Länsidemokraatti Pietikäisen luova tulkinta hallitusohjelman onnistumisesta

Seppo-Juha Pietikäinen tulkitsee varsin luovasti HS:n arviota hallitusohjelman tavoitteiden toteutumista päätyen blogissaan toteamaan sekä otsikossa että tekstissä: "Inventaarin mukaan hallitusohjelman toteutus on melko hyvin onnistunut paitsi  sote- ja maakuntauudistus". Pieni ongelma tässä on se, että mikäli menee katsomaan maksumuurin takana olevaa kirjoitusta, niin ei siellä nyt aivan tuohon päädytä.

Hallituksen asettamista 28:sta tavoitteesta kerrotaan Hesarissa seuraavaa:

"Hallitus on virkamiesten avustamana asettanut itselleen 28 mittaria, joista tosin osa on vielä kehitteillä. Useimmat niistä perustuvat julkisiin tilastoihin, jotka paljastavat muutokset vasta vuosien tai jopa vuosikymmenien kuluttua. Tällä hetkellä kehityksestä on monessa kohdassa tiedossa vain suunta, jos sitäkään."

Tavoitteiden toteutuminen Hesarin mukaan

  1. Toteutuu tai toteutunee todennäköisesti: kolme tavoitetta
  2. Toteutuu tai toteutunee osittain: kymmenen tavoitetta
  3. Ei toteudu tai ei aloitettu: neljä tavoitetta
  4. Vaikea tai mahdoton sanoa, tavoite niin epämääräinen: kymmenen tavoitetta

Jos ihmettelette, miksi niitä onkin vain 27, niin on Hesarissakin näköjään useamman laskennan jälkeen.. 😉

Maakunta- ja soteuudistuksen ollessa matkalla tuhoon lienee Pietikäisellä tarve osoittaa kuinka oikeistohallitus on muutoin onnistunut. Kuitenkaan päälähteenä toimivasta Hesarin jutusta lukemalla ei mielestäni oikein voi vetää samoja johtopäätöksiä kuin hän on tehnyt poimitussa blogissaan.

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu