Runsas viidennes naisista kokeneet lähisuhdeväkivaltaa – entä miehet?

Päivän otsikot rummuttavat kuinka runsas viidennes parisuhteessa olleista naisista on kokenut nykyisen tai entisen kumppanin väkivaltaa tuoreen selvityksen mukaan, näin kertoo mm Yle. Kyseessä on selvitys, jonka on teettänyt Sisäministeriö ja tarkoituksena oli selvittää turvallisuuden toteutumista eri sukupuolten ja väestöryhmien kannalta.

Selvitys on tilattu konsulttiyrityksiltä KPMG ja WoM Sisäministeriön toimesta. Siinä painottuu vahvasti naisnäkökulma ja selvityksen kerrotaankin olevan osa Naisjärjestöjen Keskusliiton ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan 100 tasa-arvotekoa -hanketta.

Itse selvityksessä jääkin perinteisesti miesnäkökulma sivuun ja vähälle selvittelylle. Lopussa todetaan ytimekkäästi miesten uhkista: "Miehet joutuvat naisia useammin henkirikoksen tai muun väkivallanteon kohteeksi. Koskettaa miehiä."

Loppuyhteenvedossa päädytään seuraavaan:

"Väkivallan tekemisen ja kokemisen sukupuolittuminen on tutkimuksissa edelleen selvästi näkyvä ilmiö. Työtä väkivallan ehkäisemiseksi on kehitettävä sukupuolitietoisella työotteella, jossa tunnistetaan koko yhteiskunnassa vaikuttavien sukupuolittavien ajattelutapojen vaikutukset ja kyetään pureutumaan väkivaltaa aiheuttaviin syihin eri sukupuolten kannalta."

Kehitettävä sukupuolitietoisella työotteella – millainenhan se oikein on? Koko kappale kuulostaa varsin erikoiselta, mutta kyllähän konsulttitoimistot osaa varsinkin, kun tuo WoM näkyy olevan naisten erikseen tasa-arvokysymyksiin ja suunnitelmiin keskittyvä konsulttitoimisto. Jos joku osaa kääntää tuon selkokielelle, niin kertokaahan. wink

Tuoreen selvityksen tieto onkin vuodelta 2014

Mediat eivät vaikuta juurikaan käyneet itse selvitystä katsomassa ja kertovat tästä mullistavasta tuloksesta tiedotteen pohjalta. Tuo tulos tosin on jo vuodelta 2014 tehdystä EU:n tutkimuksesta, josta jo keskustelukin on useasti käyty. Jostain syystä tämä on kuitenkin valikoitunut tiedotuksen kärjeksi.

Selvitys on oikeastaan kooste viime vuosien tutkimuksista sisältäen pienen kyselysosuuden alueen ammattilaisille. Itse en ollut kovin vaikuttunut, mutta ilmeisesti sisäministeri Mykkänen oli kertoessaan sen olevan kattavin katsaus olemassa olevaan tietoon eri ryhmien turvallisuuden tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta.

"Naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on yksi selvityksen esiin nostama esimerkki turvallisuuden eriarvoisuudesta. Ongelma on tunnistettu jo pitkään, mutta silti tilanne ei ole parantunut. Eri viranomaisten on toimittava aktiivisesti ongelman ratkaisemiseksi, pelkkä rikosprosessi ei riitä. Esimerkiksi neuvolassa asia on otettava puheeksi jokaisen perheen kanssa, sisäministeri Kai Mykkänen sanoi julkistustilaisuudessa."

Kohdistuuko miehiin lähisuhdeväkivaltaa?

Tämä ei tutkimuksesta selviä ja ko EU-tutkimus koskikin ainoastaan naisia eri maissa. Itseäni tämä kiinnostaisi, sillä kaikenlaista on vuosien varrella nähty sekä naisten että miesten toimesta tapahtuvan.

2000-luvun lopussa nousi suuri metakka naisasiajärjestöjen toimesta, kun RAY myönsi rahaa miehiin kohdistuvan väkivallan tutkimiseksi. Onneksi jotain tutkimusta silti saatiin tehtyä ja 2010 mm uutisoitiin seuraavasti:

"Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin Miehet joutuvat perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen uhriksi jopa useammin kuin naiset. Perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään."

Viikko sitten kerrottiin Pia Keiskin väitöskirjasta:

"Rikostilastojen valossa miehet käyttävät lievää parisuhdeväkivaltaa enemmän kuin naiset, mutta vakavaa parisuhdeväkivaltaa käyttävät miehet ja naiset melkein yhtä paljon. Lapsia kohtaan perheväkivaltaa käyttävät äidit enemmän kuin isät", Keiski sanoo.

Nämä ovat esimerkkejä siitä, että ongelmia esiintyy myös muillakin kuin miehillä eikä sen tarkoitus ole silti vähätellä miesten tekemää.

Mitä tällä haluan sanoa?

Haluaisin sanoa sen, että vastoin konsulttien kertomaa kaivataan myös aidosti tasa-arvoista tutkimusta ja uutisointia. Väkivalta – niin henkinen kuin fyysinen – sattuu miehiin ja naisiin. Se on yksinkertaisesti väärin ja tuottaa paljon tuskaa maassamme.

En ole kertomassa, että naiset olisivat pahempia tai luomassa vastakkainasetelmaa. Uskon että miehet ovat väkivaltaisempia ja ongelma on todellinen. Sen ei pitäisi kuitenkaan tarkoittaa naisten tekemän väkivallan mitätöintiä ja vähättelyä. Väkivalta lähisuhteessa kenen tahansa tekemänä on väärin.

Jos esimerkiksi on tarkoitus selvittää sisäministeriön rahoilla aidosti turvallisuuden toteutumista eri ryhmien kohdalla, ei se saisi värittyä näin pahasti tekijöiden toimesta. Toivottavasti tuosta selvityksestä ei kovin suuria summia maksettu – itse en ainakaan tuollaisesta koosteesta ole kovin vaikuttunut vaikka paljon hienoja sanoja on mukaan saatukin.

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu