Kurjistamalla kansantalous nousuun?

Kirjoitin viikko sitten hölmöläisistä, jotka kantoivat säkillä valoa tupaan ja toisella säkillä pimeää tuvasta pois. Paikalle tullut viisas mies leikkasi tupaan ikkunan, joka toi valoa pimeään. Mutta hölmöläiset halusivatkin lisää valoa ja leikkasivat kokonaisen seinän pois, sitten toisen ja kolmannen…

Olisikohan hallituksemme nyt leikkauksissaan siinä kohdassa, missä tuvan ainoaa jäljellä olevaa seinää kannattelee vain parrunpätkä. Jo aiempien leikkausten lisäksi löytyi vielä pienituloisilta leikattavaa 1,6 miljardia, ja jälleen toimenpiteet kohdistetaan hyvinvointiyhteiskunnan peruselementteihin, kuten koulutukseen ja terveyteen. Jo toteutetut leikkaukset yhdessä reilun arvonlisäverokorotuksen kanssa osuvat pahiten juuri pienituloisiin. Toisenlaisia vaihtoehtoja olisi myös ollut, mutta hallituksen tehdyt päätökset eivät sinänsä yllätä. Nyt on sopeutettu sen verran rajusti ja lyhyellä aikavälillä, että kun kaikki päätökset toimeenpannaan, alkavat tulokset näkymään. Valitettavasti vain luulen, ettei kuitenkaan aivan niin kuin hallituksessa oli suunniteltu. Näin massiiviset toimet tulevat todennäköisesti vaikuttamaan kulutukseen ja pitkittämään taantumaa. Käynnissä on todellinen hyvinvointiyhteiskunnan alasajo ja pienituloisten kurittaminen, mistä korjataan tulevina vuosina ikävää satoa. Ja taas kohta joudutaan leikkaamaan, kun verotulot vähenevät ja sosiaali- ja terveydenhuollon kulut nousevat, kun avuntarvitsijat lisääntyvät ja ongelmat pahenevat. Jokainen puolue ja jokainen suomalainen ymmärtää tarpeen kääntää velkaantumisen suuntaa. Tästä meillä on uskoakseni vahva konsensus. Vain keinoista on erimielisyyttä.

…ja neljännen, kunnes koko tupaa ei enää ollut.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu