Hallituksen moraalinen kompassi täysin rikki

Hallituksen valintojen etiikka ja oikeudenmukaisuus on niin metsässä, että en tiedä enää onko kompassi rikki, jumissa vai väärin päin. Jatkuvat kansalaisten eriarvoisuutta lisäävät päätökset, suurituloisten suosiminen vähäosaisista huolehtimisen sijaan sekä erilaiset kikkailut valtiontalouden "parantamiseksi" yhtiöittämisillä eivät kestä päivänvaloa. Paitsi toki hyötyvien osalta kaverikapitalismin toteutumana – he ovat aurinkolasit päässään tyytyväisinä suunnittelemassa lomamatkaa lämpimämpiin maihin. Nuo maat alkavat  olla lämpimämpiä myös arvomaailmaltaan pelkän ilmaston lisäksi.

Miten leikkaukset ja pakot ovat kohdentuneet vähätuloisiin?

  • opiskelijoille merkittäviä heikennyksiä toimeentuloon
  • työttömiä kohtaan lukuisia pakottavia ja sanktioivia muutoksia, ei mitään kannustimia
  • kiky-sopimuksen kautta eniten osallistuvat pienet palkansaajat, johtajille ei mitään muutosta nykytilaan
  • kansaneläkeindeksi ja jäädytetään ja leikataan 0,85%, vaikuttaa sekä eläkkeisiin ja peruspäivärahaan alentavasti
  • tasaverojen suosiminen esimerkiksi vene- ja moottoripyöräveroissa kirpaisee paljon pahemmin sitä pienituloista, joka jollain ilveellä on saanut sellaisen vielä pidettyä
  • vanhoilta yli 75-vuotiailta vammaisilta leikkauksia, 61 miljoonan arvioidut säästöt

Lista ei ole kattava, mutta kertonee jo tuollaisenaan karua kieltään tehdyistä päätöksistä.

Millaisia päätöksiä on tehty tai oltu tekemättä hyväosaisille?

  • perintö- ja lahjaveron uudistus siten, että korkeimmille summille suurempi alennus
  • soten valinnanvapauden ja muiden päätösten myötä suurille yrityksille ainutlaatuinen mahdollisuus voittoihin, Räty, Männistö ja Turunen jo hyötymään
  • ei yhtäkään päätöstä veronkierron tai verosuunnittelun vähentämiseksi, päinvastoin on vähennetty harmaan talouden tutkinnan määrärahoja merkittävästi, hallintarekisteriesitys elää vieläkin
  • verotukseen pääomaverojen tai progression osalta ei mitään muutoksia
  • yhtiöittämisten kautta esim liikenneväylien osalta tuloa odotettavissa eri yrityksille, sen sijaan kansalaisille ei etua

Mitä on yritetty sen vielä onnistumatta?

  • veronkiertäjille syytesuoja, mahdollisuus armahdukseen maksamalla osa summasta valtiolle, kaatui perustuslakiin
  • hallintarekisterimuutosta ajetaan edelleen suurelta osin harhaanjohtavilla perusteilla
  • ensimmäinen perintöveron huojennus olisi kaatunut perustuslakiin osaa suosivana, vedettiin pois
  • hallitus yritti ulkoistaa työttömien haastattelut firmoille, kaatui lakiin ja vedettiin pois
  • palkansaajien työehtoihin kohdistuvat pakkolait olisivat myös kaatuneet perustuslakiin
  • sakkojen kaksinkertaistukset perustuslain vastaisia, kaatuivat mutta nyt yritetään samaa muuttamalla rikesakot hallinnollisiksi virhemaksuiksi, lisää asiasta blogissani LVM:n muutokset mahdollistaisivat rikesakkojen korotuksen, motoristitkin mukaan

Tämä hallituksen yhtiöittämisvimma on myös erikoista. Siitä on ollut niin paljon puhetta täällä, että linkkaan tähän vain blogini Liikenneväyläyhtiön pääsyynä on hallituksen valtiontalouden manipulaatio.

Tätä Suomen enemmistö sitten varmaan halusi äänestämällä hallituspuolueet valtaan – itse en heihin kuulu. En kyllä usko, että osa äänestäjistäkään tiesi äänestäessään saavansa ihan tällaisia päätöksiä. Joku kuluttajansuoja olisi tarpeen äänestykseenkin. Vaikka vaalilupauksia ollaan aina petetty, niin nyt ollaan päästy kyllä aivan uudelle tasolle.

Tiesivätkö keskustaiset olevansa näin oikealla ja rikkaiden asialla? Näinkö perussuomalaiset haluavat ajaa kansan asiaa? Kokoomuksesta en osaa sanoa mitään, tämä entinen koulutus- ja tutkimusmyönteinen kykypuolue on viime aikoina lähinnä pyrkinyt pitämään päänsä matalalla.

Toivottavasti Suomen kansa herää puolustamaan arvojamme, joiden en muuten usko olevan Soinin sanoman mukaan yhteisiä Turkin kanssa.

 

 

 

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu