EU: Kaikkiin uusiin autoihin nopeuden rajoittimet ja hätäjarrutusjärjestelmä

Kaikkiin EU-alueella myytäviin uusiin autoihin on tulossa järjestelmä, joka estää ylinopeuden ajamisen. Säädös tulee voimaan vuonna 2022, mutta vaatii vielä Euroopan parlamentin hyväksymisen, kertoo Iltalehti. Lisäksi pakolliseksi olisi tulossa automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä sekä lentokoneissa käytetyn kaltainen ”musta laatikko”, joka kerää auton tietoja, joita voidaan käyttää esimerkiksi onnettomuuksien selvittämisessä. Tavoitteena on vähentää liikennekuolemia noin 25 000:lla seuraavan viidentoista vuoden aikana.

Vaikka liikennekuolemien vähentämistä voi ilman muuta pitää hyvänä tavoitteena, niin oma suhtautumiseni tähän uudistukseen on ristiriitainen. Taidan olla hieman kontrollifriikki, kun en pidä ajatuksesta luovuttaa päätöksentekoa itseltäni autolle ja sen softapohjaiselle järjestelmälle. Vaikka usein on todettu järjestelmien olevan turvallisempia kuin ihminen kaikkine vikoineen, niin minulle tämä tuottaa huolta.

Hätäjarrutusjärjestelmien vaihtelevat toteutukset

Hätäjarrutusjärjestelmän tarkoitus on estää erityisesti jalankulkijoiden tai pyöräilijöiden päälle ajaminen, mikä on hyvä tavoite. Ovatko järjestelmät kuitenkaan vielä riittävän valmiita ja toimivat oikein eri tilanteissa?

Tekniikka ja Talous kertoi pari viikkoa sitten kuinka BMW X1 sai testissä niin huonot tulokset, että sille ei kyetty antamaan arvosanaa lainkaan. Auto ajoi testinuken päälle jokaisessa osatestissä.

"Insurance Institute for Highway Safetyn eli IIHS:n järjestämässä kokeessa BMW:n X1 malli sai arvosanakseen pyöreän nollan. Malli ajoi testinuken ylitse jarruttamatta."

Kuulostaa minusta aika pahalta ja ei oikein vakuuta. Nyt kuitenkin tällainen järjestelmä olisi tulossa pakolliseksi jo kolmen vuoden päästä? Mielenkiintoista olisi myös tietää kuinka järjestelmä suhtautuu siihen, että joskus väistö saattaa olla parempi vaihtoehto. Tekevätkö kuljettaja ja järjestelmä ristiin meneviä päätöksiä tilanteessa ja kuinka auto silloin käyttäytyy?

Automaattinen ylinopeuden esto GPS-pohjaisena tai lukemalla nopeusrajoituskylttejä

Nopeuden rajoittamisen toteutustavasta ei olla vielä sovittu. Vaihtoehtoina ovat videokamera, joka tunnistaa nopeusrajoituskyltit tai sitten järjestelmä voi perustua GPS-tekniikkaan. Iltalehti kertoo:

"Järjestelmä kertoo kuljettajalle vallitsevan nopeusrajoituksen ja hiljentää automaattisesti nopeutta, jos se ylittää rajoituksen. Kuljettaja pystyy kuitenkin ohittamaan rajoittimen, todennäköisesti painamalla voimakkaasti kaasua. Tätä pidetään välttämättömänä, koska on tilanteita, joissa auton kiihdyttäminen voi olla turvallisempaa kuin rajoituksen noudattaminen."

Itselleni tulee tuosta mieleen vaikkapa ohitustilanne ja ihmetyttää miten auto käyttäytyy mikäli voimakas kaasun painaminen vapauttaa tuosta rajoittimesta. Millainen on viive ja osaako ihminen automaattisesti tiukassa paikassa toimia oikein? Kun lämäät kaasun pohjaan vapautuaksesi rajoituksesta ja alla on vaikkapa suuritehoinen Tesla kovalla kiihtyvyydellä ja ollaan Suomen talvikelissä, niin mitä tapahtuu?

Nopeusrajoituskylttien lukukaan ei ole aina ihan ongelmatonta Suomessa talvella. Lisäksi taannoin uutisoitiin kuinka vaalimainoksien numerot olivat vaikuttaneet autojen järjestelmiin.

Kuka päättää ja kuka on vastuussa – auto vai kuljettaja?

Toistaiseksi loppupelissä kuljettaja on vastuussa esimerkiksi ensimmäisten itseohjautuvien autojen kohdalla. Miten sitten tulevaisuudessa teknologian yhä lisääntyessä ja vaikuttaessa ajamiseen eri tilanteissa? Tulee mieleen yhtymäkohtia Boeingin viimeaikaisiin ongelmiin lentokoneissa.

Autojen järjestelmien ratkaistavaksi on jo tullut osin myös eettisiä kysymyksiä. Suojeleeko auto ensisijaisesti kuskia autossa vain sitten ulkopuolisia? Jos ollaan tilanteessa, että joko pieneltä lapselta lähtee henki tai auton kuskilta, niin kumman etua järjestelmä ajaa. Pohdinta näissä on laahannut perässä ja autonvalmistajat ovat tehneet omia ratkaisujaan.

Vuonna 2016 Talouselämä kertoi:

"Christoph von Hugo, joka vastaa Mercedeksen automaattiohjauksen järjestelmistä, ilmoitti Pariisin automessuilla, että auto ohjelmoidaan pelastamaan sen kyydissä olevat ihmiset. Jos tiedämme, että voimme pelastaa ainakin yhden ihmisen, niin pelastamme hänet. Pelastamme ihmisen, joka on autossa."

Minusta edetään nyt lainsäätäjän taholta liian nopeasti luottamalla teknologiaan, joka ei ole vielä tarpeeksi valmis ja testattu eri tilanteissa.

Yksi keskeinen rajanveto on tehtävä siinä, missä määrin auto avustaa kuljettajaa ja toisaalta ottaa sitten määräysvallan pois kuljettajalta. Avustaminen on mielestäni kannatettavaa, mutta minulla itselläni on vaikeuksia tuossa määräysvallan luovuttamisessa.

Miltä sinusta nämä EU:n jo pitkällä olevat suunnitelmat kuulostavat?

 

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu