Sipilän selitykset ontuvat – mystiset nimettömät virkamiehet Hetemäen lähteenä

Pääministeri Sipilän selitykset eivät jälleen vakuuta. Hänen omat lausuntonsa ovat hyvin ristiriitaisia eikä hän vaikuta myöntävän itse mitään. Toisaalta johan aikanaan keskustalainen pääministeri Jäätteenmäki lanseerasi legendaarisen toteamuksen: "Puhun niin totta kuin osaan." Sehän ei riittänyt vaan Jäätteenmäki joutui eroamaan ilmitulleen valehtelunsa vuoksi.

Juha Sipilä totesi viikko sitten eduskunnassa Helsingin Sanomien mukaan:

"Viime torstaina hallituksen kyselytunnilla pääministeri Sipilä perusteli asiaa näin: ”Olemme myöskin olleet virkamiestasolla yhteydessä komissioon, ja komissiosta on virkamiestasolla kerrottu, että he eivät ota tätä asiaa käsittelyyn, että älkää jättäkö hakemusta.

Tänään eduskunnan kyselytunnilla Sipilä on Uuden Suomen mukaan todennut:

"Sipilä toisti kyselytunnilla useaan otteeseen, että Martti Hetemäki ja Pekka Timonen ovat olleet yhteydessä komissioon ja käyneet epävirallista keskusteluja ja pyrkineet saamaan vastaukseen siihen, pitäisikö asia notifioida vai ei. Sipilän mukaan Hetemäelle oli sanottu, että komission toiveena on, että älkää jättäkö hakemusta. Sipilän mukaan komission toiveena on, että tällaiset kysymykset käsitellään kansallisella tasolla."

"Jos me olisimme niin jääräpäisiä Suomessa, että kaikesta huolimatta jättäisimme virallisen notifikaation, tottakai komissio sen käsittelisi, Sipilä sanoi."

Kysymys ei ole enää siitä, onko järkevää tehdä notifikaatio, vaan siitä onko Siplä johtanut eduskuntaa harhaan. Viikko sitten hän kertoi, ettei komissio ottaisi asiaa käsittelyyn. Tänään hän kertoo, että tottakai komissio asian käsittelisi.

Kumma kyllä Sipilä ei näe tässä mitään ristiriitaa tai edes aihetta pahoitteluun.

Tämä ei ole hallitukselta ensimmäinen kerta, kun EU-korttia on käytetty erikoisesti. Hallintarekisterilain yhteydessäkin paljastui kuinka väittämät EU:n luomasta pakosta eivät pitäneet ollenkaan paikkaansa. Silloinkin lähteet olivat mystisesti piilossa.

Sama pätee nyt – ja jotenkin minua ei hämmästytä, että Hetemäellä on jälleen näppinsä sopassa. Lisäksi varsin erikoiselta tuntuu, että Suomen historian yhden suurimman muutoshankkeen kohdalla nojataan nimettömiin lähteisiin ja epävirallisiin keskusteluihin, joista ei ole pöytäkirjoja eikä edes kerrota henkilöiden nimiä. Onhan tämä nyt miljardien hankkeessa aivan ennenkuulumatonta.

Toivottavasti oikeuskansleri tms tutkii tämänkin sotkun. Koko touhu vaikuttaa kovien erikoiselta ainakin minun silmiini.

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu