Hyvinvointia ja turvallisuutta rakentavassa aluevaaleissa ei saa olla häviäjiä 

Ne jotka tuntee minut tietävät, että vihaan sanaa vaalivoittaja. Minulle se tarkoittaa sitä, että noin 80% kansasta on häviäjiä. Se tarkoittaa myös sitä, että pienellä enemmistöllä katsotaan saaneen mandaatti tehdä linjanvetoja jotka palvelee vain harvoja. Esimerkiksi Sipilän hallituksen valinnanvapaus, jossa yksityisille yrityksille olisi yksityistetty vastuu terveydestä. On jotenkin huvittavaa miten esimerkiksi Orpo leikkasi 50% kela-korvauksista valinnanvapauden valmistelun aikana kun ne olisivat koituneet yritysten eduksi mutta nyt rahojen tullessa julkiselle sektorille Orpo vastustaa sitä. Lisäksi kokoomus tuo nyt esille valinnanvapauden olevan palveluseteleissä eli politiikan tavoite on ainoastaan luoda hyötyä yksityiselle sektorille, ei katsoa niinkään kokonaisuutta potilaan tai kansalaisen kannalta. 

 

Keskusta taas on pitkään etsinyt tukevaa ja tunteita herättävää jakolinjaa kaupungin ja maaseudun välille ja valitettavasti se taitaa löytyä sote-uudistuksesta ja siitä miten palvelut järjestetään eli onko jokaisen tavoitettavissa omasta kunnasta kiinteä piste lähes kaikkien asioiden hoitoon. Keskustan ongelma on ollut pitkään yksinkertaisesti se, ettei puolueen työtä enää tarvita siinä muodossa jossa ideologia on noussut. Kehitys on kulkenut keskustan ohi ja kyse on siitä pystyykö puolue uudistumaan. Keskustalla olisi nyt tuhannen taalan paikka löytää uudelleen itsensä kehityksen kautta eli kehittämällä syrjäseutuja digitalisaation ja uusien palvelukonseptien avulla. Samalla se kehittäisi Suomessa kehitettäviä tuotteita ja palveluita koska Suomen haaste on globaali. Jos täällä oppisimme tuottamaan tehokkaasti terveys- ja turvallisuuspalveluita syrjäseuduille siitä syntyisi monta menestyvää yritystä. Valitettavasti pelkään, että keskustelu kilpistyy populistiseksi josta loppujen lopuksi ei hyödy kukaan ja pidämme yllä liian kallista kiinteää verkostoa. 

 

Aluevaaleissa on kyse alueen toiminnasta kokonaisuutena ja siitä mitkä ovat tavoitteet alueella asuvan kansalaisen näkökulmasta. Harvaa kiinnostaa puoleen omat hyödyt tai ideologiat vaan ainoastaan se, että palvelut on tavoitettavissa ja ne toimivat. On syytä muistaa, että alueet tulevat järjestämään juuri ne palvelut joita tarvittaessa olemme usein hädässä. Kyse voi olla siis sairastumisesta vakavaan tautiin, onnettomuudesta tai tulipalosta, alkoholismista tai riippuvuudesta huumausaineista, mielenterveysongelmista, vammaispalveluista, perheen tarpeesta tukeen ja hampaan tulehduksesta. Lisäksi alueet yhdessä kuntien kanssa tulevat järjestämään ennaltaehkäisevät palvelut joihin liittyy esimerkiksi eri kerhojen kokoontumista, päivätoimintaa ja paljon muuta. 

 

Sote-uudistus on valtavan kokoinen ja vaikuttaa ihan jokaiseen ja vieläpä todella paljon. Tämä uudistus on rakenteellinen uudistus ja se tarkoittaa sitä, että rakenteet todella tehdään, ei nollasta mutta melkein riippuen alueesta. Uutena tulee kuntien ja uuden hallinnon yhteistyö jollaista ei ole ollut ennen olemassa. Jos uudistusta lähdetään tekemään poliittisilla latauksilla ja lupaukset luovat vastakkainasettelua tulee uudistuksen käytäntöön viemisestä todella hankalaa. Ja ihan kuten rokotekriittisyydessä kärsijänä on loppujen lopuksi kansa. 

 

Tavoitteina hyviä ovat hoitotakuu eli 7 päivässä hoitoon. Tai se, että saman päivän aikana tehdään hoitoarvio. Se miten ne sitten toteutetaan on alueellinen asia. Joskus paikka voi olla jopa kävelymatkan, joskus se on liikkuva piste, joskus se on etäpalvelu ja joskus se on suoraan erikoissairaanhoito. Puhutaan tavoitteista jotka määrittelee palvelun, ei puolueen poliittista ideologiaa. Näissä vaaleissa kaikkien pitää voittaa. 

 

0
NikoEskelinen
Sosialidemokraatit Hyvinkää
Ehdolla aluevaaleissa

Niko Eskelinen (50) on Hyvinkääläinen inhimillisen digitalisaation asiantuntija. Hän on kahden tyttären perheenisä, joka kuvaa katsovansa maailmaa kaupallisen humaanisti. Eskeliselle luottamus on yksi tärkeimmistä arvoista. Hän arvostaa faktoihin perustuvaa päätöksentekoa ja keskustelua.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu