Sipilän vakuutuskuori suurempi jääviysongelma

Keskustelun käydessä kiivaana YLE:n ja sipilän suhteesta on onneksi mukaan tullut uudestaan keskustelu hänen vakuutuskuoristaan. Niiden merkitys on huomattavasti suurempi kuin yksittäinen Terrafameen liittyvä sukulaisten kauppa. Sipilällähän on miljoonaomaisuus vakuutuskuorissa, jotka ovat siis laillisia – ei siinä mitään. Kritiikkiä on paljon kohdistettu siihen, että tällä ajatellaan saatavan verohyötyjä ja voidaan siirtää verojen maksua tulevaisuuteen. Tämän ollessa laillista kyseessä on kuitenkin lähinnä eettinen kysymys.

Tätä huomattavasti tärkeämpää on se, että meillä ei ole mitään tietoa siitä, minne Sipilän miljoonat on vakuutuskuorissa sijoitettu. Hänellä itsellään tämä tieto kyllä on. Miten voimme siis tietää, milloin pääministerin tulisi jäävätä itsensä? Hänellä voisi siis monessa päätöksessä olla huomattavasti suurempi hyöty omistustustensa kautta kuin tässä viimeisessä Terrafame-asiassa.

Ajatellaanpa vaikka sitä, että sijoitukset ovat merkittäviltä osin tehty yrityksiin vaikkapa soteen tai biotalouteen liittyen. Jatkuvasti hänen hallituksensa ajamina tehdään päätöksiä näiden eduksi ja siten mahdollisesti samalla pääministerin sijoitusten tuottoa kasvattaen.

On kummalllista, että keväällä keskustelu tästä asiasta hiljeni nopeassti. Nyt on sitten selvinnyt kuinka Yleisradiossa uutisointia on rajoitettu päätoimittajan toimesta ja Sipilän pyrittyä vaikuttamaan uutisointiin. Asian käsittely jäi kesken eikä tilanteen ongelmallisuutta käyty läpi kattavasti.

On todella huolestuttavaa, että pääministeri ei suostu kertomaan omistuksistaan. Kansalla ei ole keinoa varmistua siitä, että hänen tekemänsä päätökset noudattavat jääviyssääntöjä. Sidokset on tuotava julki, jotta voimme olla varmoja sääntöjen noudattamisesta Suomen etujen mukaisesti.

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu