Yhtenäiskulttuurin aika Suomessa on menneisyyttä eikä palaa

Monilla konservatiivisesti ajattelevilla erityisesti keski-ikäisillä ja sen ylittäneillä tuntuu olevan vahva kaipuu vanhaan yhtenäiskulttuuriin. Suomi ja muu maailma on kuitenkin muuttunut ja valtioita, joissa olisi erityisen vahva yhtenäiskulttuuri, ei enää ole olemassa muutoin kuin pakolla ylläpidettynä. Koti, uskonto ja isänmaa eivät ole enää yhteisiä arvoja vaikka enemmistö kenties suuren osan niistä jakaisikin.

Käsitys kodista, uskonnosta ja isänmaasta muuttuu

Koti lienee näistä perinteisistä vahvimmin säilynyt, mutta se on toisaalta yleismaailmallisesti merkittävä arvo, joka on yhteinen suurelle osasta ihmisiä, ja perhearvot ovatkin monissa maissa meitä vahvempia. Isänmaa on myös säilynyt vaikkapa puolustustahdon kannalta, mutta muutoin nuoremmista sukupolvista lähtien koetaan yhä enemmän olevan eurooppalaisia tai maailmankansalaisia

Yhtenäinen uskonto Suomessa on jo hyvin kaukana vanhoista ajoista. Luterilaiseen kirkkoon kuului vuoden 2018 alussa enää 70,7% ja osa ikäänkuin tavan vuoksi sinne kuuluessaan ei enää juurikaan harjoita uskoaan. Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2011 teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisista 27 % uskoi Jumalaan, kuten kristinuskon kirkko asiasta opettaa. 23 % suomalaisista uskoi Jumalaan jotenkin muuten kuin kirkko opettaa. Eli päästäänkin enää noin 50:en prosenttiin suomalaisista.

Yhtenäiskulttuurin murtumisen historiaa

Suomessa on siirrytty vanhasta yhtenäiskulttuurista 1800- ja 1900-luvun kuluessa kaupunkimaiseen yleiskulttuuriin, sekä myöhemmin moniarvoiseen yhteiskuntaan. Vielä 1960-luvun alussa Suomi oli tiukan yhtenäinen maa, jossa tapahtui varsin vähän muutoksia. Lopullinen kuolinisku yhtenäiskulttuurille oli maaltamuutto, jonka ansiosta vanhat valtarakenteet ja instituutiot eivät enää hallinneet ihmisiä. Keskeinen ihmisiä yhtenäiskulttuurista irrottanut tekijä oli individualisoituminen eli yksilöllistyminen. Ihmiset alkoivat haluta suurempaa vapautta itseään koskevissa päätöksissä. (Lähde: Wikipedia)

Viime vuosikymmenet ovat muuttaneet Suomea ja suomalaisuutta merkittävästi eikä voida enää puhua yhtenäiskulttuurista, jossa olisi määriteltävissä suomalaiset arvot ja elämäntapa. Mielestäni taaksepäin tätä kehitystä ei voi kääntää muutoin kuin pakolla – toivottavasti sitä vaihtoehtoa ei tarvitse kokea.

Toki voidaan määritellä joitain arvoja lakien pohjalta ikäänkuin velvoittaviksi kuten demokratia ja Suomen perustuslain takakaamat oikeudet ja velvollisuudet. Sen pidemmälle ei enää mielestäni voida mennä.

Nuorissa muutos paljon nopeampaa – päättäjät ja puolueet jälkijunassa

Maaliskuussa 2018 Taloustutkimus tutki 18-29-vuotiaisen ikäryhmän puoluekannatusta. Vihreiden kannatus oli 30 prosenttia ja kokoomuksen 25 prosenttia. Seuraavina tulivat keskusta 13 prosentin ja perussuomalaiset 10 prosentin kannatuksella. SDP:n sekä Vasemmistoliiton kannatukset olivat vain 7%.

Itse 48-vuotiaana vartuin 30 000:n asukkaan kaupungissa, jossa monikulttuurisuus oli varsin vähissä. Sitä edusti lähinnä yksi tai kaksi koripallojoukkueen jenkkivahvistusta vuosittain ja jossain vaiheessa tuli ensimmäinen turkkilaisen pitämä pizzeria. Ala-asteelta lukioon ei ollut luokalla yhtäkään ulkomailta lähtöisin olevaa paitsi vaihto-oppilas. Täällä Vantaalla nykyään katson, kun lähes jokaisessa kouluikäisten porukassa on henkilöitä, jotka voi tunnistaa olevan juuriltaan Suomen ulkopuolelta. Hyvässä sovussa ovat ja heille tämä on aivan normaalia nykyaikaa.

Eduskunnassa näyttäisi vihdoin tulevan merkittävää vaihtuvuutta. Toivottavasti tämä samalla tarkoittaisi merkittävää nuorennusleikkausta eduskuntaan ja nuorempien sukupolvien nousua päättäjiksi. Arvostan iän tuomaa kokemusta, mutta riittävä vaihtuvuus ja eri ikäisten yhteistyö ovat myös tärkeitä tulevaisuuden kannalta. Vielä kun nuoret uskoisivat muutoksen voimaan ja menisivät sinne vaaliuurnille. Saataisin tällöin eduskunta yhä paremmin edustamaan sitä todellista kansaa.

Muutos pelottaa ja luo epävarmuutta, mutta on välttämätön voima

Tuttu ja turvallinen on monelle mukavaa – muutos tuo epävarmuutta. Näinhän se aina on. Aina löytyy se osa, joka haikailee menneisyyteen – aikaan jolloin kaikki oli paremmin. Jos katsotaan erilaisia mittareita, niin harvoin päästään oikeasti siihen lopputulemaan. Henkilökohtaisella tasolla toki näin on voinut olla, mutta harvemmin koko väestön kannalta.

Pitkä tie on jo kuljettu kohti erilaisuuden hyväksymistä maailmassa ja Suomessa. Pääosin muutos on ollut hyvästä, mutta ei ongelmittakaan muutoksesta koskaan selvitä.

Enemmistö katsoo vastakkainasettelua somessa kuin tennisottelua katsomosta

Ääripäät melskaavat somessa ja hiljainen enemmistö katsoo pallottelua sivusta. Se enemmistö tietää, ettei ratkaisuna ole rajat kokonaan kiinni tai auki vaan on löydettävä jotain siltä välitä. Se enemmistö tietää, ettei islaminuskoiset tai kristinuskoiset ole suoraan hyviä ja pahoja vaan niistä löytyy erilaisia ihmisiä.

Sama enemmistö tietää, että islaminuskon ääriosissa on todella huolestuttavia asioita ihmisarvon kannalta ja terrorismia. Sama enemmistö tietää, että tänne tulee ihmisiä, joilla on aito hätä ja pelko, mutta myös elintason perässä olevia. Samalla se ymmärtää, että enemmistö muslimeista länsimaissa on myös muuttunut eikä enää noudata näitä kaikkia äärimmäisiä sääntöjä.

Miten sitten saada tilanne tauhoittumaan ja sen enemmistön ääni kuuluviin – sen enemmistön, jonka demokratiassa pitäisi olla päättävä taho? Miten löytää ratkaisuja vastakkainasettelun sijaan?

Keskimääräisen enemmistöä edustavan ihmisen mielipidehän ei ole perinteisessä eikä sosiaalisessa mediassa lainkaan kiinnostava eikä tuo mainosrahaa.

Miten päästä rakentavaan vuoropuheluun?

Ääripäiden keskusteluhan, jos sitä nyt keskusteluksi voi sanoa, ei tuota mitään ratkaisua oikeastaan koskaan. On kuin kaksi tahoa neuvottelisi diilistä siten, ettei kummallakaan ole aikomustakaan päästä siihen. Kaiken tämän taustalla muiden on lopulta löydettävä rationaaliset ratkaisut ongelmiin.

Asiaa ei helpota se, että monella tuntuu olevan kovin sekaisin käsitteet kuten mielipiteen- ja sananvapaus, vihapuhe, kiihotus kansanryhmää kohtaan jne. Niin oikealta kuin vasemmalta esitetään värittyneitä omaa näkökantaa tukevia tulkintoja usein ymmärtämättä käänteisesti niiden koskevan toistakin osapuolta.

Sosiaalisen ja perinteisen median eläessä pääosin mainostuloista ja niiden tullessa enenevässä määrin klikkauksista voimistuu provosoivien huomiota herättävien puheenvuorojen ja artikkelien voima. Hetkittäin alkaa jo näyttää siltä, että koko kansa taistelisi toisiaan vastaan, kun todellisuudessa enemmistö on hiljaa sivustakatsojana eikä tahdo olla osa koko touhua.

Kun tähän vielä yhdistetään internetissä jättien kuten Googlen ja Facebookin algoritmien vaikutus, elää yhä useampi omassa kuplassaan. Nämä algoritmithan syöttävät sinulle sellaisia uutisia, joista olet kiinnostunut. Jos olet "vasemmistoa" ja katsonut useimmiten sitä tukevia juttuja, tarjotaan niitä sinulle jatkuvasti etkä edes näe toisenlaista näkökulmaa. Sama toisessa suunnassa, jolloin tämä ei ainakaan auta lähentymään mielipiteissä. Monelle tämä ei ole vieläkään selvää eivätkä he pysähdy pohtimaan sen vaikutuksia ajatusmaailmaansa.

Yhtenäiskulttuurin jäätyä jo taakse on vain löydettävä tavat elää sovussa erilaisten kulttuurien ja ajatusmaailmojen kanssa. Ei voida enää ajatella, että lähdettäisiin pakottamaan kansaa johonkin valittuun yhtenäiseen kulttuuriin. Tällöin väkisinkin lähdettäisiin rajoittamaan vähemmistön oikeuksia ja vapauksia.

On vaan opittava ja totuteltava elämään rauhassa yhdessä erilaisina. Miten se tehdään onkin sitten vaikeampi kysymys.

 

 

 

 

 

 

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu