Vanhat vaalikoneet tarjoavat näkökulman tekoihin puheiden takana

Teot ratkaisevat enemmän kuin sanat – tähän olen uskonut niin kauan kuin muistan. Siksi olen yhtenä keinona päättänyt lähestyä näitä eduskuntavaaleja tarkastelemalla ehdokkaiden tekoja menneellä vaalikaudella suhteessa heidän vastauksiinsa vuoden 2015 vaalikoneisiin. Onneksi verkosta edelleen löytyy edellisten vaalien vaalikoneita ainakin Hesarilta ja Yleltä.

Jonkin verran käytyäni läpi muutamia ehdokkaita, niin hämmästys on vallannut mielen miettiessäni sitä, kuinka kaukana joidenkin osalta ollaan vaalikantojen ja toisaalta tekojen suhteen erityisesti ministerien osalta. Johtuu osaksi siitä, että kävin läpi alkuun ministereitä ja heillä on toki ollut myös enemmän vaikutusvaltaa.

Vertailuhan on toki todella epäkiitollinen hallituspuolueiden osalta, jotka ovat sitten päässeet tahi joutuneet tilanteeseen, jossa lupaukset pitäisi lunastaakin.

Ymmärrän toki kuinka politiikka on tinkimistä ja tasapainoilua – siitä kirjoitin taannoin bloginkin Politiikka on tinkimistä ja tasapainoilua – ei yksinvaltiutta ainakaan Suomessa. Oikeastaan kukaan ei saa (onneksi) vain omia kantojaan läpi ja kompromisseja tehdään kuten pitääkin.

Ylellä oli muuten Jokeri-kysymyksenä kaikille viimeisenä seuraava: Vaalilupauksista täytyy pitää kiinni.

Tähän mm Juha Sipilä vastasi: "Katteettomia vaalilupauksia ei pidä antaa. Ne omalta osaltaan rapauttavat uskoa poliittiseen järjestelmään. Tärkeintä on nyt saada Suomen talous kuntoon ja velaksi elämisellä on laitettava piste."

Totean tähän vain: #koulutuslupaus

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu