Maan tapa jatkuu – Sipilästä kotimaisen omistajuuden ohjelman vetäjä

Elinkeinoministeri Mika Lintilä polkaisee käyntiin kotimaisen omistajuuden kehittämisohjelman, jonka johtoon hän löysi entisen pomonsa Juha Sipilän. Kuinka sattuikaan?

Tarve ohjelmalle on toki olemassa ja idea on hyvä.

Mutta eikö mitenkään olisi löytynyt vetäjää, jolla olisi vähemmän riippuvuuksia ja historiaa siitä, kuinka valtion omistus siirtyy edullisesti omaan omistukseen?

Eilen uutisoitiin Juha Sipilän paluusta bisnekseen

Iltalehti kertoi eilen Juha Sipilän perustaneen yrityksen ja lisäksi samana päivänä (7.12.2019) perustettiin myös Exbitit Oy. Yhtiön omistajia ovat Enetel Oy (Juha Sipilä), Jtel Oy (Juha Hulkko) ja Risera Oy (Seppo Laine).

Nyt hän sitten ryhtyy vetämään kotimaisen omistajuuden ohjelmaa, jonka sisältö ei ole vielä kovin selkeä. Erikoista kuitenkin olisi mikäli ei aiheutuisi ristiriitaa siitä, että edistäessään kotimaista omistajuutta hänellä kenties on käynnissä omia omistuksiin liittyviä hankkeita.

Tuon uuden Exbitit Oy:n omistajakolmikko oli jo aikanaan Elektrobitissä johdossa. Nyt sekä Sipilän yrityksen että tämän yhteistyöyrityksen toimiala on muualla luokittelemattomat rahoituspalvelut.

Todennäköisesti nimenomaan hakevat osaomistajuuksia tms yrityksissä ja uusia investointeja. Eli tekevät sitä samaa, minkä edistämiseksi suunniteltua ohjelmaa Sipilä lähtee vetämään?

Lisäksi Sipilän hallitus nimitti Business Finlandin hallituksen puheenjohtajaksi entisen Elektrobitin toimitusjohtajan Pertti Korhosen viisivuotiskaudeksi.

Sen yhtenä tehtävänä taas on nykyään edistää mm biotaloutta ja cleantechiä, jotka ovat mukavasti samoja alueita, joilla Sipilän aiempi yritys nimenomaan toimi.

Mielenkiinnolla seuraan, mihin mijonäärit rahansa laittavat ja kuinka paljon valtion tuet ovat niissä mukana.

Piiri pieni pyörii eikä pokka petä

Täytyy ihailla kepun miehiä siinä, että heitä ei tällaiset epäilykset haittaa eikä ole tarpeen yrittää hommata hankkeidensa vetäjäksi edes hieman riippumattomampaa henkilöä vähemmillä sidonnaisuuksilla.

Kuten Keskustan Suomenmaa otsikossaan kertoo: ”Oiva veto”. Suomenmaa, jonka entinen hallituksen puheenjohtaja on yhteisyrityksen yksi omistaja Seppo Laine.

Eiköhän tämäkin parissa päivässä unohdu ja maan sekä kepun tapa voittaa taas.

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu