Transnistrian ehkäisemässä terroriteossa lavastuksenomaisia piirteitä

Vakava terroriteko Transnistrian pääkaupungissa Tiraspolissa jäi torstaina 9.3. suunnitteluasteelle. Transnistrialaisviranomaiset ilmoittivat ehkäisseensä räjähdeiskun tasavallan johtoa vastaan keskeisellä paikalla Tiraspolissa ja pidättäneensä useita, suoraan Ukrainan Turvallisuuspalveluun (СБУ) kytköksissä olevia henkilöitä, joista ainoastaan yksi on paikallinen ja muut ukrainalaispakolaisten joukosta. Tiraspolin taholta iskun päämääräksi esitettiin eskaloida epävakauden kautta tasavalta sotaan; siksikin tutkittavina rikosnimikkeinä ovat muun muassa valtiopetos, vakoilu ja terroristisen teon valmistelu. Perin lakonisesti Moldova totesi eskalaation vaaran olemattomaksi, ja СБУ kielsi väitteet heti provokaationa ja syytti koko asiaa Kremlin orkestroimaksi – ja eittämättä tapahtumasarja herättää kysymyksiä siitä, kenen intresseissä ja keinoissa Dnestrin-varren jännityksen kiristyminen on.

Silmiinpistävää on jokseenkin kaavamainen esitys syytöksistä aina kiinniotetun pikaiseen tunnustukseen, puhumattakaan Transnistrian aikeista nostaa kysymys tasavallan turvallisuudesta esiin YK:n Turvallisuusneuvostossa ja ETYJ:ssä. Esimerkiksi СБУ tyrmäsi väitetyn terroriteon tuoreeltaan ”Kremlissä lavastettuna” ja tokaisi, ettei ”ota hölynpölyä vakavasti”. Ensireaktiossaan 10.3. epätietoisuutensa paljastanut Moldova piti ”tärkeänä sitä, että [maan] ”Jälleenintegraatiovirasto (Biroul de Reintegrare) onnistuu löytämään yhteisen linjan Dnestrin vasemman rannan kanssa rauhan ja vakauden asiassa”. Tosin heti perään pääministeri Dorin Recean totesi toki, ettei ”vaaraa eskalaatiosta tai ongelmia” tässä ole.

Mikäli taasen arvioimme Kremlin intressejä horjuttaa Dnestrin vakautta, on otettava huomioon oikea-aikaisuus. Vaikkei Moskova ole luopunut aikeestaan edetä Tonavalle (ja hallita siten Balkania laajemmin), ei Transnistrian sotaan tulo tässä vaiheessa – sikäli kuin koskaan – muuttaisi asetelmaa; niin kauan kuin Ukraina meritorjuntaohjuksin kykenee valvomaan merialuetta Odessasta etelään ja/tai droonein iskemään Sevastopoliin asti, on maihinnousu Dnestrin suistoon, saati Tatarbunaryn ja Chilian välimaastoon uhkarohkea – ynnä varsinkin mahdollisen sillanpään huolto toivotonta. Tästä syystä taistelujen puhkeaminen Dnestrillä osoittautuu pikemmin vaarallisen etupainotteiseksi – toistaiseksi.

Kuitenkin sama kääntäen on Ukrainalla vahva motiivi järjestää lounaisrajansa kysymys haluamallaan tavalla mitä pikimmin, esimerkiksi provosoimalla sota ja kaappaamalla Cobasnan varikon 20 000 tonnia kalustoa. Eikä vähiten luonnonmukaisen rajan – jokilinjan – saavuttamiseksi nykyisen maarajan sijasta. Sekin tulee muistaa, että vuonna 1918 Ukraina vaani tilaisuutta koko Bessarabian – tuolloisessa käsityksessä koko maa-alan Dnestristä Prut-joelle – anastamiseen. Tämä siis karkeasti vastaisi nykyistä Moldovan Tasavaltaa, sillä erotuksella, että silloiseen Bessarabiaan kuului myös nyky-Ukrainan Mustanmeren rantakaista, ”lounaissormi”, Tonavaan asti.

Kärkkäin arvio tuli Moldovan entisen puolustusministerin, Anatol Şalarun, suusta. Kyseessä on vain Transnistrian johdon ”uhriutuminen, jonka lopullisena päämääränä siintävät presidentti Krasnoselskin puhe moldovalais-ukrainalaisesta terrorismista” sekä kv. takuut tasavallalle. Tässä katsannossa Tiraspol hakee huomiota kalleimmalle asialleen – so. itsenäisyytensä tunnustamiselle – jälleen suotuisalla teemalla, mikä sinänsä ei sulje pois muitakaan selityksiä. Esimerkiksi Kiovaa korville lyöden Şalaru jatkaa, että mikäli Ukraina haluaisi, olisi koko Transnistrian kysymys päivissä ratkaistu – mutta toisin kuin Kreml, Ukraina kunnioittaa solmiamiaan velvoitteitaan. Vaikka 100 vuoden takainen Bessarabian kärkkyminen unohdettaisiin, aivan päivänpolttava sodankäynti ei ikävä kyllä todista Kiovankaan sitoumuksista kansainvälisiin sopimuksiin.