Hetemäen raportti Sipilän mukaan perusteellinen – muiden mukaan höttöä

Hallituspuolueiden poliitikot ja ministerit ovat viime päivinä pitäneet päänsä alhaalla – varsin vähissä ovat julkiset Hetemäen puolustajat useiden asiantuntijatahojen arvosteltua raporttia ja todenneen sen perusteet köykäisiksi sekä epämääräisiksi. Sipilä on ollut myös hiljaa viime päivät, mutta sitä ennen hän kerkesi raportin tultua julkiseksi todeta Iltalehdelle seuraavaa:

"Sipilä pitää VM:n korkeimman virkamiehen Martti Hetemäen raporttia perusteellisena, ja toivoo, että raportti selkiyttäisi sote-menojen kulujen osalta epämääräiseksi moitittua tilannetta."

"Kyllä tämän perusteellisen raportin pitäisi nyt selkiyttää tilannetta, koska aiemmin vastaavaa ”yhteen vetävää raporttia” ei ole ollut eduskunnan valiokunnilla käytössä."

Erikoista on, että käytännössä kaikki asiantuntijatahot pitävät raporttia kaikkea muuta kuin perusteellisena ja kertovat, ettei se tuo juurikaan valaistusta epämääräiseen tilanteeseen.

Tällä linjalla oli eduskunnan valtionvarainvaliokunta, jonka lausunnossa olivat mukana hallituspuolueiden edustajat. Se jopa päätti olla ottamatta huomioon koko muistiota lausunnossaan, sillä muistio katsottiin liian epäluotettavaksi ja epämääräiseksi..

Näin totesi myös valtiontalouden arviointineuvosto, jossa on neljä taloustieteen professoria ja yksi sosiaalipolitiikan professori. Neuvosto on aiemminkin kritisoinut hallitusta puutteista ja nyt se toteaa:

"Arviointineuvosto toteaa, että valtiovarainministeriön 16.5. 2018 päivätty muistio ei tuo näihin kysymyksiin lisävalaistusta, neuvosto toteaa nyt. Arviointineuvosto pitää erityisesti muistiossa esitettyä arviota tiedon ja teknologian käytöstä saatavan säästöpotentiaalin suuruusluokasta perusteluiltaan puutteellisina.
Vaille lisäselvyyttä jää yhä myös se, miten tavoiteltuihin säästöihin päästään ja millä tavoin uudistus parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon tuottavuutta niin, että säästötavoite ei vaaranna palveluiden laatua tai saatavuutta.
"

Viimeisimpänä HUS on kritisoinut raporttia – sen ollessa muutoinkin kriittinen sote-ratkaisuun voidaan toki osin miettiä lausunnon olevan värittynyt.

Kaksi ensimmäistä tahoa ovat riippumattomia ja täysin päinvastaisella linjalla kuin pääministeri Sipilä. Hiljaa ovat muutkin ministerit perustellun kritiikin noustua suureksi – jännittävää nähdä, mikä on hallituksen seuraava askel. Tästä tuskin selvitään dosentteja vähättelemällä.

 

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu