Kokoomuksen ja EK:n sokea usko dynaamisiin vaikutuksiin

Tällä hallituskaudella erityisesti Petteri Orpo on kyllästymiseen saakka viljellyt termiä "dynaamiset vaikutukset". Yleensä muiden perusteluiden ehtyessä se otetaan käyttöön, kun mikään tutkimus tai selvitys ei tue tavoiteltuja päätöksiä. EK on nyt samassa kelkassa vaaliohjelmassaan ja uskoo sekä omistajien että yritysten verotuksen merkittävän laskun tuovan automaattisesti suuren määrän verotuloja takaisin ilman, että tarvitsisi lainkaan verottaa jotain muuta kohdetta. Näiden taustalla ei vaikuta olevan mitään muuta kuin ideologian luomaa sokeaa uskoa.

EK kattaa kaikki alennukset dynaamisesti työllisyyden uskotulla kasvulla ja valtion omaisuuden myynnillä

Kuvassa 1 on taulukko EK:n esittämistä muutoksista heidän omasta vaaliohjelmastaan. Vasemmalla on suunnitellut verokevennykset sekä tietysti työttömiin ja heikompiosaisiin asuntotuen leikkauksen myötä kohdistetut heikennykset. Oikealla on sitten kuvattu kuinka ne rahoitetaan. Kahdella asialla tapahtuu 2,3-2,5 mijardin paikkaus: työllisyyden parantuminen tuo vuosittain 2 miljardia ja sitten perinteinen valtion omaisuuden myynti 300-500 miljoonaa. EK:n jäsenpiiristä ja kansainvälisten sijoittajafrendien taholta löytynee innokkaita ostajia taas sopiville myyntikohteille – näitähän Häkämies jo ministeriaikoinaan junaili.

Kokoomuksen Jaskari ehdottaa perintö- ja lahjaveron poistoa ja 800 miljoonan vajaustakaan ei tarvitse paikata

Tänään blogissaan Harri Jaskari kertoo kuinka voidaan poistaa perintö- ja lahjavero. Siitä syntyvää hänen mainitsemaansa 800 miljoonan vuosittaista verokertymän vähenemää ei tarvitse paikata mitenkään. Hänen mukaansa se kyllä tulee toimeliaisuuden kasvulla takaisin:

"Millä sitten 800 miljoonan lovi paikattaisiin? Minä sanoisin, että toimeliaisuudella. Annetaan suomalaisten edes hiukan vaurastua. Mikäli me samalla kannustetaan ihmisiä sijoittamaan suomalaisiin yrityksiin, saamme rahat moninkertaisesti takaisin uusina työpaikkoina. Toimeliaisuuteen liittyy myös se, että joskus omaisuutta myydään. Silloin saamme veroja valtiolle luovutusvoittojen kautta – suuremmalla prosentilla kuin perintöverossa."

Tottahan toki – tai sitten varmasti ehkä kyllä, tai sitten ei. Jos ei tulekaan, niin aina voi korottaa polttoaine-, tupakka-, alkoholi- tai energiaveroa. Tai voidaan ottaa lainaa.

Ajallinen ulottuvuus hukassa

Sen paremmin Jaskari kuin EK ei ota lainkaan ajallista ulottuvuutta huomioon. Tällaiset päätökset saattaisivat siirtää merkittävästi verokertymää jopa vuosilla noiden paikkaaviksi ajateltujen mahdollisten dynaamisten vaikutusten kohdalla. Valtio kun elää edelleen pääsääntöisesti vuosittaisilla budjeteilla ja sillä on merkitystä, milloin ne verotulot oikein realisoituvat. Ihan kuten yksityistaloudessakin on.

Kun EK taulukossaan olettaa työllisyyskehityksen jatkuvan nykyisellä uralla ilmeisesti uskoen talouskasvun jatkuvat seuraavat neljä vuotta, niin mitähän takeita siitä on?Taulukossa myös heti ensimmäisestä vuodesta lähtien 2 miljardia verotuloja tulee lisää työllisyyden nousun kautta. Kuitenkin mm rakennusteollisuudesta ja investoinneista on jo saatu hälyttäviä uutisia, joten aika vähän on takeita nousun jatkumisesta seuraavat neljä vuotta.

Ideologista uskoa vailla mitään konkretiaa

Kokoomuksen Ben Zyskowicz kertoi tällä viikolla kuinka vihreiden perustulomalli maksaisi miljardeja, mutta Nordean ekonomisti Kärkkäisen mukaan uudistusta voisi kuvata kustannusneutraaliksi. Alkaa yhä enemmän epäilyttää osaavatko nämä kykypuolueen talousmiehet enää edes laskea. Pitäisiköhän näiden pitkään eduskunnassa olleiden kestokansanedustajien käydä pari talouden peruskurssia muistin virkistämiseksi?

Kokoomus on myös kovasti esittänyt kritiikkiä opposition laskelmien epärealistisuudesta ja vaikutuksesta. Samaan aikaan ei tuo oma pesäkään tunnu olevan kummoisessa kunnossa.

Paitsi toki mikäli uskoo sokeasti dynaamisiin vaikutuksiin.

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu