Lintilä verosuunnittelun puolustajana – case Fortum on räikeä esimerkki

Ministeri Lintilä on jatkuvasti selittämässä valtionyhtiöiden tekemien ratkaisujen syitä ja räikeimmillään ne ovat liittyneet Fortumin toimiin. Tänään Iltalehti kertoi lisää Fortumin toimista liittyen Irlannin holding-yhtiöihin.

Artikkelissa kumotaan suurin osa Lintilän väittämistä ja osoitetaan toiminnan todelliset vaikuttimet. Valtionyhtiön verotettavan tuloksen ollessa kotimaataan suurempi maassa, jossa sillä ei ole mitään perusliiketoimintaa, on täysin järjetöntä muista kuin verosuunnittelusyistä. Lintilä väittää toisin.

Kolmella Irlantiin perustetulla yhtiöllä ei kuulemma ole verosuunnitteluun liittyvää tarkoitusta. Jostain kumman syystä hallituksessa kaikissa istuu Fortumin verojohtaja Reijo Salo – täyttä sattumaako?

Iltalehden artikkeli kuvaa tilanteen hyvin. Asiat ovat useimmiten siltä, miltä ne näyttävät. Tähän kaikkeen peilaten alkaa väkisinkin ihmetellä Fortumin pelastamaa Chempolisia yms suhteessa hallituksen toimiin.

Kaikki on oikeastaan avoimesti nähtävissä ja pääteltävissä. Mitään emme tule löytämään sähköposteista tai muistioista, mutta sattumia ja selityksiä on jo liikaa.

 

 

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu