Verorahoille vastinetta

Mitä voin tehdä että tuo toinen ihminen olisi onnellinen ?

Keskusteluja ihmisten pahoinvoinnista on käyty vuosien ajan, mutta miksi ? Miksi samasta asiasta pitää aina vain keskustella kun sille asialle pitäisi jotain tehdä ! Mikään ei muutu jos ei sitä muuta !

Pitäisikö kysyä ihmiseltä mitä hän tarvitsee ? Kysyä lapselta, nuorelta, työtä tekevältä veronmaksajalta, yrittäjältä, freelancerilta ja eläkeläiseltä ”mitä Sinä tarvitset jotta selviytyisit ja voisit olla onnellinen” ? Uudenlaista ajattelua tarvitaan. Tarvitaan lähimmäisen rakkautta, tarvitaan välittämistä ja tarvitaan laajaa sydäntä ajatella ”mitä voin tehdä sen eteen että tuo toinen ihminen olisi onnellinen?”

Jos puolueiden sisällä vain kilpaillaan ja riidellään niin on mahdotonta enää ajatella muiden tarpeita koska omat energiat menevät riitelyyn. Vuosia sitten eräs viisas vanhus, taistelulajien maailmankuulu arvostettu opettaja eli suurmestari iskosti selkärankaani elämänohjeen ”mitä voin tehdä että tuo toinen ihminen olisi onnellinen” ?! Olen koettanut elää saamani ohjeen mukaisesti. Vuosien ajan olen perustamissani liikuntaseuroissa lasten- ja nuorten parissa heitä valmentanut ja heidän tarpeitaan kuunnellut. Monet niistä lapsista ovat nyt aikuisina kävelleet kadulla vastaan iloisina tervehtien.

Vuosia mietin yhteiskuntarakenteita ja sen puutteita sekä sitä miksi asioita ei saada korjatuksi, miksi puolueet keskenään riitelevät ja ihmiset puolueiden sisällä. Ajattelin tuolloin, että jos joku päivä tulee puolue joka haluaa uudistaa politiikan ja kuunnella ihmistä, kuunnella mitä ihminen eli veronmaksaja oikeasti tarvitsee ja miten hän saisi maksamilleen veroille vastinetta, niin silloin haen siihen puolueeseen ja alan yhdessä muiden kanssa auttamaan ihmisiä.

Vuonna 2019 mielenkiinnosta menin kuuntelemaan julkistamistilaisuutta missä talousnero, ekonomi Harry Harkimo oli yhdessä korkeasti koulutettujen ja energisten nuorten aikuisten kanssa kertomassa heidän perustaneen Liike Nyt:n kuunneltuaan ihmisten tarpeita. Maahan tarvittiin sellainen puolue joka ei olisi politiikan tantereilla ennestään ryvettynyt vaan  tekisi modernia politiikkaa ja mihin jokainen voisi ottaa osaa, saada nettiparlamentin kautta äänensä kuuluville. Menin paikan päälle kuulemaan mistä oikein on kyse. Liike Nytin perustajat yhdessä kertoivat että he haluavat tehdä uudenlaista politiikkaa josta jokaisesta pidetään huolta ja jossa markkinatalous on toimiva tapa kehittää yhteiskuntaa, kunhan sen säännöt ovat reilut. Totta, kuinka nerokasta, ajattelin ! Yrittäjyyttä olisi tuettava ja ostovoima säilytettävä jotta ihmisillä olisi hyvä olla. Luonnonsuojelijana, ihmisoikeuksien ja eläinten oikeuksien puolestapuhujana olin lähes myyty kun kuulin että Liike Nytissä päätökset tehdään ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Loistavaa, isoäitinä haluan myös lastenlapsieni nauttia lähiluonnosta ja kuulla kaupungeissa kevät- ja kesäaamuisin lintujen laulua. Harkimo jatkoi kertoen että yrittäjyys on tehokkain tapa tehdä asioita jos sille annetaan tilaa ja se on mielestäni kyllä totta.

Tulen itsekin yrittäjäperheestä siksi monesti pohtinut miksi yrittäjiä ruoskitaan veroilla ja byrokratialla siitä että he luovat työpaikkoja ja mahdollistavat palveluja ? Miksi ei tehtäisi sellaisia poliittisia päätöksiä jotta yrittäminen olisi kivaa, olisi toimeentulo joka mahdollistaisi yrittäjälle aikaa myös perheelleen, lomien pitämiseen ja nauttia eläkepäivistään ilman että ihminen ajetaan äärimmilleen ja poltetaan loppuun. Työnteko on tärkeää ja arvokasta mutta eikö elämästä kuuluisi myös nauttia, olla muutakin elämää kuin vain se työ ? ”Suo, kuokka ja Jussi”- ajattelu on mielestäni jo muumioaikainen ajattelutapa koska yhteistyö on tulevaisuuden kannalta paljon järkevämpää kuin yksin suossa tallustelu jossa kuokka ei suonsilmään astunutta yksin ylös nosta.

Elämme muuttuvassa ja kehittyvässä Euroopassa, olemme osa Euroopan Unionia mikä mahdollistaa vapaan liikkumisen ja opiskelijavaihdon. Muuttamalla politiikan avoimemmaksi arvostamme ihmisiä yksilöinä. Liike Nyt oli Eduskuntavaaleissa, sai kansan luottamuksen ja Harkimon noustessa kansanedustajaksi tuli Liike Nyt:stä Eduskuntapuolue. Eduskuntapuolueena on mahdollisuus vaikuttaa. Liike Nyt puolueena eroaa muihin puolueisiin nähden myös siten että se on kuin perhe joka pitää toisista huolen, me emme riitele keskenään emmekä ole toisillemme kateellisia vaan tuemme toinen toisiamme, sen olen kampanjoidessani huomannut. Asioista voidaan avoimesti keskustella ja jos jokin asia mietityttää niin sen voi rohkeasti tuoda esille jolloin yhdessä löydämme kysymykseen ratkaisun.

Ei kukaan ihminen kaikkea yksin tiedä, siksi on olemassa asiantuntijoita joiden apua voi tarvittaessa pyytää. Nöyryys on tärkeää mutta ei nöyrtyminen. Politiikkaa voidaan oikeasti tehdä järkevällä tavalla toisen tarpeita kuunnellen ja ilma riitelyä puolueen sisällä.  Olin ehdolla Eduskuntavaaleissa ja nyt olen Kuntavaaleissa ehdolla rakkaassa syntymä- ja kotikaupungissani Helsingissä. Olen iloinen siitä että viimein on perustettu puolue joka tekee modernia politiikkaa asiat edellä. Yksilön arvostaminen myös vaalien välillä mahdollistaa sen että niin minä kuin se toinenkin ihminen eli ystäväni Sinä voisit tulevaisuudessa olla onnellinen ja saada verorahoillesi vastinetta.

Nina J. Hedkrok,

Turvallisuuskouluttaja, musiikkituottaja

Kuntavaaliehdokas Helsingissä numerolla 902, Liike Nyt

Kuntavaaliehdokas Nina J: Hedkrok, 902 Helsinki, Liike Nyt.

https://liikenyt.fi/ehdokkaat/nina-j-hedkrok/

0
NinaHedkrok
Liike Nyt Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Nina J. Hedkrok. Olen 55-vuotias äiti ja isoäiti sekä turvallisuus-, liikunta- ja musiikkialan ammattilainen. Olen Suur-Helsingin Korona-apuryhmän perustaja (3/2020) Olen suurella sydämellä varustettu ihmisten ja eläinten oikeuksien, sekä luonnonsuojelun puolestapuhuja. Hyvinvointi vauvasta vanhukseen tulisi olla jokaisen itseisarvo. Yhteistunto, syrjäytymisen ennaltaehkäisy, lähimmäisen rakkaus, ja puhdas sekä turvallinen elinympäristö ovat minulle tärkeitä. Syrjäytymisen ennaltaehkäisy, koulutus ja toimeentulo, turvallinen elinympäristö ja syntyvyyden lisääntyminen, ekologisuus, julkisen liikenteen turvallisuus ja toimivuus sekä yhteisöllisyys ovat tärkeitä asioita yhteiskunnallisissa päätöksissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu