Joko nyt ymmärretään seuraukset puolueen antaessa valtaa äärioikeistolle? 

Äärioikeistolaiset Teemu Torssonen ja Tero Ala-Tuuhonen ovat  tällä hetkellä pidätettynä epäiltynä perussuomalaisten Pekka Katajaan kohdistuneesta väkivallanteosta.  Torssonen on Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Jyväskylän parhaaksi -ryhmässä. Torssonen on erotettu perussuomalaisista mutta tarkkoja syitä ei ole julkisuuteen kerrottu. Perussuomalaisten puoluekokouksessa Torssosen puolesta esitettiin kannatuspuhe. 

Tero Ala-Tuuhonen taas on yleisölle tuttu muun muassa äärioikeistolaisen kansallismielisten liittouman puheenjohtajana ja äärioikeistolaisten kesäleirien järjestäjänä joissa on ollut myös Jussi Halla-ahon tuntemia henkilöitä mukana. 

Perussuomalaisten suosio on aina perustunut äärioikeistolaisille arvoille vaikka suurin osa äänestäjistä niitä ei äänestä tai edes tunne niitä. Tämä alkoi jo Soinin aikana kun Tony Halme sai äänivyöryn ja nousi eduskuntaan ja nosti myös Timo Soinin sinne. Ilman Halmea Soinista tuskin koskaan olisi tullut kansanedustajaa. Äärioikeistolaisuus haki kanavaa poliittisen vallan käyttöön ja Soini oli sopivan ahne vallalle joten Suomen sisu alkoi tukemaan perussuomalaisia ja tuomaan omia ehdokkaita yhä lisää. Jussi Halla-Aho on näistä tunnetuin ja muita tunnettuja on Mauri Peltokangas, Olli Immonen, Jenni Simula, Juha Mäenpää ja Juho Eerola. 

Todellisuutta on se, että Suomen poliittiseen päätäntään on tullut äärioikeistolaisia henkilöitä jotka pyrkivät valtaan. Pekka Katajan valitettava pahoinpitely on vasta alkua jos tätä kehitystä ei pysäytetä. Äärioikeistolaiset arvot ei tunne demokratiaa vaan pyrkivät totalitarismiin.  

On aika herätä ottamaan tämä vakavasti. 

 

NikoEskelinen

Niko Eskelinen (47) on hyvinkääläinen opetusteknologian asiantuntija. Hän on kahden tyttären perheenisä, joka kuvaa katsovansa maailmaa kaupallisen humaanisti. Eskeliselle luottamus on yksi tärkeimmistä arvoista. Hän arvostaa faktoihin perustuvaa päätöksentekoa ja keskustelua.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu