Miten kasvatustieteilijät saataisiin huutamaan kovemmin?
Miika Sjöman twiittaa eilisestä Ylen peruskoulukeskustelusta ja erityisesti Turun yliopiston professorin Erno Lehtisen haastattelusta: ”Peruskoulukeskustelun tärkein puolitoistaminuuttinen pitkään aikaan. Vie ajatukset tiedeviestintään: Hyvän tutkimuspaperin lukee parisataa ihmistä. Räväkän haastattelun satatuhatta. Miten kasvatustieteilijöiden ääni saadaan kovemmin kuuluviin?”
Aloitin itse aikoinaan väitöstutkimuksen tekemisen tullakseni paremmaksi opettajaksi. Tuo taival on väitöksen osalta vielä kesken, mutta alkuperäisen tavoitteen voin vuoden 2019 matemaattisten aineiden opettajana sanoa jo osin saavuttaneeni. Samalla ovat silmäni auenneet kuilulle, joka maassamme on käytännön opetustyön ja tiedeyhteisön välillä. Kuilu on yllättävän syvä se huomioiden, että maamme opettajat ovat akateemisen koulutuksen saaneita maistereita.
Opettaja on eriskummallinen professio. Opettajien ammatillinen perspektiivi kehittyy suhteellisen vakaaksi jo omina kouluaikoina. Opettaja sisäistää koulun toimintamallit ollessaan itse oppilaana, aikana ennen kuin tulevat opettajat ovat edes hakeutuneet kyseisen ammatin opintoihin. Näiden toimintamallien haastamisen pitäisi olla opettajankoulutuksen tärkein tehtävä, koska muuten koulutuksemme ei pysty tuottamaan omaa toimintaansa tutkivia ja kyseenalaistavia kasvatustieteen ammattilaisia. Mutta saako maassamme vallitsevia toimintatapoja kyseenalaistaa? Saako niitä kyseenalaistaa edes tapauksessa, jossa opetussuunnitelma velvoittaa opettajat toimimaan toisin kuin omina kouluaikoinaan? Saa, mutta kovien on haasteiden edessä tähän lähtevä opettaja.
Koulu ei muutu ilman opettajien toimijuutta, jolla viitataan kykyyn arvioida kriittisesti ja uudelleen rakentaa työskentelyolosuhteitaan ja ammatillista identiteettiään. Opettajana kasvaminen ja opettajaidentiteetin muuttaminen ei ole koskaan kivutonta, koska kasvamiseen liittyy aina yhteisö, jonka jäsen opettaja on. Ikävä kyllä koulut tehtävästään huolimatta eivät useinkaan onnistu olemaan oppimisorganisaatioita, vaan pikemminkin niissä toteutetaan muutoksia muutosten vuoksi ilman moraalista tavoitetta. Koulun uudistamista leimaavat lyhytkestoiset projektit ja hajanaiset uudistusyritykset, joiden onnistumista arvotetaan aivan muista lähtökohdista kuin siitä, minkälaisen sysäyksen ne saavat aikaan opettajan ammatilliselle kehittymiselle. Koulun todelliset muutosagentit tahtovat jäädä vanhempien ja median riepoteltaviksi ilman kollegoiden tukea.
Opettaja on professio, jota leimaavat vahvat mielipiteet. Opettajuuden kehittämisessä ei kuitenkaan tulisi olla kyse mielipiteistä vaan kasvatustieteistä. Vaikka kodit kuinka olisikin täynnä itseoppineita opettajia, tulee ymmärtää, ettei heillä vahvoista mielipiteistään huolimatta ole kykyä kehittää koulua. Median edustajilla niin ikään tulisi hälytyskellot soida koulusta uutisoitaessa. Taannoin yksi valtamediamme yhteydenotoista alkoi toimittajan kysymyksellä: ”Voitko antaa sellaisen opettajan yhteystiedot, joka on epäonnistunut käänteisessä oppimisessa?” En antanut. Sen sijaan keskustelimme kolmeen eri otteeseen useamman tunnin. Alkuasetelmasta huolimatta toimittaja onneksi halusi ymmärtää, mistä hän oli kirjoittamassa. Maastamme ikävä kyllä löytyy esimerkkejä, joissa opettajien ja koulun toiminta ei ole uuden opetussuunnitelman mukaista, saati eettisesti oikein. Näillä mässäily valtamediassa on väärin sekä lapsiamme että omaa työtään kehittäviä opettajia kohtaan. Lastemme edun mukaista olisi lisätä vanhempien ymmärrystä siitä, mitä ollaan tavoittelemassa ja miksi. Koulu ei nimittäin muutu ilman vanhempien tukea ja vanhemmat eivät voi tukea sellaista, jota eivät ymmärrä.
Koulu ei myöskään muutu ilman tutkijoiden apua. Miten he saataisiin huutamaan kovemmin? Uskon, että kasvatustieteilijät mielellään kyllä huutaisivat, mutta onko heille foorumeita? Valtaosalle ei ole. Suomalainen media tuntuu haastattelevan vuodesta toiseen samoja asiantuntijoita. Kateellisena myös katson usein olohuoneemme pöydällä lojuvaa Lääkärilehteä. Se on täynnä lääketieteellistä sivistystä ja viittauksia uusimpiin tutkimuksiin. Ei uskoisi Opettaja-lehteä avatessa, että tämä on niin ikään tarkoitettu akateemisen tutkinnon suorittaneille ammattilaisille. Opettajalehdessä kasvatustieteelliset tutkimukset loistavat vain poissaolollaan.
Kasvatustiede ei ole empiirinen tiede. Suomessa tehtiin 70-luvulla maailmanennätys kun opettajakoulutus siirrettiin korkeakouluihin ja Suomeen putkahti yli sata ”kasvatustieteen professoria”. Valitettavasti sillä tiellä ollaan yhä …
Ilmoita asiaton viesti
Kai sitä voisi laumaeläin nisäkkäillä empiirisesti havainnoida ja siirtää sitten varovasti ihmisiin toimivia malleja.
Biologialle tuo on tietenkin alisteista.
Käytännössä taitaa olla empiirisyys hyvin kaukana. On myös havaintoja pseudotieteilystä.
Ilmoita asiaton viesti
Katsoin juuri alkuosan Sannikan eilisstä peruskoulua käsittelevästä ohjelmasta. Ohjelma toi minusta varsin selvästi esiin, mistä ongelmat johtuvat.
Muutama havainto:
– Kouluhallituksen perusopetuksesta vastaavan päällikön Marjo Rissasen haastattelu osoitti, että tämä henkilö ei ole tehtäviensä tasalla. Hänelle tuli yllätyksenä, että peruskoulun läpi pääsee suuri joukko (15-25 %) koululaisia, jotka ovat liian heikkoja lukemisessa ja matematiikassa, jotta heillä olisi valmiudet ammatillisiin jatko-opintoihin. Peruskoulussa tapahtuu heikomman lukupään omaavien syrjäytyminen, joka on erittäin vakava asia.
– Rissasen vastaukset osoittivat, että hän elää norsunluutornissa tietämättä. miten asiat itse asiassa ovat. Tästä johtuu pääasiassa peruskoulussa esiin tulleet ongelmat. Aivan kiireinen asia on loppukokeen saaminen ala- ja yläkouluihin, jotta edes tiedetään missä mennään. Se on samalla erinomainen keino saada yhtänäinen arvostelu kouluihin.
– Haastateltu Turun yliopiston professori toi hyvin varovasti esiin mahdollisia virheitä, joita on tehty peruskoulun kanssa. Jos tutkija ei tuo asioita esiin selvästi, niin turha on toivoa tutkijoiden äänen kuulumista.
Ilmoita asiaton viesti
Liberaali vapaus opiskeleeko vai ei jne .
Noh , jos niistä lukutaidottomista jukuripäistä olis edes palvelijoiksi viisaammille kansoille myöhemmin .. Kun sossulandia hyytyy .
Esim Englannin yliopistossa yli 120k Kiinalaista opiskelijaa nykyään vuodessa . Yli 20% monessa yliopistossa .
Ei oo vaikee päätellä miksikä maailma muuttuu .
Ilmoita asiaton viesti
Tämä oli hyvin sanottu:
Turun yliopiston professorin Erno Lehtisen haastattelusta: ”Peruskoulukeskustelun tärkein puolitoistaminuuttinen pitkään aikaan. Vie ajatukset tiedeviestintään: Hyvän tutkimuspaperin lukee parisataa ihmistä. Räväkän haastattelun satatuhatta. Miten kasvatustieteilijöiden ääni saadaan kovemmin kuuluviin?”
Sen olen kyllä huomannut, kun tutustuu eri aiheiden hyviin tutkimuspapereihin, niin harva vain vaivautuu lukemaan kokonaan vaan sen sijaan luetaan uutisten tuottamia tiivistelmiä tai harhaanjohtavia oletuksia, koska toimittajat eivät monesti ehdi kuin pinnallisesti vilkaista.
Siksi nykyään medioissa on harhaanjohtavia uutisotsikoita, joiden tarkoituksena on saada paljon klikkeja ja monien ihmisten lukuaikaa siihen spekulointiuutiseen, mutta tällöin vahinko on jo tehty ja se väärä mielikuva lillii ihmisten mielen sopukoissa suurelle osalle vaikka tässä yrittäisi korjata tuomalla tosiasiat esille, ei suurin osa kumminkaan usko vaan siihen median antamaan väärään tietoon.
Eduskunnassa parilla puolueella näyttää olevan vaikeuksia ymmärtää, että päätöksiin perustuu aina saatuun tietoon. Siihen ei kuulu mututieto tai tietämättömyys.
Korkeakoulussa oli nähtävissä se, että pari vuosikymmentä kaavoihinsa kangistunut opettaja ei ehkä ymmärrä, että matematiikan kokeen tekeminen voi olla opettajalle helppoa laatia, että nämä kokeet varmasti ratkaisee jokainen mutta tuleekin suuri määrä hylsyjä.
Niinpä tehtiin kokeellinen asia, että tilalle tuotiin tuntiopettaja, joka opetti, antoi kotiläksyjä ja kannustimena siihen, että 1 koepiste oikein vastattuihin ongelmiin ja jos perustelu sekä kaavan auki purkaminen on oikein, sai 2 koepistettä.
Jos opettaja huomasi, että valtaosa ymmärsi jonkin aihealueen täysin väärin. Hän halusi palata siihen asiaan uudestaan ja opetti kertaalleen ja antoi uudet kotiläksyt.
Tämä menetelmä tuotti hyviä tuloksia.
Ilmoita asiaton viesti
Nonniin, tulihan se sieltä se persukommentti, että siltä suunnalta se löytyy syy peruskoulu-ongelmiin. Kodin olosuhteilla on merkitystä, mutta niin se on ollut kautta aikojen. Peruskoulun pitää antaa tilaisuus niille, joilla on lukupäätä ja halua. Joilla ei ole lukupäätä ja halua, niille pitää jankata perusasioita noin kuusi vuotta ja sitten he voivatkin siirtyä ammatilliseen koulutukseen. Se voisi tuoda motivaatiota.
Ilmoita asiaton viesti