On aika puhua infopuolustuksesta

Informaatio tarkoittaa tietoa tai viestejä, joita voimme vastaanottaa, käsitellä ja ymmärtää. Se voi olla esimerkiksi sanoja, kuvia, numeroita tai havaintoja, jotka kertovat meille jotain uutta tai hyödyllistä maailmasta.

Jokainen meistä pääsee vaivatta käsiksi valtaviin määriin informaatiota, erityisesti internetin ja sosiaalisen median kautta. Tämä avoimuus tarkoittaa, että samalla alustalla toimivat niin hyvää tarkoittavat kuin meitä haastavat toimijat. Disinformaatio ja misinformaatio, eli väärän tiedon tarkoituksellinen ja tarkoitukseton levittäminen, ovat merkittävä uhka demokraattisille yhteiskunnille. Lisäksi kyberturvallisuuskeskuksen viestintäpäällikkö Jussi Toivanen on Ylen syyskuun 13. päivän julkaisussaan varoittanut, että ilmiö tulee vain voimistumaan jatkossa.

Autoritaariset maat, kuten Venäjä ja Kiina, pystyvät kontrolloimaan sekä maahan saapuvaa että sieltä lähtevää informaatiota. Ne voivat vaikuttaa vapaasti demokraattisten maiden informaatiovirtoihin, mutta demokraattisilla mailla ei ole vastaavaa vaikutusvaltaa autoritaarisiin järjestelmiin. Tämä epätasapaino mahdollistaa autoritaarisille maille demokraattisten yhteiskuntien avoimuuden hyväksikäytön omiin tarkoituksiinsa.

On suuri haaste erottaa hyvää tarkoittava ja nuhteettomiin tarkoitusperiin perustuva sisältö haitallisista vaikutusyrityksistä samalla, kun pyrimme säilyttämään demokratian keskeisen arvon, sananvapauden. Vapaa yhteiskuntamme sananvapauksineen on suurin vahvuutemme, mutta samalla meitä haastavat autoritaariset maat ovat tunnistaneet, että se on juurikin suurin haavoittuvuutemme.

Muistakaamme Brexit. Britannian parlamentin tiedustelu- ja turvallisuuskomitea julkaisi vuonna 2020 niin kutsutun Venäjä-raportin, jossa esitettiin vahvaakin todistusaineistoa Venäjän valtion vaikutusyrityksistä Brexit-kampanjan ja kansanäänestyksen aikana. Raportit voivat kuitenkin käsitellä lähinnä vaikutusyrityksiä, sillä on vaikea todistaa, miten kunkin äänestyskäyttäytyminen mahdollisesti muuttui ulkoisen tahon vuoksi. Kaiken päätteeksi vaikutusyrityksistä epäilty voi lopulta kiistää kaiken toteamalla hyvällä omatunnolla julkisesti ääneen: ”Emme me se olleet. Luulette vain.”

Voi todeta, että autoritaaristen maiden informaatiovaikuttaminen on ollut jo pitkään uusi normaali. Häviämme, mikäli vain tarkkailemme vierestä, annamme kierojen vaikutusyritysten tapahtua ja sallimme niiden mielissämme murtaa luottamustamme ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan.

Jätän konkreettiset ratkaisuehdotukset toiseen kirjoituskertaan, mutta esitän, että ensimmäinen askel kohti resilienssiä on siirtyä puhumaan entistä vahvemmin informaatiovaikuttamisen sijaan informaatiopuolustamisesta. Näin siirrymme passiivisuudesta aktiivisuuteen yksilöiden, yhteisöjen ja valtioiden kesken torjumaan disinformaatiota ja misinformaatiota. On kunkin henkilökohtainen päätös mitä käsitteitä kukin ihmisyksilö tai muu osapuoli haluaa arkitoiminnoissaan käyttää, mutta yhteisen turvallisuuden ja yhteiskunnallisen resilienssin kannalta on tärkeää, että otamme käyttöön käsitteitä, jotka korostavat aktiivista toimimista ja vastuunkantoa informaatioturvallisuuden edistämiseksi.

Mutta entä jos kansalaiset alkavatkin puolustamaan vääriä asioita? Uskon, että kansalaisten medialukutaito, sivistys ja terve maalaisjärki estävät tehokkaasti tämän vääristymän syntymistä.