Dosentti Luukkanen kujalla Kojamon ja Nuorisäätiön rinnastuksessaan

Dosentti Luukkanen on jälleen joko autuaasti kujalla blogissaan tahi sitten tarkoitushakuisen tulkinnan ytimessä rinnastaessaan Kojamon (ent. VVO) ja Nuorisosäätiön suoraan toisiinsa. Nuorisosäätiö on säätiö, jonka tehtäviin on nimenomaisesti kirjattu kohtuuhintaisten asuntojen tarjoaminen nuorille ja Kojamo taas on nykyään aivan normaali osakeyhtiö, jolla ei ole yleishyödyllisiä tavoitteita toiminnassaan. Se toimii aivan kuten muutkin yritykset voittoa tavoitellen.

Kojamon suurimmat omistajat ovat Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, joiden jälkeen tulee liuta ammattiyhdistyksiä suurimpana Teollisuusliitto. Kiinteistöliiketoiminta ovat varsin luonnollinen sijoituskohde yhdistysten omaisuudelle varsin varmalla ja tasaisella tuotollaan. Osalla ammattiyhdistyksistä on edustuksensa yrityksen hallituksessa, mutta toimiva johto tekee bisnestä parhaimman näkemyksensä mukaan.

Kojamolla ei siis ole pitkään aikaan ollut yleishyödyllistä tehtävää ja se toimii markkinaehtoisesti kuten normaali yritys – jostain kumman syystä vaikuttaa, etteivät ammattiyhdistysten sijoitukset saisi tuottaa voittoa.

Luukkanen kirjoittaa asumistuista ja niiden valumisesta ammattiyhdistysliikkeiden kautta SDP:n tilille. Onhan se varma – puolueiden rahoitusta valvoo Valtiontalouden tarkastusvirasto, joten sinne vaan ilmoitusta mikäli epäilee väärinkäytöksiä ja merkittävän rahavirran valumista SDP:lle ja vaalikassaan.

Ihmettely siitä, että myytäessä 1594 asuntoa viideltätoista paikkakunnalta ei hinta ole sama kuin voisi olla myytäessä niitä erikseen osoittaa, ettei dosentilla taida olla juurikaan ymmärrystä liiketoiminnasta. Kannattaisi ehkä miettiä hetken vaikkapa millaiset kustannukset ja prosessi syntyisi 1594 asuntokohteen myymisestä erikseen.

Ulkomaisesta omistajasta huolimatta samat säännöt koskevat vuokrissa yms kuin kotimaistakin ja merkittävänä erona blogissa viitattuun Carunan tapaukseen on, ettei kyseessä ole luonnollinen monopoli .

Ammattiyhdistysten toiminta-alueen kuvittelisi olevan varsin selvän. Rahoittaakseen toimintaansa sijoittavat ne varojaan kuten muutkin tahot. Vaikkapa MTK tai työnantajapuolelta Teknologiateollisuus tekee aivan samoin – sijoitustoiminnalla saattaa olla joitain erillisiä tavoitteita, mutta lähtökohtaisesti pyritään ensisijaisesti tuottavaan sijoitukseen.

 

PS. Miksi kirjoitin asiasta erillisen blogin? Siksi että lokakuun puolivälistä lähtien olen ollut bännättynä herran blogista osoitettuani silloinkin harhaanjohtamisen enkä siten voi kommentoida. SDP:tä en kannata enkä tule kannattamaan, mutta silti koen tarpeelliseksi oikaista asioita. Normaalisti en viitsi, mutta nyt oli jälleen niin huteraa "faktaa" tuossa kirjoituksessa.
 

 

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu