Pikavippivoitot ehtyvät – on aika vapauttaa uhkapeli

Katsoessani hyökkäystä Veikkauksen toimintaa vastaan en voi olla pohtimatta motiiveja sille, miksi nyt näin voimallisesti tapahtuu. En lainkaan kiellä etteikö toiminnassa olisi paljon kritisoitavaa ja ristiriitaisuuksia, joihin on syytä kiinnittää huomiota, mutta kyseenalaistan monen kritisoijan motiivit. Kuinka moni heistä oikeasti on kiinnostuneita vanhusten raha-automaattipelaamisesta ja kuinka monen kohdalla on kyse tavoitteesta saada uhkapeli bisnesmahdollisuudeksi Suomessa?

Pikavippien lyhyt historia Suomessa

Wikipedian mukaan ensimmäiset pikavippifirmat aloittivat Suomessa toimintansa vuonna 2005. Siitä on alkanut mielenkiintoinen taival, jossa alunperinkin epämääräisiä sääntöjä on kierretty, muutettu ja kiristetty. Hiljalleen yli kymmenen vuotta myöhemmin aletaan olla tilanteessa, jossa uudet – korostan vielä uudet – lainat annetaan edes jossain määrin kohtuullisin ehdoin. Paljonko on vanhoilla ehdoilla annettuja lainoja ja kuinka pitkään ne vaikuttavat, on oma lukunsa.

Tilaisuuteen tarttuivat aikanaan monet sekä suomalaiset että ulkomaiset toimijat. Lainsäädännön vihdoin kohtuullistuessa lainanottajan kohdalla tapahtui Wikipedian mukaan seuraavaa: ”Vuonna 2013 säädettiin lakimuutos, joka tiukensi pienlainojen myöntämistä merkittävästi. Alle 2 000 euron lainoille säädettiin korkokatto. Tämän seurauksena pienlainojen määrä laski jyrkästi. Alan yrityksistä moni lopetti.

Tarvittiin siis uusia keinoja saada fyrkkaa.

Koskettava huoli eläkeläisten kolikkoautomaattipelaamisesta

Riipaisevia ja huolestuneita kannanottoja kuullaan henkilöiltä, joiden suusta tällaista ei odottaisi – miksi?

Siksi että piiloagendalla ei ole niinkään huoli näistä pelaajista vaan tavoite vapauttaa pelaaminen Suomessa kaupallisille toimijoille. Tokihan Suomessa ei ole korruptiota, joten tästä ei voi olla kyse vai mitä?

Ei tarvitse kuin katsoa hitusen tutkimuksia ja kokemuksia riippuvuuksista, niin voi havaita, ettei kolikkoautomaattien siirto takahuoneeseen vaikuta todellisten addiktien elämään mitenkään. Keino kyllä löytyy toteuttaa sitä – vai miten kieltolait ovat yleensä toimineet näissä tapauksissa?

Motiiveja on aina syytä pohtia

Veikkaus on tehnyt virheitä enkä kadehdi heidän toimintaympäristöään. Joku asettaa voittotavoitteita yms ja samalla pitäisi sitten olla yhteiskunnallisesti vastuullinen toimija.

Veikkauksen on syytä tarkistaa toimintaansa ja siksi julkinen keskustelu on tarpeen.

Kuitenkin kovimpien kritisoijien vaikuttimet voivat kuitenkin olla ihan muita kuin ns yhteinen hyvä.

 

NikoKaistakorpi

Oikeudenmukaisuuden toteutumisen puolesta kirjoittava yhteiskunnan asioista kiinnostunut mies. Työurani olen tehnyt yritysmaailmassa erityisesti tuotekehitystiimien vetäjänä ja asiantuntijana. Mielipiteitäni politiikasta ja muusta ilmaisen kirjoittamalla täällä - yritysmaailmassa kohdatessamme en puhu politiikasta vaan pidän nämä erillään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu