Mitä haluamme meitä johtavilta?

Kirjoittelenpa väliin vähän idealistista hömppää. Katsoin eilen Antti Holman haastattelun, josta ajatus jäi vaivaamaan päätäni. Hän totesi suurinpiirtein seuraavaa maailman tilasta:  Jos katsot tällä hetkellä maailmanpolitiikkaa, niin pahuutta rakastetaan, ja julmuutta ja ilkeyttä – sitä hellitään. Ihmiset haluvat äänestää Trumpin presidentiksi, joka on pähkähullu ja vihamielinen ihminen. Kyllähän se kertoo siitä, että ihmiset haluavat nähdä verta, taisteluita ja sotaa.

Blogin aiheena ei ole Trump vaan laajempi ilmiö, jossa haluamme johtajiksemme häikäilemättömiä ihmisiä, jotka puolustavat vaikkapa maan etua keinolla millä hyvänsä. Tämä ei ole uusi ilmiö, mutta tuntuu taas korostuvan tässä ajassa, mikä on huolestuttavaa.

Ikäänkuin olisimme taas koulun pihalla ja koittaisime ystävystyä isoimman öykkärin kanssa, jotta meitä ei kiusattaisi vaan olisimme turvassa. Mitä siitä, että tyyppi on idootti ja käyttää törkeitä keinoja. Tarkoitus pyhittää keinot ja emmehän me niitä tekoja tee vaan hän.

Suomessakaan en tällä hetkellä tunnista sitä henkeä, että olisimme yhdessä nostamassa tätä maata oikeudenmukaisuuden ohjaamana pitäen kaikista huolta. Enemmistöhallitus runnoo päätöksiä läpi välillä olemattomilla ja harhaanjohtavilla perusteilla. Puhutaan entistä avoimemmasta kulttuurista, mutta asiat menevät suurelta osin juuri päinvastaiseen suuntaan. Ollaan synnyttämässä lukuisa määrä uusia yhtiöitä, jolloin ne jäävät julkisuuslainsäädännön ulkopuolelle. Voidaan sitten suoraan poliitikkojen ohjauksessa tehdä asioita ilman, että kansalaisilla on siihen mitään näkyvyyttä – monia näistä tulee jatkossa kontrolloimaan vielä perustamaton maakuntahallinto.

Hesarissa oli tänään artikkeli, jossa kerrottiin haettavan yritysten johtoon yhä enemmän ihmisjohtajia, jotka pystyvät innostamaan väkeä kasvuun ja investointeihin. Saneerausjohtajien aika on artikkelin mukaan ohi ja nyt haetaan johtajia, jotka hyvällä johtamisella pystyvät pitämään väen talossa töissä tekemässä töitä motivoituneena.

Yritysoppeja kehutaan tuodun hallitukseen, mutta ne tuntuvat olevan jostain 15 vuoden takaa. En näe, että ollaan onnistuttu ollenkaan yhdistämään kansaa samaan veneeseen. Itse en näe johtamisessa mitään innostavaa vaan sanelupolitiikkaa, jossa ei edes vaivauduta alamaisille selittämään perusteluja. Ajetaan häikäilemättömästi omia etuja eikä Suomen etua.

Tuntematonta sotilasta on joskus sanottu suomalaisen johtamisen yhdeksi kulmakiveksi. Jotkut asiat vaatisivat päivittämistä, mutta täälläkin puhuttu edestä johtaminen esimerkillä olisi yksi, jota kovasti kaipaisin. Jotenkin tämän irvikuva politiikassa on kiky-sopimuksen yhteydessä tehdyt lupaukset kansanedustajien osallistumisesta talkoisiin luopumalla muistaakseni viikon palkasta. Hiljaista on kuulemma ollut lupausten jälkeen. Näinkö osoitetaan meidän olevan samassa veneessä – omista saavutetuista eduista ei luovuta, vaikka on luvattu.

Kirjoitin joskus blogin terveen järjen käytöstä ja oikeudenmukaisuudesta, jossa oli siteeraus Barack Obamalta: "We must ask not just 'Is it profitable?' but 'Is it right?" Meidän pitää pohtia pelkkien tuottojen ajattelun sijaan onko toiminta oikein. Omaan korvaani on särähtänyt yhä useammin se, kuinka varsinkin hallituspoliitikot toteavat, ettei se ole laitonta pohtimatta lainkaan onko se oikeinmukaista. Itse näkisin, että maata johtavien tulisi pyrkiä korkeampaan moraaliin kuin vain mikä ei ole laitonta – laki on minimi.

Mielelläni näkisin kehityksen kääntyvän ja meidän siirtyvän hyveitä ja oikeudenmukaisuutta arvostavammalle polulle.Siteeraan loppuun yhtä lempilausumaani Sir Edmund Burkelta:

"The only thing necessary for the triumph of evil is that good men do nothing." 

 

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu