Sota syttynyt Dnestrillä – 31v sitten

Jännitteiseksi tämä Mărţişor/Мэрцишор, perinteinen kevään tulojuhla, tiedettiin, muttei kukaan uskonut sen kriisiytyvän äärimmilleen. Epäselvässä öisessä ampumavälikohtauksessa 1.-.2.3. Dubăsarissa haavoittui kuolettavasti miliisimajuri, ja seuraavana päivänä transnistrialaiskaartilaiset kasakoiden tukemana piirittivät ja vangitsivat kaupungin moldovalaispoliisit. Samaan aikaan Moldovan sisäministeriön OPON-joukot saarrostivat Cocierin kylässä Dubăsarin pohjoispuolella entisen NL:n 14. Armeijan osaston asuma-alueen. Transnistrian kaartilaiset, kasakat ja vapaaehtoiset riensivät avuksi ja mursivat piirityksen, vapauttaen asukkaat. Lavastipa ”provokaatiot” kumpi tahansa tai molempi, ne odotetusti eskaloituivat yön yli – ja täysimittainen sota Dnestrillä puhkesi.

Aivan kuten kirjoitushetkellä tasan 31 vuoden takainen verinen kevätjuhla osoittaa, eskalaatio sotaan voi kääntyä äkkinäiseksi; toisaalta yksittäisen yhteenoton päässä ei vääjäämättä häämötä avoin taisto. Maaliskuun 1992 lisäksi Moldovan-Transnistriassa konfliktissa voi erottaa kaksi kriittistä pistettä, joista kumpikin samoin sijoittui Dubăsariin. Raa’anpuoleisesti tiivistäen, vastakkainasettelu alkoi perestroikan loppuvuosina kielestä ja kolmessa vuodessa syveni maailmankuvien sodaksi.

Kriittinen kielikysymys

Moldovan perestroikan uudistusrintama lakosi vähitellen kahteen leiriin, ja kulminaationa toimi 31.8.1989 kielilaki, jossa yksin moldova latinalaisittain kirjoitettuna määritettiin valtion viralliseksi kieleksi. Neuvostoaikaisten teollistamiskampanjoiden tuloksena Dnestrin varsi ja itäranta olivat vahvasti venäjänkielisiä; Rîbniţa och Tiraspol äänestivät nyt ylivoimaisesti autonomian puolesta, ja Bender joen länsitöyräällä yhtyi aikeeseen. Sananmukaisesti Transnistrian konflikti (Conflictul transnistrean, Приднестровский конфликт) oli näin puhjennut!

Transnistriassa tavataan korostaa, ettei konfliktissa ole kyse kansallisuuksista tai etnisyydestä, vaan kahden maailma(nkuva)n erosta; Moldovan romanialaismielinen johto pyrki liittämään maan Romaniaan, kun taas Dnestrin rantain monikansallinen väestö tahtoi pysyä osana venäläistä maailmaa. Näkemyksestä kuultaa läpi intressi tehdä eroa erityisesti Bosnian samanaikaisiin tapahtumiin, mutta se kantaa osatotuutta. Sen sijaan, että olisi lähentynyt jokivarren asukkaita, kevään 1990 vaalit voittanut reformikommunistien ja uudistusmielisten koalitio adoptoi Romanian Trikolorin ja hymnin sekä kuulutti maan suvereeniksi 23.6.1990; tuiki perusteetta eivät vähemmistöt pakko-romanisaatiota säikkyneet.

Elokuussa 1990 venäläismieliset gagausit Lounais-Moldovassa julistivat tasavaltansa, joskaan eivät ilman Tiraspolin ja neuvostoarmeijan tukea. Samoin Moskovan myötämielellä syyskuun 2 pnä 1990 toteutui itärannan autonomia – peräti neuvostotasavallan muodossa. Viitaten vuoden 1924 autonomiseen tasavaltaan, silloisen Ukrainan SNT:n osana, paikallisen historian mukaan tämä ”valtiollisuuden palauttaminen” noudatti kaikkia kansainvälisiä normeja, mutta selitys jättää arvioimatta sen seikan, että Moldova kuulutti itsenäisyytensä vasta 27.8.1991.

Ajoittaiset ampumavälikohtaukset

Sisällissotaan Moldova oli syöksyä heti lokakuussa 1990 Gagausiassa, Comratissa. Moldovalaisvapaaehtoisten ja paikallisvoimien yhteenoton esti viime kädessä NL:n sisäministeriön joukkojen väliintulo, jos kohta niiden puolueettomuudesta on eri tulkintoja. Ensimmäisessä varsinaisessa laukaustenvaihdossa Dubăsarin sillalla marraskuussa 1990 menehtyi kolme ja haavoittui toistakymmentä.

On syytä epäillä, että tämä (viimeistään) vakuutti paitsi itärannan väen asiansa oikeutuksesta, samoin NL:n 14. Armeijan sen läsnäolon tarpeellisuudesta; osa armeijaa hiljaisesti aseisti ja koulutti Transnistrian ”kaartia” vuosina 1990–1991 sekä miehitti Dnestrin olennaiset ylikulkuväylät. Näyte Dnestrin rantojen henkisestä erosta oli maaliskuun 1991 äänestys koko Neuvostoliiton tulevasta muodosta: Moldova jättäytyi prosessista väärän tuloksen pelossa, kun taas Transnistria äänesti selvästi uuden muodon puolesta. Huomionarvoista tässä on se, että läpi kevät-kesän 1991 konfliktissa vallitsi suvantovaihe, Moldovan kiihkomielinen pääministeri vaihtui maltillisempaan ja jopa vähemmistöinstituutti käynnisti toimintansa.

Suotuisan kauden päätepisteenä voi pitää vanhoillisten vallankaappausta Moskovassa, ironisesti juuri kaksijakoisuudessaan: yhtäältä neuvostotasavallat julistautuivat itsenäisiksi (mm. Ukraina 24.8., Moldova 27.8., Uzbekistan 31.8./1.9. ja Tadžikistan 9.9.), toisaalta pataljoonan juntan tueksi lähettäneelle Tiraspolille kävi selväksi, ettei NL enää kykenisi täyttämään laillisia velvoitteitaan kansalaisiaan kohtaan. Siinä missä Moldova perusti asevoimansa 3.9.1991, Transnistria toteutti saman kolme päivää myöhemmin; mutta vaikka marraskuussa 1991 sovittiin pyrittävän rauhanomaiseen konfliktinratkaisuun, eivät yhteenotot transnistrialaisen kansanmiliisin ja Moldovan OPON-joukkojen välillä lakanneet. Traagisesti kahdesta asiasta toinen, josta Chišinău ja Tiraspol eivät kiistele, on tämän episodin kliimaksi – aseellinen konflikti Dnestrillä alkoi Dubăsarin poteroista 13.12.1991.