Trumpin hallinto vajosi vielä alemmas videomanipulaation käytöllä

Trumpin hallinnon viestintä on ollut usein valheellista jo tähänkin asti, mutta nyt ollaan laskeuduttu vielä alemmalle tasolle käyttämällä manipuloitua videota, jotta saataisiin paremmin perusteltua CNN:n toimittaja Agostan porttikielto Valkoiseen taloon. Tiedottaja Sarah Sandersin jakamaa videota on nopeutettu, jotta näyttäisi kuin Agosta olisi läimäissyt avustajaa käteen.

Videota nopeutettu ja ääntä poistettu

Manipulaation lähteenä on ilmeisesti äärioikeistolainen Infowars-sivusto, jota pyörittää salaliittoteorioista tunnettu Paul Joseph Watson. Hän väittää ettei videota olisi manipuloitu, mutta esimerkiksi Columbian yliopiston digitaalisen journalismin tutkimusjohtaja Jonathan Albright sanoo The Washington Postissa, että videota on nopeutettu. Lisäksi siitä on poistettu Agostan pahoittelu: "Pardon me, ma’am”.

Helsingin Sanomat kertoo CNN:n vastineesta:

”Olemme ylittäneet uuden rajan, koska Acostan pressikortin perumiselle kerrottu syy perustuu valheeseen”, sanoo bostonilaisen Northeastern University -yliopiston journalismin professori Dan Kennedy.

”Kuka tahansa voi nähdä itse videolta, että se on vale. Olemme siirtyneet uudelle alueelle [– –] Valkoinen talo ei ainoastaan valehtele vaan tekee sen täysin näkyvästi, ja odottaa, että lojaalit kannattajat uskovat silti”, Kennedy sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Miten Trumpin hallinto voi vielä syyllistyä tällaiseen rimanalitukseen? Uutta normaaliako?

Mitä isot edellä sitä pienet perässä – ja joskus myös toisinpäin

Perussuomalaisten toiminnassa näkyy usein olevan yhtymäkohtia osan heistä ihailemansa Trumpin toimintaan.

Tästä episodista väistämättä tulee mieleen taannoiset tapahtumat Leena Meren ja Paavo Arhinmäen välillä. Leena Meren mielestä Arhinmäki tökkäsi häntä rintakehään, mutta video osoitti aivan muuta. Ehkä ensi kerralla keksitäänkin alkaa levittämään manipuloitua videota väitteen tueksi. Tekniikka on ihmeellistä ja avaa yhä uusia mahdollisuuksia.

Toinen yhtymäkohta löytyy vaikkapa Laura Huhtasaaren tavasta jaella videoita ja uutisia lähdekritiikittä kyseenalaisista lähteistä esimerkiksi täällä Puheenvuorossa. Lisäksi toiminta Trumpin kanssa on yhtenevää sen suhteen, että koskaan missään tilanteessa ei olla oltu väärässä eikä mitään ole syytä pahoitella. Ei vaikka useat tahot ovat sen lähteillä ja perusteluilla osoittaneet. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii muutama päivä sitten julkaistu blogi EIP:n päätöksestä. Tuon Max Jussila ruoti kappaleiksi ensin itse blogissa ja vielä myöhemmin bännin jälkeen omassa blogissaan.

Fake newsseistä syyttelijät niitä tehtailemassa

Kaksinaismoralismin huippua edustaa jo se, että valtamediaa valeuutisista alituiseen syyttävät käyttävät manipuloitua videota perustellakseen näkökantojaan.

Kunnia, etiikka ja moraali ovat tässä "uudessa normaalissa" täysin kadoksissa.

Mihin tämä maailma on oikein menossa?

 

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu