Akava: Alle 35-vuotiaat korkeakoulutetut arvostavat hyvinvointiyhteiskuntaa

Akavan tuoreen selvityksen mukaan nuoret korkeakoulutetut arvostivat kyselyssä eniten hyvinvointiyhteiskunnan säilymistä – 73% pitää tätä erittäin tärkeänä ja 22% jokseenkin tärkeänä. Kuuluuko näiden jo nykyisten ja jatkossa yhä enemmän yhteiskunnan nettomaksajina olevien ääni päätöksenteossa ja politiikassa? Ei mielestäni kuulu, poliittisten puolueiden jäsenten ja päättäjien keski-ikä on todella korkea. Vaikuttaa siltä, että jälleen on syntynyt merkittävä sukupolvien välinen kuilu eivätkä päättäjät ota tulevaisuuden tekijöitä riittävästi huomioon.

Verotuksen aleneminen löytyy muuten kolmentoista kohdan kyselyssä viimeiseltä sijalta, sitä pitää erittäin tärkeänä 18% ja jokseenin tärkeänä 29%. Kakkossijalla on ympäristön tilan paraneminen ja kolmantena eriarvoisuuden väheneminen. Katsottaessa viimeaikaisia päätöksiä ja tehtyä politiikkaa tuntuu suunta olevan kovin erilainen.

Hyvinvointivaltio on itsekäs hanke, siksi sillä ei ole tulevaisuutta – Heli Vaara

Heli Vaaran näin otsikoitu kolumni Ylellä on mietityttänyt minua pitkään. Olen ajatellut 1969 syntyneenä nyt 48-vuotiaana miten erilaiset kokemukset ja muutokset maailmassa ovat vaikuttaneet toisaalta omaa suhtautumiseeni sekä myös eri-ikäisiin tuntemiini ihmisiin. Ei pohdinnasta mitään valmista ole tullut, mutta heittelen joitain subjektiivisia huomioitani.

Heli Vaara kertoo kolumnissaan:

"Ikäluokkien välillä kulkee kuitenkin juopa. He, jotka olivat paikalla, kun hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettiin, tuntevat myös sen tarpeellisuuden ja ihanteet. Uudemmat suomalaiset taas ovat vieraantumassa hyvinvointiyhteiskunnan arvoista."

"Niitä ovat tasa-arvoiset mahdollisuudet koulutukseen ja vastuu toisista ihmisistä; oikeus terveyteen ja kodin suojaan; kova työ, ankarat verot ja tasavertaiset lähtökohdat jokaiselle. Nämä arvot perustuvat epäitsekkyyteen ja pohjaavat historiaan, jossa yhtäkään näistä asioista ei vielä ollut. Paitsi työt ja verot."

"Nykyihminen on jo kauan sitten unohtanut, minkä oikeuksien edestä taisteltiin, kun hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettiin. Ja kaiken unohtaneelle on helppoa tarjoilla vaikkapa kulutusyhteiskunnan arvoa: ostamista.En voi kuvitella sumentuneempaa omatuntoa."

Olen Vaaran kanssa eri mieltä siitä, että uudemmat suomalaiset ovat vieraantumassa hyvinvointiyhteiskunnan arvoista ainakin mikäli sillä tarkoitetaan tuossa tutkimuksessa olleita nuoria. Toki tutkimus koski vain korkeakoulutettuja, mutta omat havaintoni ovat olleet samansuuntaisia laajemminkin.

Usko hyvinvointiyhteiskuntaan tuntuu olevan heikoimmillaan omassa ikäluokassani ja ehkä laajemmin välillä 45-65 vuotta. Mikä tähän on johtanut? Vaikea arvioida, mutta osansa on varmaan sillä, että nämä ikäluokat ovat kokeneet sekä 1990-luvun laman että tämän tuoreemman kutsutaan sitä sitten lamaksi tai taantumaksi. Valtaosa selvisi kuivin jaloin samalla kuitenkin huomaten, että yhteiskunta ei välttämättä pysty huolehtimaan heikompiosaisista vaan on syytä kaikin keinoin varmistaa omat etunsa ja tulonsa pahan päivän varalle.

Lamojen jättämät arvet

Muistan itse 1990-luvun laman hyvin ja moni nuoremmista ei varmaan ole edes kuullut kuinka asuntolainan korot olivat pahimmillaan 18 prosentin luokkaa. Siinä oli ihmettelemistä ja vaikutus toimeentuloon oli melkoinen. Työpaikkoja hävisi ja firmoja kaatui solkenaan – moni joutui kärsimään kohtuuttomasti ja monen keskiluokkaisenkin perheen toimeentulo vaikeutui useaksi vuodeksi vakavasti.

Noin 2008 alkanut taantuma tahi lama on taas johtanut monen tutun ja ystävän töiden päättymiseen. Korkotasossa se ei onneksi ole samalla tavalla näkynyt, mikä on helpottanut tilannetta. 2000-luvun vauhdikkaista vuosista pudotus oli kuitenkin nopea ja yt-aallot veivät ihmisiä työttömäksi usein hyvästä osaamisesta ja suoriutumisesta huolimatta. Riitti olla väärässä paikassa väärään aikaan – vaikkapa Nokialla tai silloisella Soneralla. Monet tällaisen kohdanneista ovat aivan hajalla maksettuaan vaikkapa kolmekymmentä vuott korkeita veroja ja erilaisia maksuja muiden turvaksi, mutta silti oman hädän hetkellä tulevat leimatuiksi vain luusereiksi ja yhteiskunnan eläteiksi.

2010-luku on sitten menty investointien ja uuden luomisen suhteen äärimmäisellä varovaisuudella nykyisiä asemia ja varallisuutta säilyttäen. On helppoa esimerkiksi huomata, että pörssiyhtiöiden osingot ovat olleet varsin hyvällä tasolla ja viime vuosina jopa ennätystasolla. Kirjoitin helmikuussa blogin Mistä suuret osingot kertovat, jossa siteerasin Aalto-yliopiston professori Vesa Puttosta:

"Osakkeenomistajille maksetut osingot ovat aina pois yrityksen käytöstä. Kun osakkeenomistajat päättävät yhtiökokouksessa osingoista eli rahan siirtämisestä yritykseltä itselleen, voisi ajatella, että se on osakkeenomistajilta epäluottamuslause yrityksen johdolle. Osakkeenomistajat uskovat, että yritys ei pysty investoimaan niitä tuottavasti, vaan he ottavat ne omaan käyttöönsä."

Myös viime vuosien varakkaiden suomalaisten sijoituskohteet kertovat riskin karttamisesta sekä merkittävästä sijoittamisesta valtion tukemille alueille kuten eilisessä blogissani kuvasin. Sen sijaan että haettaisiin kasvua ja investoitaisiin uuden tekemiseen, on pyritty lähinnä säilyttämään olemassaolevaa. Vaarana tässä on se, että useimmiten yrityksen suurin riski lopulta toteutuu ellei se uskalla ottaa riskejä.

Tämä on johtanut yhä syvempään taantumaan, josta ollaan nyt toipumassa. Edelleenkään uuden kehittäminen ja tuotekehitys ei lähtenyt nousuun laskettuaan vuodesta 2009 lähtien. Sen sijaan perinteistä teollisuutta ja olemassaolevaa varallisuutta sekä pääomaa suojellaan kohtuuttomasti tuilla estäen luonnollinen muutos.

Omien etujen protektionismi vallassa

Osin kokemansa pohjalta ja sen synnyttämän epävarmuuden vuoksi ikäryhmä välillä 45-65 vaikuttaa nyt keskittyvän saamaan itselleen mahdollisimman paljon turvaa ja etuja, jotta elintaso olisi taattu vielä eläkkeelläkin. Perintövero pois, alempi työn verotuksen progressio ja erilaiset vaatimukset pääomaverotuksen pienentämiseksi ovat esimerkkejä politiikan alueelta. Tuo ikäryhmä lienee merkittävimpiä lähiajan hyötyjiä tällaisista muutoksista.

Merkittävät leikkaukset ovat kohdistuneet mm koulutukseenn, opiskelijoiden toimentuloon ja uuden liiketoiminnan tukemiseen. Järkyttävintä on oikeastaan se, että nimenomaan Tekesiltä leikattiin heti hallituskauden alussa vastoin kaikkia suosituksia, kun vanhaa säilyttävät jäivät ennalleen ja ovat jopa nousseet.

Onneksi nuoret uuden tekijät ovat mm Slushin kautta onnistuneet hankkimaan itse pääomaa startupeille. Tässäkin on erikoinen ilmiö, sillä ulkomaiset sijoitukset ovat neljässä vuodessa lähes nelinkertaistuneet, mutta kotimaisten pääomasijoittajien pienentyneet. Kotimainen raha hakeutuu edelleen vanhoille tuetuille aloille turvallisuushakuisesti tai sitten vaikkapa tuulivoimaan valtion takaamalla tuotolla.

Suurin osa poliitikoista sekä elinkeinoelämän vaikuttajista kuuluu tähän ikäryhmään, joten ilmiö näkyy ja vaikuttaa ylikorostuneesti yhteiskunnassamme. Lisäksi yleinen tieto äänestyskäyttäytymisestä on, että nuoret ovat turhautuneita eivätkä äänestä yhtä paljon – tämä pitäisi jotenkin saada muuttumaan. Minustakin politiikka on nyt jotenkin entistä enemmän rikki eikä edusta kansaa tarvittavalla tasolla.

Itse kuulun tähän kritsoimaani ikäluokkaan, mutta olen silti huolissani siitä, kuinka nuorten ääni sekä tarpeet tuodaan paremmin päätöksentekoon. Toki nuorten pitää toisaalta ottaa paikkansa, mutta se ei ole helppoa nykyisessä mallissa.

Keski-ikäinen setä juttelee nuorten tulevaisuudesta – onhan siinä jotain kornia, mutta heissä on kuitenkin tulevaisuus kuten sanotaan.

 

 

 

 

 

 

 

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu