Vammautuneet ja sairastuneet eivät tarvitse ihmisoikeuksia.

 Työskentele tai elä köyhänä.

Olen nyt kuukauden verran keskustellut Facebookissa hallituksen tekemistä sosiaaliturvan leikkauksista ja sen vaikutuksista vammautuneisiin kuin sairastuneisiin, keskustelijoina on pääasiallisesti ollut Perussuomalaisten, mutta myös muiden hallitus puolueiden kannattajia. Vain murto-osa näitä kommenteista on ollut myötätuntoisia siihen huoleen jonka olen nostanut esille, sen sijaan valtaosa on todella julmia ja suorastaan äärimmäistä ajattelua edustavia kommentteja.
Mitä sitten olen tuonut esille noissa lukuisissa keskusteluissa?  Olen ollut huolissani hallituksen tekemistä sosiaaliturvan leikkauksista ja sen vaikutuksista vammautuneisiin ja sairastuneisiin joiden työkyky on joko kokonaan tai osittain menetetty. Nämä leikkauksethan vaikuttavat hyvin laajalla alalla erinnäisiin tukiin joita ihan perus sosiaaliturvan päälle maksetaan.
Näitä tukia on muunmoassa työttömyysturvan lapsikorotus, työttömyysturvan suojaosuus ja esimerkiksi asumistuen suojaosuus sekä asumistuen omavastuuosuus joka nousee 42% aina 50%. Pahimmillaan yhteenlaskettu rahallinen vaikutus näiden leikkausten johdosta saattaa olla jopa 400-500€ kuukaudessa, joten mistään pienestä leikkauksesta ei todellakaan ole kyse. Leikkauksia tai paremminkin heikennyksiä tehdään myös toimeentulotukeen ja tarkemmin harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen, tällä harkinnanvaraisella tuella on voitu esimerkiksi kustantaa lapsen harrastutoimintaa.
Muita leikkauksia joita hallitus tekee on esimerkiksi lääkkeiden omavastuuosuuden nosto, mutta myös sairaanhoidon vuosimaksukattoa korotetaan, se ei toki suoraan ole hallituksen tekemää vaan hyvinvointialueiden toimesta tehtävää säästöä.
Millä tavalla nämä leikkaukset sitten vaikuttaa vammautuneen tai sairastuneen elämään, niin esimerkiksi vammautunut joka rajoittuneen työkykynsä johdosta pystyy tekemään vain osa-aikatyötä tulee menettämään sovitellun päivärahan suojaosuuden 300€, siis summan jonka sai vielä hetki sitten tienata ilman että sillä olisi ollut vaikutusta työttömyysturvaan, nyt kun tuo suojaosuus poistui, niin jokainen ansaittu euro pienentää työttömyysturvaa 0.50 sentillä. Selkeyttämisen takia voidaan sanoa että jos vammautunut tienaa kuukaudessa 600 euroa, pienenee hänen työttömyysturvansa 300€. Kuulostaa kuitenkin siltä ettäkäteen jää vielä sentään jotain, mutta totuus on hieman toinen, sillä asumistuen leikkaukset ja suojaosuuden poisto huolehtii siitä ettei vammautuneelle tai sairastuneelle jää juuri mitään ansaitusta palkasta.
Työttömyysturvan lapsikorotuksen poisto tarkoittaa sitä, että jos työttömällä tai osa-aikatyötä tekevällä ihmisellä on alaikäisiä huollettavia lapsia niin hän on ennen saanut 130-240€ kuukaudessa riippuen lasten määrästä, nyt kun tuo lapsikorotus leikkaantuu kokonaisuudessaan pois on tällä suuri vaikutus lapsiperheiden toimeentuloon ja useat laskelmat toteaa, että lapsiperheköyhyys tulee lisääntymään Suomessa 20 000 – 25 000 lapsiperheellä näiden leikkausten takia.
Asumistuen leikkaukset joista jo aikaisemmin mainitsin pienentää maksettavaa asumistukea merkittävästi ja johtaa siihen että jo entuudestaan pienentyvät etuudet heikentävät vuokranmaksukykyä. Pahimmillaan ihminen joutuu etsimään halvempaa asuntoa tai muuttamaan täysin eri paikkakunnalle. Tutusta ympäristöstä muuttaminen tarkoittaa myös yleensä tukiverkon menettämistä, tai pahimmillaan lapsen koulun vaihtoa ja näin myös lapsen ystäväpiirin vaihtoa. Tämä  ei voi olla ainakaan lapsen etu.
Näillä sosiaaliturvan leikkauksilla saattaa olla myös vaikutusta henkilökohtaisen avustajan työskentelyyn, koska jos avustaja on työtön ja on saanut aikaisemmin soviteltua päivärahaa niin nyt hänen toimeentulonsa heikkenee merkittävästi ja mikäli tunteja on vain muutamia viikossa, ei avustajalle todellisuudessa jää enään mitään tuloa tehdystä työstä, kun tuloista lasketaan pois matkakulut ja asumistuen leikkaukset.
Eli lyhykäisyydessään tätä olen tuonut esille näissä keskusteluissa ja vastaanotto on ollut todella kylmää, vähättelevää ja suorastaan loukkaavaa.

Mene sinä kommonisti töihin äläkä valita.

 

Väliotsikoksi valitsin yhden kommentin jonka eräs keskustelija minulle laittoi, kun kerroin että olen huolissani vammautuneista ja sairastuneista ihmisistä jotka eivät tule selviämään näistä sosiaaliturvan leikkauksista vaan ajautuvat toimeentulotuen asiakkaiksi. Tämä on mielestäni ihan aiheellinen huoli ja tätä tulee varmasti myös tapahtumaan.
Mitä enenmmän puolustan, sitä rajummaksi kommentit käyvät, kommentointiin osallistui myös eräs kansanedustaja joka loppujen lopuksi esti minut, kun kysyin häneltä mahdollisuutta toimia henkilökohtaisen avustajan tuuraajana kun sosiaaliturvan leikkaukset vievät avustajalta työt? Ilmeisesti kysymys ei ollut mielekäs, tai sitten totuus leikkauksista ei vain ole hänelle vielä valjennut.
Lukuisten kommenttien lopputulos oli se että vammautuneet ja sairastuneet ovat vain pelkkiä sosiaalipummeja ja vapaamatkustajia joiden kuuluukin tippua toimeentulotuen asiakkaiksi, tätä näkemystä minä en voi missään määrin hyväksyä, en edes huumorimielessä, on todella loukkaavaa ajattelua, että me joiden työkyky on menetetty ja näin myös meidän normaali ansaitsemistapa elannolle on vaikeutunut, niin me olemme jotain pummeja ja loisia joiden ei kuuluisi puhua asioistaan mitään vaan olla vain hiljaa.
On kun laittaisi bensaa liekkeihin kun minua käsketään olemaan hiljaa vammautuneiden ja sairastuneiden asioista, sitä ei tule tapahtumaan ja sen olen myös näille keskustelijoille tuonut esille.
En kertakaikkiaan voi ymmärtää sellaisen ihmisen ajatusmaailmaa, joka sanoo että jos ihminen ei pysty tekemään työtä täysipäiväisesti, ei hänen kuulu saada mitään tukia, korkeintaan toimeentulotukea eikä edes sitäkään mielellään. Aivain kuin me vammautuneet ja sairastuneet olisimme jotain pohjasakkaa tässä yhteiskunnassa, eikä meillä ole mitään perusoikeuksia, ei vähäisintäkään.
Se mikä tästä asiasta tekee minulle niin henkilökohtaisen on se, että olen tehnyt työtä reilut kahdeksan vuotta vammautuneiden ja sairastuneiden asioiden parantamiseksi, siinä apuna on ollut myös Perussuomalaisten puolue ja heidän muutama kansanedustaja, nyt tuo puolue on kääntänyt täysin selkänsä meille ja vienyt meidän viimeisetkin kunnian rippeet näillä teoillaan.
Olen vanhana yrittäjänä tottunut siihen että aina kaikki ei mene kuten on ajateltu tai sovittu, mutta tämän kaltainen toiminta jota Perussuomalainen puolue nyt harrastaa ei kuulu mihinkään tuntemaani kategoriaan vaan edustaa täysin minulle vierasta vammautuneiden ja sairastuneiden halveksuntaa.
Tämä ei jää tähän, enkä minä luovuta. Olen tottunut saamaan kuraa niskaani joten antaa tulla vaan, katsotaan mihin olette valmiita, alemmas ette voi meitä enää laittaa ettekä haukkua. Vielä tulee aika jolloin teidän teot puntaroidaan ja mikäli jostain syystä olette unohtaneet nämä toimenne ja hakkumisenne, niin minä  olen paikalla teitä siitä muistuttamassa. Minä muistutan teitä koko tämän vaalikauden, kestää se sitten täydet neljä vuotta tai lyhyemmin. Minä olen paikalla.
Kokemustoimija, kirjailija blogisti , valokuvaaja ja piikki lihassa.
NicoOjala
Sitoutumaton Naantali

Aivovammainen aktivisti ja vammaisuudesta meteliä pitävä.Kokemustoimija, blogisti / kirjailija, valokuvaaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu