Moldovan ensimmäinen presidentti Snegur viime lepoon
Moldova vietti lauantaina kansallista surupäivää ja saattoi viimeiseen lepoon myöhään keskiviikkoiltana parantumattomaan sairauteen menehtyneen ensimmäisen presidenttinsä Mircea Snegurin. Perestroikan loppuvuosina 1989–1990 Snegur toimi Moldovan SNT:n Korkeimman Neuvoston johdossa ja oli ratkaisevia hahmoja niin maan kielikysymyksessä kuin itsenäisyysprosessissa. Moldovan presidenttinä Snegur oli syyskuusta 1990 joulukuuhun 1996. Lauantain valtiollisten hautajaisten yhteydessä sekä nykyinen presidentti Sandu että pääministeri Recean vakuuttivat Snegurin olennaista merkitystä maan tulevaisuuden viitoittamisessa sekä vannoivat maan jatkavan ”perustajaisän” aukiluomalla polulla – viitaten siten myös omaan agendaansa.
Konfliktiajan valtionpäämies
Vuonna 1940 syntyneen Mircea Snegurin uraan lukeutuivat niin kolhoosin johtajuus kuin kommunistisen puolueen eri tasojen toimet. Snegur valittiin maaliskuussa 1989 Moldovan Neuvostotasavallan Korkeimpaan Neuvostoon, ja hän toimi lyhyen aikaa sen puhemiehistön puheenjohtajana. Hänellä oli merkittävä rooli säädettäessä kuuluisaa 31.8.1989 kielilakia, jossa moldovan kieli latinalaisaakkosin yksin määritettiin valtiolliseksi, joka päätös tosin hajotti etnisyyksien yhteisen uudistusrintaman. Maan suvereeniusjulistuksessa 23.6.1990 ja myöhemmässä itsenäistymisessä 27.8.1991 Snegurilla oli samoin vahva osuus ja tahto.
Gagausian lokakuun 1990 kriisin yhteydessä Snegur kutsui vapaaehtoisia puolustamaan Moldovaa, mikä miltei syöksi maan sisällissotaan. Toisaalta hänen kaudellaan laaditun Moldovan Tasavallan Perustuslain mukaisesti gagauseille myönnettiin autonominen asema, mikä pääosin lauhdutti kärjistyneet välit. Transnistrian-konfliktin yhteydessä presidenttiä voi moittia päättämättömyydestä, sillä vasta sodan jo käydessä neljättä viikkoa maaliskuun 1992 lopulla Snegur antoi määräyksen ”perustuslaillisen järjestyksen” palauttamisesta. Tulitaukosopimuksen Snegur allekirjoitti 21.7.1992 Venäjän (ei Transnistrian) kanssa, ja tämän nojalla kolmen maan rauhanturvaoperaatio yhä kaitsee Dnestrin rauhaa.
Kallis perintö
Pääministeri Receanin mukaan maa muistaa Snegurin rohkeutta. Perin arvokkaasti Recean myös totesi Moldovan jatkavan sen rakentamista, mihin Snegur tähtäsi. Maan ensimmäisen presidentin tavoitteena pääministerin mukaan siinsi “itsenäinen, vahvempi, vauraampi ja yhtenäisempi Moldova”. On silti syytä huomauttaa, etteivät Receanin omat iskusanat järin poikkea edellisistä, mikä kenties hienoisesti vei huomiota itse vainajasta.
Muistosanoissaan nykyinen presidentti Sandu korosti Snegurin vakaata itsenäisyystahtoa vuodelta 1991, tai kuvaannollisemmin, “Moldovan asettamista maailmankartalle”. Sandun mukaan nykypolvien tehtävä on jatkaa tällä edesmenneen avaamalla tiellä, mikä arvattavasti toteutuu hänen ja PAS-puolueensa kautta. Toisaalta Sandu nosti esiin valtiomiehen, joka 27.8.1991 ikimuistoisesti lausui sanat “Eläköön itsenäinen Moldova”. Sellaisen poismeno on korvaamaton menetys koko Moldovalle.
Vesnica pomenire domnule Snegur. / Iankaikkinen muisto hra Snegur.
Sinänsä ryhdikäs ratkaisu kielikysymyksessä aikanaan. Tosin ”moldovan kieli latinalaisaakkosin” on vähän samanlainen kiertoilmaus kuin ”meänkieli”, romaniaahan se on.
Ilmoita asiaton viesti