Yhteiskuntaluokkansa vanki?
Ei ainakaan Suomessa ketään voi väittää olevansa.
Eilinen A-studion Talk kiekkovieraista sai minut ajattelemaan yhteiskuntaamme ja vastuutamme siinä yksilöinä. Kiekkovieraat yrittivät ilmeisesti toiminnallaan itsenäisyyspäivänä osoittaa sen, kuinka huonosti yhteiskunnassamme otetaan huomioon yksittäistä pientä kulkijaa, kun luokkaerot kasvavat ja ollaan siellä luokkien alimmassa kerroksessa. Missä on silloin päättäjät ja auttajat, jotka nostaisivat tuolta kuilun pohjalta ja tarjoisivat pelastuksen? Ongelma on siinä, että yksilön on myös otettava vastuu elämästään ja elämänsä suunnasta (nimimerkki: työväenluokasta tuleva tyttö). Valtiomme yrittää tarjota siihen kaikki mahdolliset edellytykset. Valitettavasti aika ja vaiva menee omasta pussistamme. Liikkuvuus yhteiskuntaluokkien välillä Suomessa on verrattain hyvää.
Onko Suomalaisen tavallisen tallaajan ongelmana se, että nälkä kasvaa syödessä? Kun avun saa niin helposti (jos sitä pyytää), enempää vaivaa ei jakseta nähdä. Ulospääsy tilanteeseen olisi, mutta sitä ei jakseta etsiä? Väitän, että osa Tampereen kiekkovieraista meni tapahtuman jälkeen takaisin kotisohvalle nauttimaan niistä sosiaalietuuksista, mitä valtiolla on heille tarjota.
Suomessa koulutusjärjestelmä tähtää siihen, että kaikki lähtisivät samalta viivalta ja kaikilla olisi samat eväät jatkokoulutukseen ja tulevaan työelämään. Lapsen koulutusmahdollisuudet eivät riipu vain perheen varallisuudesta. Työttömille tarjotaan rahaa, jotta he tulisivat taloudellisesti toimeen. Ketään ei myöskään jätetä vaille asuinsijaa. Lapsiperhe saa apua laskujensa maksuun ja vaikkapa uuden pesukoneen, mikäli sellainen puuttuu. Mitä vielä?
Ymmärrän toki sen, että toisille on jaettu niin sanotusti huonommat kortit ja lähtökohta on huonompi ponnistaa. Joku saattaa jo lapsuudessaan kokea henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Vika ei kuitenkaan ole maamme politiikassa, vaan tällöinkin yksilön valinnassa satuttaa lähimmäistään, tai valinnassa olla hakematta apua omaan vaikeaan tilanteeseensa. Meitä kansalaisia yritetään parhaan mukaan tukea, ettemme kokonaan kaatuisi ja ponnistuslautaa yritetään tarjota jalkojemme alle. Oma on valintamme lähdemmekö raskaaseen ponnistukseen selviytyäksemme, vai emme.
Suosittelisin lukemaan sosiaalipolitiikkaa ja käymään vaikka leipäjonossa keskustelemassa ihmisten kanssa, kuinka he ovat jonoon joutuneet, voisit yllättyä.
Ihan ammattisi vuoksikin, ettet asenteellasi tulisi loukanneeksi asiakastasi.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kommentista! Sosiaalipolitiikkaa olen lukenut jonkin verran ja juuri sen aihepiirin teos (Luokaton Suomi?) aiheutti pohdintani. Mielipiteitähän ihmisellä saa olla ilman tutkintoakin. Leipäjonossakin olen ollut useamman kerran, tiskin toisella puolella.
Ilmoita asiaton viesti