Miksi niin usein kuulee, että jokin hakija on ylikoulutettu hakemaansa tehtävään?

Pitäisikö ammattikorkeakoulujen kouluttaa tohtoreita? Vastikään Helsingin Sanomat julkaisi Insinööriliiton koulutukseen erikoistuneen asiantuntija Anniina Sippolan mielipidekirjoituksen aiheesta.

”Yritykset tarvitsevat osaajia, jotka kehittävät yrityksen seuraavan uuden innovaation tai etsivät ratkaisuja liiketoiminnan haasteisiin. Ratkaisuksi on tarjottu tohtorikoulutettujen määrän lisäämistä, mutta akateemisessa maailmassa koulutetut tohtorit siirtyvät harvoin heille varsin erilaiseen yritysmaailmaan”, hän kirjoittaa.

Mitä hän mielipiteessään oikeastaan yrittää sanoa? Sitäkö, että yritysmaailma osaa kyllä hyödyntää yliopistomaailmassa opiskelleita diplomi-insinöörejä ja maistereita, mutta kyky hyödyntää heitä loppuu, kun heistä tulee akateemisesti taitavampia? Tekeekö siis ammatillinen mielenkiinto ymmärtää jotakin syvällisemmin heistä taitamattomia omaan aikaisempaan ammattiinsa? Näin valitettavasti on ollut vallalla ajatella koulumaailman puolella, mutta en tiennyt, että näin on tapana ajatella myös yritysmaailman puolella. Koulumaailman puolella, jossa innovaatioita harvemmin toivotetaan avoimesti tervetulleiksi, on tullut tutuksi ajatusmaailma, että väittelemään lähtenyt kollega ei joko viihtynyt työssään tai ei pärjännyt opettajana. Tohtorintutkinnon suorittaneet koetaan opettajayhteisöissä usein vähemmän houkutteleviksi valinnoiksi. Heidät mielellään leimataan epäonnistujiksi ja ylikoulutetuiksi, sellaisiksi jotka eivät menestyneetkään akateemisessa maailmassa ja joille aikaisempi toimenkuva ei tule enää riittämään.

Miksi niin usein kuulee, että jokin hakija on ylikoulutettu hakemaansa tehtävään? Ja miksi Sippola toteaa, että ”akateemisessa maailmassa koulutetut tohtorit siirtyvät harvoin heille varsin erilaiseen yritysmaailmaan”? Voisiko näillä kahdella aisalla olla yhteys? Voisiko ongelman keskiössä olla silkka ahdasmielisyys ja kyvyttömyys ymmärtää, että tehtävänkuvat voidaan tulkita toisinkin? Onko siinä, ettei tohtoreita ole tarpeeksi yritysmaailman puolella, osittain kyse johtajuusongelmasta? Kun johto tulkitsee hakijan olevan ylikoulutettu hakemaansa tehtävään, pitäisi hälytyskellojen todellakin soida. Tässä kohtaa pitäisi osata kyseenalaistaa se, minkälaisena johto itse ja erityisesti rekrytoiva osasto näkee tehtäväkuvan ja ymmärtää kysyä, minkälaisena ylikoulutetuksi tulkittu henkilö sen näkee. Mitä hakija olettaa pystyvänsä toimessa tekemään?

Tänä päivänä on muodikasta havitella työyhteisön itseohjautuvuutta ja ymmärrystäkin löytyy sille, että itseohjautuva yhteisö vaatii toisenlaista johtajuutta kuin mihin on totuttu. Vielä kun löytyisi ymmärrystä oppimisen johtamiselle ja sille, että itseohjautuvat yksilöt vaativat johtajiltaan paljon. Näin on, koska he eivät näe omaa tehtäväänsä sellaisena, jollaiseksi se on vallitsevien rakenteiden seurauksena muotoutunut. Mutta löytyykö johdolta ymmärrystä jaetusta johtajuudesta ja kuinka siemenet sille ja organisaation uusiutuvalle asiantuntijuudelle kylvetään tai jätetään kylvämättä joka ikisessä rekrytointitilanteessa?

Pahoittelut, mutta luen Sippolan mielipidekirjoituksen niiden lasien kautta, jotka muodostuivat, kun sain kyseiseltä henkilöltä vastineen aloittamaani Campus Online -huoleen. Hän piti osoittamaani huolta osaamistason romahtamista kohtaan marginaali-ilmiönä ja tiesi sanoa, että ammattikorkeakoulusta valmistuvien insinöörien tietotaso ei ole viime vuosina romahtanut: ”Tähän viittaa ainakin se, että työllisyys on pysynyt hyvänä eli valmistuneet insinöörit kelpaavat työelämään yhtä hyvin kuin ennenkin. Myöskään työpaikoilta ei ole kuulunut valituksia.”

Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksen hän lopettaa seuraavasti: ”Ratkaisu ei ole muuttaa yliopistojen toimivaa koulutusta työelämälähtöisemmäksi. Sen sijaan meidän kannattaa hyödyntää jo valmiiksi työelämälähtöistä korkeakoulutusjärjestelmän osaa, eli ammattikorkeakouluja. Ammattikorkeakoulut voisivat kouluttaa tohtoreita, joiden ensisijainen tavoite on etsiä ratkaisuja yritysten haasteisiin. Ammattikorkeakoulujen tapa toteuttaa koulutusta työn ohessa ja yhteistyössä yritysten kanssa avaa uusia mahdollisuuksia sekä yrityksille että työntekijöille. Uusi koulutusmuoto veisi yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa uudelle tasolle, kun pääpaino olisi yritysten tarpeissa ja työelämälähtöisessä toteutuksessa.”

Valitettavasti minä en näe, että tämä on ratkaisu vallitsevaan ongelmaan. Siihen tämä voi olla ratkaisu, että johtajuuden ongelmiin ei tarvitse pureutua.

mrstoivola
Rauma

Marika on vuoden 2019 matemaattisten aineiden opettaja -kunniamaininnan saanut neljän kouluikäisen lapsen äiti, joka tekee väitöstutkimusta opettajan toimijuudesta käänteisessä oppimisessa (http://www.flippedlearning.fi). Hänen intohimonaan on niin oppilaiden kuin opettajien tasapäistämisen lopettaminen.

Profiilikuva: Jussi Partanen/IS

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu