Kokoomusnuoret ja 500:n miljoonan verovälttelyn spinnaus

Päivän suosituimmaksi twiittitunnisteeksi on noussut #500miljoonaa, jota erityisesti Kokoomuslaiset viljelevät raivoisasti uudelleentwiitaten siten, että se tuntuu jo masinoidulta kampanjalta.

Spinnaus on syntynyt vastustamaan Luonnonsuojeluliiton mukanaoloa kampanjassa, jossa kerrotaan verovälttelyn kitkemisen olevan hyvä keino saada lisää varoja käyttöön. Tavallaan ymmärrän närkästyksen, sillä Luonnonsuojeluliiton olisi parempi olla ottamatta tällaisiin asioihin kantaa ja pysyä ennemmin omalla tontillaan.

500 miljoonaa oli summa, joka liittyi henkilöiden verovähennysoikeuteen

Mitä sitten tulee tähän vastakampanjaan, niin melkoinen sekamelska on kyseessä. Jostain on kaivettu tuo Matti Virenin heittämä 500 miljoonaa, josta ainakaan minä en ole nähnyt laskelmia enkä oikein tiedä, miten hän siihen päätyi – kiva tasaluku ainakin.

Se kuitenkin liittyi ammattiyhdistyksen jäsenmaksun ja työttömyyskassamaksun verovähennysoikeuteen. Nuo maksuthan ovat vähennyskelpoisia, jolloin niitä maksava henkilö voi vähentää ne omassa verotuksessaan. Ei ammattiyhdistys vaan sen kohteena ovat yksityishenkilöt.

Tämän mahdollisuuden lakkauttaminen siis tarkoittaisi tuon maksun verovähennysoikeuden lopettamista niitä maksavilta henkilöiltä.

Verovapaat osingot on eri asia

Twitterissä menee autuaasti puurot ja vellit sekaisin tämän #500miljoonaa #verovälttely spinnaamisessa. Se summa siis liittyi tuon maksun verovähennysoikeuteen ja näin ollen väittämä ay-liikkeen verovälttelystä sen osalta on rajusti metsässä.

Se sotketaan lisäksi nyt sujuvasti yleishyödyllisten osinkojen verovapauteen, joka taas on eri asia. Kokoomusnuorilla ei tunnu oikein olevan hajuakaan, mistä tarkkaan ottaen puhutaan milloinkin, mutta intoa kyllä riittää.

Osinkojen verovapaus on myös MTK:lla, Kauppakamareilla,työnantajajärjestöillä ml EK, Suomen Yrittäjillä, Kokoomuksen neljällä suurella säätiöllä ja RKP:n takana olevilla säätiöillä. Siksi asia ei etene ja itse asiassa ay-liike itse sekä SDP on jopa ehdottanut jonkin asteista verotusta, mutta oikeisto ja keskusta on aivan hipihiljaa. Kojamolle huudellaan, mutta yhtäkään aktiivista askelta ei oteta asian edistämiseksi. Ei otettu viime hallituskaudella eikä edes nyt oppositiosta lakiehdotuksena. Syykin on aika selvä.

Laitan rastin seinään, kun joku joskus tekee laskelman ja julkaisee edellämainittujen muiden tahojen saaman veroedun. En pidättele hengitystäni odotellessa.

Lisäksi toivoisin myös tulevilta kenties ammattipoliitikoilta tutustumista asioihin innokkuuden lisäksi.

 

NikoKaistakorpi

Kiinnostus täällä kirjoittamiseen hiipunut ja kirjoittelen enää harvakseltaan. Koitan etsiä muita keinoja tuoda tärkeiksi kokemaani asioita esille. Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu