Kuinka moni tietää, mikä on työelämäprofessori?

Aina oppii uutta ja tässä tarvitsee tunnustaa sivistymättömyyteni. Kun Matti Apunen nimitettiin työelämäprofessoriksi, niin ihmettelin miten hän nyt oikein olisi erityisesti työelämän asiantuntija. Tänään katselin kuinka otsikoitiin työelämäprofessori Pekka Mattilan lausunnoista Postista. Taas ihmettelin kuinka tämä todella vahvasti vain liikkeenjohdon näkökulmia esittävä professori on tuollaisen alueen proffana.

Tein sitten Google-haun työelämäprofessori hakusananani ja päädyin Helsingin Yliopiston sivuille, mikä osoitti kuinka ihmettelyni olivat olleet aivan vääriä. Siellä nimittäin kerrottiin seuraavaa:

Työelämäprofessoriksi Helsingin yliopistoon voidaan kutsua tohtorin tutkinnon suorittanut henkilö, jolla on yliopistomaailman ulkopuolisessa työelämässä saavutettuja erityisen merkittäviä ansioita ja kokemusta, joista on hyötyä yliopiston toiminnalle. Työelämäprofessori on aina määräaikainen ja työskentelee osa-aikaisena (tyypillisesti 20-50%) varsinaisen oman tehtävänsä ohella. Tavoitteena on, että työelämäprofessori vahvistaa yliopiston yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja näkyvyyttä.

No nyt mie ymmärrän paljon paremmin. Jo pienenä poikana toki tiesin, että minulla on aukkoja tiedossa. 😉

Saattaahan se toki olla, että olen vain harvoja typeryksiä, jotka tällaisen virhetulkinnan ovat tehneet, mutta tuskin sentään ihan ainoa.

Itse olisin kyllä sitä mieltä, että vanhempi termi vierailijaproessori olisi paljon selkeämpi eikä erityisesti taloustieteen alueella sotkeentuisi työelämän asioiden kuten henkilöstön kehittämisen ja johtamisen tutkimukseen.

 

 

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu