Väestönvaihto termin käytännön taustaa lähihistoriasta

Tässä taannoin us-plogeissa oli kovasti polemiikkia käsitteestä väestönvaihto.

Yhdessäkään näissä ei päästy aivan asian ytimeen; eli persujen aivosto otti polittiista agendaansa ajaakseen käyttöön strategian joka pyrki(i) iskostamaan ko. termiä suomalaisten alitajuntaan ja luomaan uhkakuvaa nk. kantasuomalaisen väestönosan kuihtumisesta viljelemällä ko. sanaa mediaulostuloissaan kuin myös tuomalla sitä tavan takaa esille poliittisen päätöksenteon näkyvimmillä foorumeilla.

Nyt on vain päässyt käymään niin, että sekä persujen kannattajat että ko. järjettömyyttä jotenkin järjellisenä pitävät yksilöt eivät ole tulleet edes ajatelleeksi, että kyseisen termin sisältö korostui entisessä fasistisessa natsi-Saksassa joka pyrki aktiivisesti väestönvaihtoon poistamalla katukuvasta, vain muutamia ryhmiä mainitakseni: juutalaiset, homoseksuaalit ja vammaiset ja korvaamaan nämä ryhmät puhdasta germaanista arjalaista rotua edustavalla porukalla (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan).

Tämä ei vielä riittänyt vaan natsit lähtivät viemään tätä väestönvaihto ideaansa ulkomaille. Aluksi väkisin Puolaan, jonne he ryhtyivät siirtämään mm. etnisesti juutalaista väestöä joista valtaosa päätyi viimein loppupeleissä CO₂ kaasuna kohti taivasta.

Puola ei sekään riittänyt vaan lebensraum politiikka astui yhä näkyvämmin etualalle. Välissä natsit kävivät pistämässä ranskalaiset kyykkyyn ja vapauttelivat samaan syssyyn myöskin patonkimaan mielestään myös Ranskalle turhista etnisistä ryhmistä.

Marssi jatkui kuitenkin lähes välittömästi itään jolla matkalla natsit puhdistelivat sen mitä ehtivät kunnes pääsivät Neuvosto-Ukrainaan jossa alkoi tapahtumien sarja joka sai myöhemmin nimekseen Holocaust by Bullets.

Nyt kävi kuitenkin niin, että Himmler katsoi että massalahtaus ampumalla oli kovin tehoton tapa ja alkoi rassaamaan jopa joidenkin SS-lahtaajaparkojen mielenterveyttä, homalle pistettiin stoppi ja siirryttiin tehokkaampiin tomiin kuten siirtämään siviiliväestöä Puolan alueelle. Toisin kuin antautuneet Neuvostoliittolaiset sotavangit, jotka saivat marssia länteen natsi-Saksan valtaamien maiden alueille joko nääntymään orjatyöhön ja/tai nälkään, siivilit pääsivät yleensä junalla esim. Majdanekin, Sobiborin, ja Treblinkan tappokeskuksiin joissa marssi alastomana himmelstraßea pitkin kohti ikuisuutta alkoi viimeistään 2:n tunnin sisällä pääteasemalle saapumisesta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu