Miten kasvatustieteilijät saataisiin huutamaan kovemmin?

Miika Sjöman twiittaa eilisestä Ylen peruskoulukeskustelusta ja erityisesti Turun yliopiston professorin Erno Lehtisen haastattelusta: ”Peruskoulukeskustelun tärkein puolitoistaminuuttinen pitkään aikaan. Vie ajatukset tiedeviestintään: Hyvän tutkimuspaperin lukee parisataa ihmistä. Räväkän haastattelun satatuhatta. Miten kasvatustieteilijöiden ääni saadaan kovemmin kuuluviin?

Aloitin itse aikoinaan väitöstutkimuksen tekemisen tullakseni paremmaksi opettajaksi. Tuo taival on väitöksen osalta vielä kesken, mutta alkuperäisen tavoitteen voin vuoden 2019 matemaattisten aineiden opettajana sanoa jo osin saavuttaneeni. Samalla ovat silmäni auenneet kuilulle, joka maassamme on käytännön opetustyön ja tiedeyhteisön välillä. Kuilu on yllättävän syvä se huomioiden, että maamme opettajat ovat akateemisen koulutuksen saaneita maistereita.

Opettaja on eriskummallinen professio. Opettajien ammatillinen perspektiivi kehittyy suhteellisen vakaaksi jo omina kouluaikoina. Opettaja sisäistää koulun toimintamallit ollessaan itse oppilaana, aikana ennen kuin tulevat opettajat ovat edes hakeutuneet kyseisen ammatin opintoihin. Näiden toimintamallien haastamisen pitäisi olla opettajankoulutuksen tärkein tehtävä, koska muuten koulutuksemme ei pysty tuottamaan omaa toimintaansa tutkivia ja kyseenalaistavia kasvatustieteen ammattilaisia. Mutta saako maassamme vallitsevia toimintatapoja kyseenalaistaa? Saako niitä kyseenalaistaa edes tapauksessa, jossa opetussuunnitelma velvoittaa opettajat toimimaan toisin kuin omina kouluaikoinaan? Saa, mutta kovien on haasteiden edessä tähän lähtevä opettaja.

Koulu ei muutu ilman opettajien toimijuutta, jolla viitataan kykyyn arvioida kriittisesti ja uudelleen rakentaa työskentelyolosuhteitaan ja ammatillista identiteettiään. Opettajana kasvaminen ja opettajaidentiteetin muuttaminen ei ole koskaan kivutonta, koska kasvamiseen liittyy aina yhteisö, jonka jäsen opettaja on. Ikävä kyllä koulut tehtävästään huolimatta eivät useinkaan onnistu olemaan oppimisorganisaatioita, vaan pikemminkin niissä toteutetaan muutoksia muutosten vuoksi ilman moraalista tavoitetta. Koulun uudistamista leimaavat lyhytkestoiset projektit ja hajanaiset uudistusyritykset, joiden onnistumista arvotetaan aivan muista lähtökohdista kuin siitä, minkälaisen sysäyksen ne saavat aikaan opettajan ammatilliselle kehittymiselle. Koulun todelliset muutosagentit tahtovat jäädä vanhempien ja median riepoteltaviksi ilman kollegoiden tukea.

Opettaja on professio, jota leimaavat vahvat mielipiteet. Opettajuuden kehittämisessä ei kuitenkaan tulisi olla kyse mielipiteistä vaan kasvatustieteistä. Vaikka kodit kuinka olisikin täynnä itseoppineita opettajia, tulee ymmärtää, ettei heillä vahvoista mielipiteistään huolimatta ole kykyä kehittää koulua. Median edustajilla niin ikään tulisi hälytyskellot soida koulusta uutisoitaessa. Taannoin yksi valtamediamme yhteydenotoista alkoi toimittajan kysymyksellä: ”Voitko antaa sellaisen opettajan yhteystiedot, joka on epäonnistunut käänteisessä oppimisessa?” En antanut. Sen sijaan keskustelimme kolmeen eri otteeseen useamman tunnin. Alkuasetelmasta huolimatta toimittaja onneksi halusi ymmärtää, mistä hän oli kirjoittamassa. Maastamme ikävä kyllä löytyy esimerkkejä, joissa opettajien ja koulun toiminta ei ole uuden opetussuunnitelman mukaista, saati eettisesti oikein. Näillä mässäily valtamediassa on väärin sekä lapsiamme että omaa työtään kehittäviä opettajia kohtaan. Lastemme edun mukaista olisi lisätä vanhempien ymmärrystä siitä, mitä ollaan tavoittelemassa ja miksi. Koulu ei nimittäin muutu ilman vanhempien tukea ja vanhemmat eivät voi tukea sellaista, jota eivät ymmärrä.

Koulu ei myöskään muutu ilman tutkijoiden apua. Miten he saataisiin huutamaan kovemmin? Uskon, että kasvatustieteilijät mielellään kyllä huutaisivat, mutta onko heille foorumeita? Valtaosalle ei ole. Suomalainen media tuntuu haastattelevan vuodesta toiseen samoja asiantuntijoita. Kateellisena myös katson usein olohuoneemme pöydällä lojuvaa Lääkärilehteä. Se on täynnä lääketieteellistä sivistystä ja viittauksia uusimpiin tutkimuksiin. Ei uskoisi Opettaja-lehteä avatessa, että tämä on niin ikään tarkoitettu akateemisen tutkinnon suorittaneille ammattilaisille. Opettajalehdessä kasvatustieteelliset tutkimukset loistavat vain poissaolollaan.

mrstoivola
Rauma

Marika on vuoden 2019 matemaattisten aineiden opettaja -kunniamaininnan saanut neljän kouluikäisen lapsen äiti, joka tekee väitöstutkimusta opettajan toimijuudesta käänteisessä oppimisessa (http://www.flippedlearning.fi). Hänen intohimonaan on niin oppilaiden kuin opettajien tasapäistämisen lopettaminen.

Profiilikuva: Jussi Partanen/IS

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu