Perussuomalaiset haluaa vaimentaa keskustelun yhteydestä äärioikeistolaisista arvoista tunnettuun Suomen sisuun

Julkaisin oman kannan äärioikeistolaisista arvoista tunnetun Suomen sisun ja perussuomalaisten kiistattomasta yhteydestä.
Näyttäisi, että sohaisin ampiaispesään ja sain osakseni ihan kunnon maalituksen ja vihaisten viestien ryöpyn eri kanavista. Minua lähestyi niin perussuomalaisia kuin Suomen sisun johtoa ja jäseniä. Liitän esimerkin viestien tyylistä tähän päivitykseen vaikka törkeydessään tämä ei ollut ollenkaan pahimmasta päästä.
Kun nyt mietin miksi niin nähtävästi perussuomalaisten Suomen sisulaiset ei halua yhteyden tulevan julkisuuteen kahdestakin syystä. Hyvin harva suomalainen äänestäisi perussuomalaisia jos olisi tiedossa, että taustalla on äärioikeistolaisista arvoista tunnettu yhdistys. Toinen on se, että myöskään kovin moni ei haluaisi kuulua perussuomalaisiin tästä samasta syystä.
Jotka asiaa ei tunne niin tiedoksi, että perussuomalaisten johto on melko pitkälle Suomen sisun jäsenistöä, jotka saivat puolueen käsiinsä Soinin hävittyä puheenjohtajuuden. Suomen sisu on järjestö jolla on yhteyksiä äärioikeistoon ja joka on ollut viranomaistarkkailussa äärioikeistolaisuuden johdosta.
No, koska tämä asia kiinnostaa niin monia lisätään vettä myllyyn. Olemme jo pitkään tehneet materiaalia joka osoittaa kiistatta sen, että Suomen sisu käyttää poliittista valtaa perussuomalaisten kautta. Julkaisemme materiaalin tässä lähiviikkoina kun saamme sen kirjattua helposti omaksuttavaan muotoon.
Keskustelen aiheesta mielelläni koska tahansa Suomen sisulaisten tai perussuomalaisten kanssa avoimesti. Jos olen väärässä ja Suomen sisu ei vaikuta poliittisesti perussuomalaisten kautta pyydän kauniisti anteeksi ja kirjoitan aiheesta. Haluan myös lähettää terveiset ettei minuun toimi pelottelut ja viestikanavien tukkiminen puluparven toimesta.
Sitten siihen mitä julkaisin. Antaa perussuomalaisten kansanedustajan Sheikki Laakson esitellä se tekemällään videolla.
https://www.youtube.com/watch?v=yRj1OeeLezU&t=23s
NikoEskelinen
Sosialidemokraatit Hyvinkää
Ehdolla kuntavaaleissa

Niko Eskelinen (49) on Hyvinkääläinen inhimillisen digitalisaation asiantuntija. Hän on kahden tyttären perheenisä, joka kuvaa katsovansa maailmaa kaupallisen humaanisti. Eskeliselle luottamus on yksi tärkeimmistä arvoista. Hän arvostaa faktoihin perustuvaa päätöksentekoa ja keskustelua.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu