Suomalainen sopiminen, minne menet?

Me kaikki kannamme huolta siitä, miten Suomi tulevaisuudessa pysyy vakaana ja rauhallisena maana, jossa työtä ja sen tekijää arvostetaan, työllä tulee toimeen ja yrittäminen on oikeasti houkutteleva vaihtoehto. Usein tämä keskustelu liittyy vahvasti koko talouteen. Siksi haluankin pohtia tätä juuri ennen juhannusta, samalla ehkä selkeyttää omia ajatuksiani tulevaan syksyyn ja sen haasteisiin.

Suomalainen työelämä ja koko yhteiskunta on rakennettu vuosikymmenten saatossa sopimisen kulttuurilla. Kevään aikana tulleet ilmoitukset, niin metsäteollisuudesta kuin teknologiateollisuudestakin, asettavat tämän sopimisen kulttuurin uuteen kulmaan, jossa sovitut ja aikojen saatossa muovautuneet käytännöt eivät enää olekaan samassa arvostuksessa kuin ennen. Tähän mennessä suomalainen työelämä on ollut maailmalla malliesimerkki siitä, miten työnantajat ja työntekijät pystyvät solmimaan sopimuksia, joista molemmat osapuolet hyötyvät ja samalla hyötyy koko valtio ja sen talous. Suomalainen työlainsäädäntö ja työehtosopimusjärjestelmä, yleissitovuuksineen, ovat ennustettavuuden näkökulmasta olleet ja ovat edelleen ne vahvuudet, joihin luotetaan maailmalla, kun puhutaan taloudesta ja sen eri näkökulmista, myös investointihalukkuudesta.

Pystyessämme sopimaan ja keskustelemaan asioista niin, että kompromissien muodostuminen on mahdollista, olemme mielestäni siinä kipinässä, joka voi roihauttaa liekkiin koko Suomen menestyksen tulevaisuuden vihreän siirtymän osalta, tuoda niitä tuloja joilla voimme kattaa osaavan hoitohenkilöstön tulevaisuudessa, jotta terveydenhuolto ja kuntien palvelut pysyvät edelleen kaikkien saatavilla, ostaa niitä palvelualan palveluita, joilla haluamme elämäämme helpotettavan ja saada uusia investointeja Suomeen. Tämän kaiken laskeminen suoraan rahaksi on kuitenkin vaikeaa. Aivan kuten sekin, kannattaako kunnassa panostaa lapsiin ja nuoriin, koska sillä hetkellä se näyttää pelkältä menoerältä. Vuosien saatossa se kuitenkin tuo meille valtavasti hyvää.

Jos siis suomalaisen työelämän ja yhteiskunnan suunta pitäisi olla se, että palkoista ja työehdoista on aina joustettava, niin kuinka kauan se tie kestää? Kuinka kauan eri alojen työntekijät sen kestävät? Nollasopimuksia on tehty jo vuosia ja pienillä korotuksilla on menty viimeiset vuodet. Sitten tuli kiky ja leikkasi vielä vuosiansioita ja lisäsi vuosityöaikaa. Samalla sosiaaliturvamaksuja siirrettiin työnantajilta työntekijöille, joka rokottaa edelleen palkansaajien kukkaroa.  Tämä ei ole se kestävä tie, jota Suomi tarvitsee. Jos aina ongelmien saapuessa se on palkansaaja, joka joustaa, niin ennen pitkää olemme tilanteessa, jossa työntekijän pitäisi maksaa, että saa tehdä työtä. Tätäkö me Suomessa haluamme?

Olemme kokeilleet säästölinjan ja työajan lisäyksen, mutta mitään merkittävää uudistumista, saati kasvua niillä ei ole saatu aikaiseksi. Työhyvinvointi ei parantunut, tuottavuus ei kasvanut, ansiot eivät nousseet. Yritysten jakamat osingot omistajilleen sitä vastoin kasvoivat, jopa ennätyslukemiin, koronastakin huolimatta. Silti investoinnit eivät ole olleet nousussa, pikemminkin laskussa. Nyt, kevään 2021 aikana, hallituksen elvyttävän politiikankin ansiosta, investoinnit ovat jälleen lähteneet kasvamaan ennakoitua runsaammin ja startup-yritysten rahoitusmäärät ovat ennätyssuuria.

Siksi on oltava toinen tie. Se on tie, jolla molemmat osapuolet joustavat. Työntekijän turvaksi luotu lainsäädäntö on edelleen hyvinkin aiheellinen ja niin kauan kuin työlainsäädännön rikkeet työllistävät lakitupia, lainsäädäntöä tarvitaan. Suomessa, ja myös Saksassa, ovat yksittäiset yrittäjät uskaltaneet kokeilla tätä toista tietä. Tämä on tarkoittanut kokeilua joustavammasta ja lyhyemmästä työajasta. Sen on huomattu lisäävän työn tuottavuutta, ja samalla sen tulokset ovat kasvattaneet yritystä ja sen liikevaihtoa, esimerkkeinä tästä Orthex ja Porsche. Sama palkka, ruokatunti pois ja lyhyempi päivä. Palkansaaja kaipaa varmuutta omasta tulevaisuudesta, siitä milloin palkka maksetaan ja että se tulee oikeansuuruisena ja lomat sekä vapaat ovat ajallaan. Ei tämän pitäisi olla mitenkään ylivoimaista ja vaikeaa.

 

Työelämän joustot ja ennakoitavuus ovat myös perhepolitiikkaa. Työajan suunnittelulla, joustavammilla ja lyhyemmillä työaikakokeiluilla voidaan vaikuttaa perheiden arkeen. Järkevät järjestelyt mahdollistavat työn ja vapaa-ajan suunnittelun paljon paremmin, ts. on ok tehdä lyhyempiä päiviä ja viettää vapaa-aikaa perheenkin parissa. Työ on paljon muutakin kuin pelkkää rahaa ja sen huomaa keskustelussa tulevien työntekijöiden eli nuorten kanssa. Heitä pelottaa eniten jaksavatko he työelämässä. Palaako siinä heti loppuun? Ja jos palaa, niin kauanko menee työhön paluussa vai voiko edes palata?

Tämä on koko Suomen talouden kannalta yksi merkittävimmistä asioista, työssä jaksaminen. Se vaikuttaa suoraan työllisten määrään, kuntien menoihin, sairaanhoidon kustannuksiin, verovarojen kertymiseen ja työn tuottavuuteen. On inhimillisesti ja taloudellisesti aina parempi kokonaisuuden kannalta, että ihminen voi olla työssä ja tienata oman elantonsa. Ja tästä meidän kaikkein olisi oltava huolissaan ja etsiä yhdessä ratkaisua, sopien, keskustellen ja syyllistämättä ketään. Kahdessa vuodessa on Suomessa tehty isoja uudistuksia Marinin hallituksen johdolla, esimerkiksi oppivelvollisuusiän nosto ja SOTE-uudistus. Seuraavaksi on syytä korjata työelämä.

Tulevaisuuden työelämän täytyy olla enemmän työntekijälähtöinen. Viimeaikaiset puheet työajan pidentämisestä, työntekijöiden kuormittavuuden lisäämisestä ja työehtojen heikennyksistä eivät todellakaan ole tätä päivää. Näin oli Suomessa 100 vuotta sitten, nyt katsotaan eteenpäin tulevaisuuteen. Työssä jaksamiseen voidaan vaikuttaa työviihtyvyyttä parantamalla, ottamalla työntekijät mukaan työnsuunnitteluun, työaikajärjestelyillä, työskentelyolosuhteita parantamalla ja kehittämällä. Työn johtamisella ja sen laadulla on myös iso vaikutus työntekijöiden työssä jaksamiseen. Kaikki toimet eivät todellakaan maksa rahaa. Nämä työssä jaksamisen edellytysten parantamiset ovat loppupeleissä kiinni meistä ihmisistä, työntekijöistä ja työnantajista. Asiat voivat riidellä, ihmisten ei tarvitse riidellä. Sopimista ja sopimisen kulttuuria on syytä jatkaa vahvana, sekä työpaikoilla että työmarkkinapöydissäkin.

+2
Niina Malm
Sosialidemokraatit Imatra

SDP:n 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja ja Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu