Bernerin selvityksesta pois jätetty velkavipumalli

Bernerin selvityksessä ei oltu esitetty toista LVM:n konsulttiyhtiö NAG:lla teetettyä vaihtoehtoista mallia yhtiön rahoitukselle, jossa heti perustettaessa otettaisiin miljardi velkaa ja tuloutettaisiin vastaava summa valtion käyttöön. Löysin nämä laskelmat tutkittuani selvityksen taustamateriaaleja, tuo skenaario 2 löytyy selvityksen taustamateriaaleista.

Itseäni kummastutti selvityksen perustelematta jätetty ratkaisu, jonka mukaan uuden yhtiön 13,5 miljardin taseesta 4,8 miljardia olisi velkaa valtiolle. Ajattelin tuolloin, että tämä mahdollistaa erilaiset tuloutukset valtiolle halutessa. Katsellessani selvityksen taustamateriaaleja löysin vahvistuksen näkemykselleni, joka oli ollut veikkailujen varassa tähän asti. LVM:n sivuilta löytyi taustaselvityksiä sisältävä osio, jossa on pdf-dokumentti NAG Oy: Liikenneverkoista vastaavan valtionyhtiön liiketoimintalaskelmat (Live tieinfra). Liikenneverkon taloudellista kehittämistä selvittävän hankkeen taustaselvitys. (Muistio, LVM/810/01/2016, 18.01.2017)

Muistio sisältää selvityksessä esitetyn rahoitusmallin lisäksi skenaarion 2: "Tuloutus perustettaessa: perustettu LiVe-yhtiö ottaa omaan ulkopuoliseen taseeseensa velkaa heti ensimmäisenä vuonna 1000 meur, mikä mahdollistaa saman suuruisen kertatuloutuksen valtiolle. Yhtiön pääomarakenne vastaa järjestelyn jälkeen paremmin infrayhtiötä ja tekee taseesta tehokkaamman."

Lisäksi selvityksessä kerrotaan tästä vaihtoehdosta: "Live-yhtiö käyttää ulkopuolista rahoitusta (velkaa)
investointien rahoittamiseen. Sillä myös mahdollistetaan ensimmäisen vuoden tuloutus valtiolle (tuloutusvaihtoehto)."

Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä? Valmisteltuna on malli, jossa yhtiöittämisen jälkeen valtio saisi käyttöönsä miljardin muihin tarkoituksiin ja yhtiö ottaisi vastaavasti lainaa ulkopuolisilta markkinoilta. Näin omistajaohjauksesta vastaava pääministeri saisi käyttöönsä miljardi euroa muihin tarkoitukseen ja valtion velanotto vähenisi. Taustaselvityksessä mainitaan myös:"Ensimmäisenä toimintavuotena nostettu laina ei näy kuvaajassa, koska saman suuruinen valtiolle maksettava pääomanpalautus kumoaa sen vaikutukset." Samaan tapaa se ei helposti näkyisi kansalaisille muutenkaan.

Suunnitelma on kaikessa kieroudessaan nerokas, hallitus pääsisi samalla tavoitteeseensa velanoton vähentämisesssä ja pääsisi paistattelemaan julkisuudessa menestyksellään. Harmi vain, ettei tämä oikein kestä päivänvaloa ja lienee siitä syystä jätetty itse selvityksestä pois. Mikään ei kuitenkaan estäisi tekemästä sitä yhtiötä perustettaessa. Itse epäilen, että tämä mahdollisuus on ollut tärkeä ellei tärkein vaikutin esitelylle ratkaisulle. Tällaisilla ratkaisuilla olisimme kuitenkin Kreikan tiellä ja olen todella huolissani siitä, että hallitukselle näyttää todellakin tarkoitus pyhittävän keinot.

Itselläni alkaa nyt olla luotto hallituksen ja pääministeri Sipilän etiikkaan ja moraalin hävinnyt olemattomiin. Tämäkö on sitä suomalaista suoraselkäistä tapaa hoitaa asioita? En haluaisi uskoa.

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu