Vähän kokemusta, kuumaa ideologian paloa

Paljon on pohdittu nykyisen hallituksen ministereitä, noita reippaita puolueensa johtajia.

Joukosta ei ikäväkseni löydy ketään, joka olisi ollut mukana vaikka VPK toiminnassa, SPR vapaaehtoisena, partiossa, meripelastajana jne. Joukkueurheilun harrastajia mukaan mahtuu pari. Kulttuurin harrastuskin näyttää olevan vähäistä, mutta se taitaa olla työväen porukalta kiellettyä, Katri sentään soittaa klarinettia.

Tietysti minua ja monia pistää silmään se, kuinka vähän heillä on kokemusta normaalista työelämästä, Koulutuskin on jäänyt monelta kesken. Minuakin tämä suunnattomasti vaivaa. Ei ole kovin vahvoja näyttöjä sitten kenelläkään.

Voihan sanoa tai väittää, että politiikan tekeminen on työtä – onhan se, ja monesti se on rankkaa.
Mutta mutta:
Haaste on siinä, että miten nämä voi ymmärtää vaikka yrittäjän arkea, levyseppå hitsaajan, palomiehen, sairaanhoitajan, vääpelin, insinöörin, opettajan ja monen muun ammatin tekemistä tai vaikka postinkantajan tai paketinlajittelijan arkea?
Edellä mainitut ja muut ammatinharjoittajat esiintyvät näille puheenjohtajille varmaankin heidän etujärjestöidensä edustamina. Tai sitten vaali kahveilla ja kerran vuodessa Vappu marsseilla…. Ei siinä voi saada edes pintaraapaisua siihen oikeaan elämään.

Tässä lista, ei missään erityisessä järjestyksessä, mukana myös Sanna Marin ja Antti Lindtman. Tietojen lähteenä puheenjohtajien omat, eduskunnan, ja kannattajayhdistyksien web-sivut.

Li Andersson, 32v
“Olen Li Andersson – vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ja feministi Turusta.”

Koulutus:

  • Valtiotieteen  kandidaatti, 2010: Åbo Akademi
    • Tutkielmani turvapaikanhakijoiden palautuskiellosta eli tilanteista, joissa hakijalla on riski joutua kidutuksen tai epäinhimillisen kohtelun uhriksi.
    • Työn alla oleva maisterintutkielmani käsittelee turvanpaikanhakijoiden säilöönottoa
  • Sivuaineena olen opiskellut Venäjän kieltä ja kulttuuria

Työkokemus

  • Kansanedustaja vuodesta 2015, sitä ennen
    • Muumimaailman kassalla
    • Hotellin vastaanottotyöntekijä,  Tarjoilija,  Tiskaaja
    • Greenpeacen feissari (mitä mahtaa feissari tehdä, en tiedä)
    • Hedelmän lajittelua Ranskassa
    • Kääntäjä
  • Järjestötyöt ja politiikka

Sotilasarvo

  • Ei mainintaa

Harrastukset

  • ”Rakastan matkustamista, erityisesti venäjällä”

Itsensä mainitsemat paheet

  • ”Olen parantumaton kahviaddikti”

Katri Kulmuni, 32v
” Olen ollut erittäin onnekas, että olen voinut keskustalaisessa sielumaisemassa kasvaa ja elää.”

Koulutus

  • Yhdyskuntatieteiden maisteri, 2019, Lapin Yliopisto
    • Pääaineena kansainväliset suhteet, sivuaineina julkisoikeus sekä,
    • Venäjän kieli ja kulttuuri.
  • Opiskellut myös Pietarin eurooppalaisessa yliopistossa sekä Herzenin valtiollisessa pedagogisessa yliopistossa

Työkokemus

  • Kansanedustaja vuodesta 2015, sitä ennen
    • Päätonttu, Joulupukin pääposti
    • Kaupunginteatterin muusikko
    • 4H-yhdistyksen leikkikentän ohjaajana
    • Pikaruokalatyöntekijä
    • Lehdistöavustaja, Ulkoministeriö
  • Erinäisiä järjestötöitä sekä yhdistyksiä
    • Huomattavin taitaa olla Suomi-Venäjä seuran hallituksen puheenjohtajuus, sekä
    • Aleksanteri-instituutin neuvottelukunnan varapuheenjohtajuus
  • Muuta työkokemusta en löytänyt, mutta veikkaisin kun maatilalta on
    • Erinlaiset maatilaan ja kodinhoitoon liittyvät tehtävät

Sotilasarvo

  • Ei mainintaa

Harrastukset

  • Klarinetin soittoa
  • Yleisurheilua
  • Teatteria

Itsensä mainitsemat paheet

  • Ei mainintoja

Maria Ohisalo, 34v
” Olen 34-vuotias helsinkiläinen sisäministeri, kansanedustaja, Vihreiden puheenjohtaja, yhteiskuntatieteiden tohtori (sosiologia) ja valtiotieteiden maisteri (sosiaalipolitiikka)”

Koulutus

  • Yhdyskuntatieteiden tohtori (sosiologia), 2017, Itä-Suomen yliopisto
  • Valtiotieteiden maisteri (sosiaalipolitiikka), 2011, Helsingin yliopisto
  • Muita lyhyempiä opintoja
    • Uppsalan yliopisto
    • Sorbon, Pariisi
    • Oxford

Työkokemus

  • Kansanedustaja vuodesta 2019, sitä ennen
    • Harjoittelija, Suomen Tukholman suurlähetystö
    • Tutkija sekä projektipäällikkö useissa eri projekteissa
      • Huomattava määrä erilaisisia julkaisuja
    • Järjestö ja puoluetoiminta

Sotilasarvo

  • Ei mainintaa

Harrastukset

  • Jalkapallo
  • Yleisurheilu
  • Pyörähtänyt Rastipartiossa

Itsensä mainitsemat paheet

  • Ei mainintoja

 

Sanna Marin, 34v
” Olen 33-vuotias pirkanmaalainen kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ja SDP:n varapuheenjohtaja. Asun Tampereella Kalevan kaupunginosassa yhdessä mieheni ja vuoden ikäisen tyttäremme kanssa. Koulutukseltani olen hallintotieteiden maisteri.”

Koulutus

  • Hallintotieteiden maisteri, 2017, Tampereen yliopisto

Työkokemus

  • Kansanedustaja vuodesta 2015, sitä ennen
    • Harjoittelija, Amnesty International Suomen osasto
    • Harjoittelija, Valtionkonttori
    • Myyjä, Everdeal Retail OY ja Sokos OY
    • Toimisto virkailija
  • Puolue ja järjestötoiminta
  • Erinäisiä yhdistyksiä
    • Huomattavin taitaa olla Suomen Rauhanliitto, sekä
    • Paasikivi seuran jäsenyys

Sotilasarvo

  • Ei mainintaa

Harrastukset

  • Tytär ja perhe
  • Ulkoilu Pirkanmaan lähiluontokohteissa

Itsensä mainitsemat paheet

  • Ei mainintoja

Anna-Maja Henriksson, 55v
” Yhteiskunta, joka välittää ihmisestä ja jossa on tilaa jokaiselle, on minusta tärkeä”

Koulutus

  • Oikeustieteen kandidaatti 1987 (Helsingin yliopisto), varatuomari 1989 (Pietarsaaren tuomiokunta, Vaasan hovioikeus)

Työkokemus

  • Kansanedustaja vuodesta 2007, sitä ennen
    • Pedersörenejdens Andelsbank, pankkilakimies 1987-2007
    • Valtiovarainministeriö, erityisavustaja (toinen valtiovarainministeri) 2003-2004
  • Puolue, yhdistys ja järjestö toimintaa
  • Erinäisiä yhdistyksiä

Sotilasarvo

  • Ei mainintaa

Harrastukset

  • Mökkeily perheen ja sukulaisten kanssa
  • Lenkkeily ja hiihto
  • Jalkapallo fani, jääkiekkoakin tulee katsottua

Itsensä mainitsemat paheet

  • Ei mainintoja

Antti Lindtman, 37v
”Kaikki alkoi siitä, kun meitä kohdeltiin väärin: Kahdeksannella luokalla koulupäivän päätteeksi järjestettiin vierailu taidenäyttelyyn Helsinkiin. Kotiin Vantaan Koivukylään tultaisiin vasta illalla, joten kysyimme opettajalta, järjestääkö koulu meille eväät. Vastaus oli tyly: eväät ovat jokaisen omalla vastuulla. Eihän se niin voinut mennä.”

Koulutus

  • Valtiotieteiden kandidaatti 2016 (Helsingin yliopisto)

Työkokemus

  • Kansanedustaja vuodesta 2011, sitä ennen
    • kesätöitä peruspesijänä, siivoojana ja kivimiehenä
    • betoniauton kuljettaja
    • SAK ry: projektisihteeri
    • SAK ry: nuorisosihteeri
  • Puolue, yhdistys ja järjestö toimintaa

Sotilasarvo

  • Tykkimies

Harrastukset

  • Jalkapallo
  • Sähly eli salibändy
  • Lenkkeily

Itsensä mainitsemat paheet

  • Ei mainintoja

No, näillä mennään, ei muukaan auta vähään aikaan. Vaaleja odotellessa, toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

 

 

NiemelaJari

Yrittäjä. Teknologia, ihmisten, tiimien ja yritysten vuorovaikutus kiinnostaa, varsinkin niiden muuttaminen parempaan suuntaan. Talous ja poliitiikka sekä kansainvälisesti että paikallisesti myös lähellä sydäntä. Ilman uteliaisuutta, omaksumista ja kokeilemista ei mitään uutta saada aikaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu