoisen haloon, jossa tekemisiämme kiiteltiin ja kauhisteltiin. Opettaja-lehti reagoi kohuun vuonna 2013 haastattelemalla minua ja kustantamon palkkalistoilla olevaa oppikirjailijaa. Juttu julkaistiin otsikolla ’Avoin vai kustannettu?’. Kirjoitus oli varsin asiallinen, jossa ääni annettiin kahdelle vastakkaiselle näkemykselle. Asiallista mielestäni ei kuitenkaan enää ollut se, kuinka minun palstani yläkulmaan oli laitettu huomautus, ettei toimintani kuulu opettajan toimenkuvaan. Nähdäkseni toimintamme herätti opettajien keskuudessa kaksi suurta huolta, joista ensimmäinen oli se, että jos tällainen toiminta yleistyisi, opettajat voitaisiin pakottaa käyttämään jonkun ilmaiseksi tarjoamia laaduttomia oppimateriaaleja. Toinen, ehkä jopa isompi huoli oli se, että kohta muiltakin opettajilta voitaisiin vaatia oman oppimateriaalin tuottamista. Olen yhden Vuoden opettaja -juttuni kirjoittanut avoimista oppimateriaaleista ja siitä, mitä niiden työstäminen opettajille ammatillisesti antaa. Jutun voit lukea tästä.

Hienointa, mitä tempauksestamme seurasi, oli vuonna 2013 saatu kutsu tulla pääpuhujiksi Suomen suurimpaan digitaalisen koulutuksen tapahtumaan, ITK-konferenssiin, otsikkotoiveella ’Avoimien oppimateriaalien tuhkimotarina’. Tuolloin itsellä ei ollut vielä pienintäkään aavistusta siitä, että tuhkimotarina saattoikin viitata oppimateriaalin päätymistä ammattikorkeakoulujen oppimateriaaliksi. Tänä päivänä oppimateriaaliamme hyödyntää useat ammattikorkeakouluopettajat osaamisvajeen paikkaamiseksi. Ajatusta sen laaduttomuudesta ei tue se, että Otavan opisto rakensi nettiperuskoulun matematiikan oppimateriaalimme pohjalta (kevennettynä versiona). Eikä se, että useampi oppimateriaalimme opiskelleista nuorista on saanut lukiotaipaleen pääteeksi Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiöltä 1000 € stipendin matemaattisista taidoistaan.

Yritin herätellä mielenkiintoa avoimia ilmaisia oppimateriaaleja kohtaan, kun oppivelvollisuus laajeni toiselle asteelle asti. Kiinnostus oli pyöreä nolla. Meillä on ihmeen vahvana ajatus, että mikään koulutukseen liittyvä ei saisi maksaa mitään, paitsi oppikirjat. Siihen nähden, että meillä on ’maailman parhaat opettajat’, on kovin kummallista, että tällainen asema kirjabisnekselle on pystytty saavuttamaan. Läntisessä maailmassa opettajat muuten kykenevät haalimaan ja kokoamaan omaa oppimateriaaliansa ja se saattaa jopa kuulua heidän toimenkuvaansa.

 

mrstoivola
Rauma

Marika on vuoden 2019 matemaattisten aineiden opettaja -kunniamaininnan saanut neljän kouluikäisen lapsen äiti, joka tekee väitöstutkimusta opettajan toimijuudesta käänteisessä oppimisessa (http://www.flippedlearning.fi). Hänen intohimonaan on niin oppilaiden kuin opettajien tasapäistämisen lopettaminen.

Profiilikuva: Jussi Partanen/IS

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu