Vaan päästä minut pahasta – Ajatuksia lastensuojelusta
Pienet pehmeät posket, pörröinen pää, tuhiseva nenä… Kuinka täydellinen voikaan olla pieni ihmisen alku, huolia vailla, täynnä ehdotonta rakkautta ja luottamusta. Katselen nukkuvaa lastani, olen surullinen.
Kirkkonummen Masalasta löytyi noin 2-vuotias pahoinpidelty lapsi, joka oli jätetty viltin päälle pelkissä vaipoissaan, tiedottaa moni uutislähetys joulukuisena perjantaina 2013.
Äitienpäivänä 2012 8- vuotias tyttö kuoli tukehtumalla, kun hänen isänsä ja äitipuolensa olivat käärineet hänet lakanaan, nippusiteitä ja pakkausteippiä apuna käyttäen.
Lista voisi olla loputon. Vauvasurmiin en edes halua mennä. THL kertoo, että lastensuojelun asiakasmäärät ovat jatkuvasti kasvussa. Tämä voi osaltaan johtua siitä, että ilmoituksentekokynnystä on madallettu. Hallitusohjelmaan 2011 on kirjattu, että kaikki toimenpiteet huostaanottojen määrän laskuun tulee tehdä. Suurin osa huostaanotoista ovat olleet kiirreellisiä. 2010 kiirreellisten huostaaottojen osuus on ollut 86%. Huostaanottojen määrän kasvu keskittyy lähinnä teini-ikäisiin.
Tilastot kertovat, että suurin osa huostaanotetuista ovat murrosikäisiä. Tilanne on jo niin kärjistynyt, että on turvauduttava kiirreellisiin toimenpiteisiin. Ehkäisevään ja perheitä tukevaan lastensuojelutyöhön on yritetty entistä enemmän panostaa, jotta lapset saisivat asua kodeissaan. Mikä menee vikaan, jos huostaanotto joudutaan tekemään joka tapauksessa ja niinkin myöhään, kun lapsi on jo murrosiässä, jolloin lapsi on läpikäynyt ratkaisevat kehitysvaiheet. Näiden kehitysvaiheiden kulku määrittävät lapsen persoonallisuuden ja sen myötä koko tulevaisuuden. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen kirjoittaa Lapsen puolesta- kirjassaan, että vanhempien mahdollinen välinpitämättömyys, lapsen laiminlyönti ja kaltoinkohtelu aiheuttavat lapselle erilaisia mielenterveysongelmia, psyykkisiä häriöitä, asosiaalisuutta, aggressiivisuutta ja jopa keskushermoston vaurioita. Kaltoinkohtelun ja heitteillejätön seuraukset aiheuttavat samanlaisen vahingon, kuin päähän kohdistunut mekaaninen trauma. Lapsen kehitystä, tulevaisuutta ja turvallisuutta ajetellen voidaan siis päätellä, että mitä nopeammin lapsi pääsee turvalliseen ympäristöön ja mitä nopeammin hän pääsee rakentamaan normaalia kiintymyssuhdetta aikuiseen, sen parempi. Lapset ovat tulevaisuutemme ja meillä kaikilla pitäisi olla heistä vastuu. Turhaan tehty ilmoituskaan ei ole turha mielestäni, kun kysymys on lapsesta. Hyvä vain jos huoli osoittautuu vääräksi.
Mediassa on viime aikoina viljelty paljon kuvaa, että sosiaalihuolto vie lapsen suoraan äitinsä rinnoilta huonon pyykinpesu- tai ruoanlaittotaidon vuoksi. Totuus kuitenkin on, että lapsen sijoittamista kodin ulkopuolille yritetään kaikin keinon välttää ja saada perhe avohuollon piiriin ja erilaisiin tukimuotoihin, sillä kodin ulkopuolelle sijoitettu lapsi tulee erittäin kalliiksi (THL). Tästä kertovat mielestäni hyvin nämä myöhään, kiireellä huostaanotetut lapset, sekä ne lapset jotka eivät ehtineet saada apua lainkaan, vaan menettivät henkensä.
Kaltoinkohtelusta puhuttaessa täytyy kuitenkin muistaa, ettei kukaan tee niin lapselle vain ajanpuutteen vuoksi. Taustalla on erinäisiä tunne-elämän häiriöitä, mielenterveyshäiriöitä ja päihdeongelmia, joihin tulisi saada apua. Avunpiiriin tulisi päästä jo raskausaikana, tai tietysti jo mielellään paljon ennen raskauksia, jotta kierre saataisiin katkaistuksi. Vanhemmat pelkäävät vaikeassa tilanteessa hakea apua lapsen menetyksen pelossa. Voisi ajatella, että rakastava ja epäitsekäs vanhempi haluaisi kaikesta huolimatta lapselle turvallisen kasvun ja tulevaisuuden, sekä itselleen apua. Avun hakeminen vaatisi tietysti vanhemmalta paljon voimavaroja, vastuunkantoa, sekä mahdollisesti omista oikeuksista luopumista.
Seuraavaksi suoria lainauksia aiemmin mainitsemastani Lapsen puolesta-kirjasta. Lainauksessa on psykiatri Sinkkosen käsittelemiä tapauksia Suomesta. En suosittele herkimmille lukijoille.
Tapaus 1. Kaksivuotias poika tuli sijaisperheeseen. Hän oli viettänyt siihenastisen elämänsä pääasiassa sidottuna valjailla makuuasentoon lastenvaunuihin. Kävely oli jäykkää ja haparoivaa. Pojalla ei ollut kokemusta mistään tavallisen lapsiperheen arkeen liittyvistä asioista.
2. Kolmen kuukauden ikäinen vauva oli sairaalatutkimuksissa pahoinpitelyepäilyn vuoksi. Hänellä oli useita eri-ikäisiä luunmurtumia, sekä pyöreitä tarkkarajaisia palovamma-arpia. Vanhemmat kertoivat niiden olevan auringon polttamia. Vuorovaikutusta videoitaessa vauva pyrki poispäin vanhemmistaan kaikella sillä motoriikalla, mitä sen ikäisellä on käytössään.
3. Seitsemän ja yhdeksän vuoden ikäiset sisarukset sijoitettiin perhekotiin, koska äidin ja isäpuolen elämä oli yhtä kaaosta. Siihen sisältyi tappeluja, sekä alkoholin ja huumeiden käyttöä. Käynnistettiin tutkinta, jossa paljastui toistuva ja graavi hyväksikäyttö. Äidin tehtävä oli pidellä aktin aikana lasta hartioista, ettei häneen sattuisi niin paljoa.
4. Neuvolalääkäri totesi nelivuotiaan pojan peräaukon epätavallisen väljäksi. Huomiota herätti myös, että poika kävi nopeasti, vapaaehtoisesti konttausasentoon, kun häntä alettiin tutkia. Isäpuolta epäiltiin pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lapsi sijoitettiin sukulaisperheeseen, jossa isäpuoli vieraili ilman mitään rajoituksia ja jatkoi lapsen hyväksikäyttöä.
5. Alkoholistiäidille syntyi tyttövauva kahden promillen humalassa; siis sekä äidin, että vauvan veressä oli kaksi promillea alkoholia. Tytöllä oli luonnollisesti FAS (sikiökautisesta alkoholille altistumisesta johtuva oireyhtymä. Perhettä tuettiin avohuollon tukitoimin. Vanhempien ryyppykausien aikana tyttö oli huostassa. Huostaanottoja oli toistakymmentä tytön mennessä kouluun.
6. Yksitoistavuotias poika toimitettiin lastenpsykiatrian yksikköön kriisiluontoisesti. Hän oli pinnannut viikkoja koulusta ja tehnyt monenlaisia rötöksiä. Alkoholisoitunut isä oli toistuvasti hakannut häntä solkivyöllä, niin että eripuolilla vartaloa oli ruhjeita ja mustelmia. Poika oli kyhännyt kerrostalon kellariin itselleen pesän, jossa vietti yönsä isää paossa.
Nämä ovat tarinoita, joita ei ole julkaistu, eikä käsitelty iltapäivälehdissä. Lapset eivät ole valittaneet oikeusasteisiin kokemastaan kohtelusta, eivätkä siitä, ettei tilanteeseen puututtu aikaisemmin. Sitä ei tehnyt kukaan aikuinenkaan. Paljon useammin mediassa ovat esillä mielivaltaisina pidetyt huostaanotot, joissa poljetaan aikuisten tai ”perheiden” oikeuksia. Median kautta suurelle yleisölle välittyy kuva, jonka mukaan kasvoton ja tunteeton sosiaalitoimi riistää lapsia perusteetta kodeistaan ja pyrkii erottamaan heidät pysyvästi vanhemmistaan. (Sinkkonen 2012, Lapsen puolesta, s.152-155)
Sanaton olen ! Hienosti kirjoitettu ja herättävä. Haluaisin uskoa, että maailma ei ole paha lapselle, vaan ”ne” väärät aikuiset.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Tällaiset vanhemmat ovat kyllä kipeästi avun tarpeessa!
Ilmoita asiaton viesti
Tollaset ”ihmiset” ei ole mitään vanhempia!
Ilmoita asiaton viesti
Tärkeä aihe.
On huomattava, että lastensuojelu kuormittuu myös aiheettomista lastensuojeluilmoituksista, jolloin vähiä resursseja tuhlataan, kuten: http://www.adressit.com/aiheettomien_lastensuojelu…
Ilmoita asiaton viesti
Näinhän se myös on. Esimerkiksi riitaantuneet vanhemmat saattavat tehdä useita ilmoituksia toisistaan. Mielestäni sivullisen ilmoitus ei kuitenkaan ole turha koskaan, sillä sen saa aikaan aito huoli ja velvollisuus. Lastensuojeluun ja sen tukipalveluihin pitäisi satsata paljon nykyistä enemmän rahaa ja resursseja, jotta asiat saataisiin tutkittua ja hoidettua asianmukaisella tavalla.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkäpä lastensuojelun pitäisi tulla lähemmäksi normi arkea ja tehdä itseään tunnetuksi. käsitykset lapsia mielivaltaisesti huostaanottavana tahona pitäisi saada kumottua sillä, että palveluja tarjottaisiin jo ennen, kuin tilanne on kriittinen.
Ilmoita asiaton viesti
Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Lapsen sijoituksen ja huostaanotonkin voisi ajatella vain väliaikaisena hoitopaikkana lapselle, kun vanhemmilla on sillä hetkellä vaikeaa. Siitäkin sanasta on tehty iso mörkö. Palveluja yritetään tarjota perheelle jo ennen kriittistä vaihetta, mutta sinne puolelle tarvittaisiin paljon lisäresursseja!
Ilmoita asiaton viesti
Olen samaa mieltä. Tiedän, että osa vanhemmista ei uskalla neuvolassa sanoa mitään esim. huonosta jaksamisestaan, koska eivät halua tulla silmätikuiksi. Pitäisi olla tarjolla enemmän tilapäisapua lastenhoitoon ilman merkityksi tulemisen pelkoa. Ei riitä, että joku käy kotona juttelemassa mukavia. Itse tuomitsen ankarasti lapsiin kohdistuvat kaltoinkohtelut, mutta systeemissäkin on mätää.
Ilmoita asiaton viesti
Täällä olisi yksi erittäin onnellinen äiti jos asiat todella menisivät noin, niin kuin on tässä kirjoitettu.
Itsellä on kokemusta asioista ja tiedän todellakin mistä puhun. Ja ei, mä en kyllä pidä itseäni katkerana vanhempana joka ei vaan näe ongelmiaan.
Totuus on, että se mitä sulle ja lapsille käy on täysin kiinni siitä minkälainen sosiaalityöntekijä on vastassa.
”Lapsen sijoituksen ja huostaanotonkin voisi ajatella vain väliaikaisena hoitopaikkana lapselle, kun vanhemmilla on sillä hetkellä vaikeaa. Siitäkin sanasta on tehty iso mörkö.”
Toikin kuulostaa aivan mahtavalta ja olisi sopinut meidän silloiseen elämäntilanteeseen täysin. Mutta miksi sana on mörkö? Ei niitä lapsia niin vaan kuulkaa palauteta, kun ne kerran on viety. Kyllä, tiedän että laki määrää, että huostaanotto on aina väliaikainen ja sen pitäisi päättyä heti kun yksikin huostaanoton syistä poistuu. Mutta kun se nyt vaan ei aina mene niin.
Kirjoituksessa annetaan mielestäni ymmärtää, että kaikki vanhemmat jotka ovat lastensuojelusta eri mieltä valehtelevat. Negatiivinen kohu mikä lastensuojelusta on noussut viime aikoina on vain katkerien vanhempien valitusta? Enpä usko. Jos kaikkien huostaanotettujen vanhempien lapset olisi viety noin karmivista oloista, niin tuskin vanhemmat kauheasti huutelisivat asiasta?
Kirjoitin vähän mietteitä omaan blogiin…Tämä kirjoitus on kyllä nostanut pintaan paljon tunteita.
http://heiduliinin.blogspot.fi/2013/12/alaka-saata…
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos blogikirjoituksesta ja rohkeudesta tuoda omaa tarinaa esille. Minusta on hyvä puhua, myös lastensuojelun puutteista avoimesti, jotta asioille saataisiin tehtyä jatkossa jotakin. Puutteitahan on varmasti paljon.
Ilmoita asiaton viesti
Kumpa vielä ymmärrettäisiin se että ihmisillä on oikeus elää eronneenakin. Tyytyväisyyskin voi luoda tarvetta haitantekoon. Lapset eivät tarvitse väkipakolla väliaikaista hoitopaikkaa. Hymyilinkö kenties liikaa…. sitä he eivät minulle kertoneet kun tarina muuttui paperilla eri jutuksi kuin mitä me olemme eläneet. Anteeksi mutta minulla ei ole ollut vaikeaa vaan onnellisena rakennin kotiani ja tein remonttia… olinhan viimein päässyt siitä painajaisesta. Nyt minun pitäisi ymmärtää etten olisikaan saanut olla onnellinen.” Äiti jopa hyökkää heidän tukeaan vastaan ( anteeksi, mutta en ole sekopäisempiä ihmisiä nähnyt aikaisemmin ”…. tämä kaikki on saanut minut perehtymään ihmisten kohtaloihin…. Suomen sosiaalihuollon toimi on kuin sillisalaatti johon kokkejakin löytyy joka lähtöön…. järkyttävää….
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitat aiheista milteipä tärkeimmästä. Lastensuojelussa soisi kaikkialla Suomessa otettavan mallia Imatralta, jossa ollaan lyhyessä ajassa onnistettu vähentämään ongelmia tekemällä panostukset ennaltaehkäisyyn. Soisi kunnanisien ja äitien tarttuvan tuohon malliin senkin takia, että samalla on syntynyt myös taloudellista säästöä.
http://www.kunnat.net/fi/Kuntaliitto/media/tiedott…
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä. Myös itse kannatan tuota samaista mallia koko Suomeen. Vielä vähän sitäkin hiomalla saisimme aikaan erittäin hyvät puitteet.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kirjoituksestasi! Siitä välittyy kuitenkin – aivan kuten Jari Sinkkosen aiemmista kannanotoista – ikuisuusongelma eli aiheen vaarallinen polarisoiminen. Asetetaan siis vastakkain aiheelliset ja aiheettomat lastensuojelutoimet kykenemättä käsittämään, että ne ovat täysin eri asioita ja saman asian eri ääripäitä. Varatuomari Outi Mannosta siteeratakseni: ”Ei lasta saa erottaa vanhemmistaan ventovieraiden hoitoon viikoiksi tai vuosiksi ilman todellista syytä sen takia, että jossain on olemassa lapsi, jonka etu on ehdottomasti tulla huostaan otetuksi.”
Olisi kyettävä puhumaan yhtä aikaa sekä siitä, miten lastensuojelu voisi suojella paremmin kaltoinkohdeltuja eli todellisessa vaarassa olevia lapsia, sekä siitä, miten lastensuojelun ylireagoivia toimia eli huterin perustein tehtyjä sijoituksia voitaisiin välttää.
Keskustelu näistä tärkeistä aiheista on mahdotonta niin kauan, kuin jälkimmäisen ilmiön olemassaolo kielletään systemaattisesti. Tosiasioiden – perusteettomien kansalaisoikeuksien rajoittamisten – kieltäminen ei koskaan ole lapsen etu. Perusteettomien sijoitusten puolustaminen vahvistaa lisäksi osaltaan lastensuojelun epäkohtia, jotka myös asiantuntijapuheenvuoroissa on tunnistettu ja tunnustettu; esimerkiksi asiakastyössä esiintyvää kohtaamattomuutta ja dialogisuuden puutetta.
Kirjoitat: ”Totuus kuitenkin on, että lapsen sijoittamista kodin ulkopuolille yritetään kaikin keinon välttää ja saada perhe avohuollon piiriin.” Tämä ei ole koko totuus. On naiivia kuvitella, että Suomessa olisi yksi ala, jossa oltaisiin erehtymättömiä. Lastensuojelun todellisuutta ovat ylikuormittuneisuus ja kiire sekä epäpätevät, soveltumattomat ja jatkuvasti vaihtuvat työntekijät, joita ei käytännössä valvota. Avohuoltoon ei ole satsata riittävästi, ja tarjotut tukitoimet voivat olla jo lähtökohtaisesti riittämättömiä tai perheen kannalta jopa turhaa ”pakkoapua”.
Huostaanoton pitäisi lain mukaan olla viimesijainen keino. Hyvän lastensuojelutyön lisäksi tehdään valitettavasti myös ylilyöntejä, kun sijoituksiin turvaudutaan liian nopeasti kuvitellen vaikkapa oirehtivan nuoren tulevan aina autetuksi laitoksessa. Viime aikoina mediassa on kerrottu useista lasten ja nuorten kaltoinkohtelutapauksista sijaishuollossa. Oikeusvaltiossa tämänkaltaisia ihmisoikeusloukkauksia ei pitäisi olla ensimmäistäkään.
Aihetta pian kaksi vuotta tutkittuani väitän, että lastensuojelun vallankäyttö ei kosketa vain ”yksittäistapauksia”. Lastensuojelun kaltoinkohtelemia perheitä on yksinkertaisesti liikaa. Lapsia on sijoitettu heppoisin perustein ja siten, ettei perhettä lähiverkostoineen ole kuultu riittävästi, asiakassuunnitelmia ei aina ole tehty jne. Haastattelemieni joukossa yhdenkään sijoituksen taustalla ei ole ollut vanhempien alkoholismia, lapsen kaltoinkohtelua, heitteillejättöä tai pahoinpitelyä. Lapsi ei ole ollut vaarassa kotonaan. Yhtään elämälle vierasta kirjausta en minulle annetuista asiakirjoista ole lukenut. Monen ei-asiakkaan todellisuudesta saisi paljon rankempaa kirjattavaa.
Se, että näistä asioista puhutaan, ei luonnollisestikaan tarkoita sen kieltämistä, etteikö lastensuojelussa olisi mitään hyvää. Se se nimittäin vielä puuttuisi, jos lastensuojelussa ei olisi onnistumisia.
Kirjoitat: ”Turhaan tehty ilmoituskaan ei ole turha mielestäni, kun kysymys on lapsesta. Hyvä vain jos huoli osoittautuu vääräksi.” Ja: ”Esimerkiksi riitaantuneet vanhemmat saattavat tehdä useita ilmoituksia toisistaan.”
Tästä syntyy väärä kuva ilmoituksen tosiasiallisista tekijöistä. Riitaantuneiden vanhempien ilmoitukset näyttelevät pientä murto-osaa tehdyistä ilmoituksista. Valtaosa tulee poliisilta ja terveydenhuollosta (HKI sosiaaliviraston tiedot 2012). Myös koulut ja tarhat tekevät ilmoituksia. Valitettavasti näiden ilmoitusten joukossa on aivan turhia ilmoituksia. Näitä ilmoituksia on tehty mm. lapsen rikkinäisestä vaatteesta, vanhempien välisestä riidasta tilanteessa, jossa lapsi ei ole ollut paikalla, epäsiististä kodista, tai esim. lapsen oppimisvaikeuksista, jotka oikeasti kuuluisivat koulun henkilökunnan vastuulle. Joitakin ilmoituksia lukiessani olen miettinyt, onko tässä perimmäisenä tavoitteena jotenkin saada eri mieltä asiantuntijan kanssa oleva vanhempi ”ruotuun”.
Sanot, että turhakin ilmoitus on hyvä asia lapsen kannalta. Kuitenkin tämä ”hyväntahtoinen” huoli-ilmoitusten tekoon kannustaminen johtaa paperinpyöritykseen, epämääräisiin selvittelytöihin ja täysin turhiin, perheitä kuormittaviin kotikäynteihin. Lastensuojelun itsensä ruuhkauttamalla järjestelmällä ei ole aikaa auttaa heitä, joista kirjoitat: lapsia, joita pitäisi kiireen vilkkaa suojella. Eerika oli yhtenä kauhistuttavana esimerkkinä tästä lastensuojelutoiminnan umpimähkäisyydestä.
Jari Sinkkonen on usein mediassa luetellut seikkaperäisesti tiettyjä kaltoinkohtelutapauksia. Me kaikki tiedämme, että tällaisia tragedioita tapahtuu. Tuskin on monta ihmistä, joka ei niitä lukiessaan ahdistuisi. Empatian herättäminen lapsen hätää kohtaan on tärkeää, mutta samalla on muistettava asioiden suhteellisuus.
Kun viittaat perhesurmiin, niin keskimäärin viisi lasta on kuollut perhesurmissa vuosittain. Viittaamiiksi vauvasurmiin: niitä on ollut 1-2 vuodessa, usein syyntakeettoman äidin toimesta. Näiden tragedioiden ennaltaehkäisyssä on väärä tie kohdistaa kaikkiin suomalaisvanhempiin tehostettua kontrollia ja lisätä riskipolitiikkaa, pitäen sisällään myös joidenkin hoitotahojen puolihysteerisen pyrkimyksen lukea valtiollisia väkivallantunnistamisohjeistuksia ja sitä kautta olla löytävinään ”mahdollisia kaltoinkohtelutapauksia”. Hatarakin epäily lapsen kaltoinkohtelusta on nimittäin oikeuttanut kiireellisen sijoituksen, mikä on ollut äärimmäisen traumaattista lapselle.
Varhaisen puuttumisen tärkeyttä korostetaan, mutta kuitenkin THL:n perhesurmaselvitys paljasti, ettei varhainen tuki välttämättä toimikaan kuin paperilla. Viranomaiset olivat joissakin tapauksissa ohjanneet perheitä avun piiriin, mutta kokonaisvaltainen auttaminen oli jäänyt usein kesken. Perhe oli saatettu siirtää vi¬ranomaiselta toiselle seuraamatta tapauksen käsittelyn etenemistä. Viranomaiset eivät aina tienneet, mitä toinen viranomainen teki. Asiakas oli voinut kokea peräkkäiset toimet jopa kiusaamiseksi.
Tapahtuneilla kaltoinkohtelutapauksilla retostelu vahvistaa sitä leimaa, että lastensuojeluasiakkaat olisivat ”pahoja”. Kuitenkin suurin osa suomalaisista vanhemmista pitää huolta lapsistaan, ja lastensuojelussa asioivissa (lastensuojelun avohuollon asiakkaina yli 81 500 lasta vuonna 2011) on aivan tavallisia, lapsia rakastavia perheitä, joiden ei edes kuuluisi olla lastensuojelun avohuollossa vaan muiden peruspalveluiden piirissä. Nythän lastensuojeluun lakaistaan lastensuojeluilmoitusten kautta lapsia, joiden pitäisi olla saamassa apua esimerkiksi oppilashuollossa ja koulupsykologin luona, sekä perheitä, jotka tarvitsisivat vaikkapa vain taloudellista tukea lapsen harrastuksiin.
Pitkälti on myös kysymys maailmankuvasta. Alalla, jossa yhdelle työntekijälle on annettu huomattavan paljon valtaa ja luottoa toteuttaa ”tapauskohtaista harkintaa yksittäistapauksissa”, pitäisi olla erityisen laaja ymmärtämys erilaisuutta ja elämän moninaisuutta kohtaan. Työntekijän soveltuvuutta alalle ei kuitenkaan takaa mikään. Siksi sosiaalityöntekijän valtaa on rajoitettava ja toimia alettava valvoa.
Jos lastensuojelun työskentelytapa siirrettäisiin poliisitoimeen, se tarkoittaisi kärjistettynä sitä, että yksi poliisi tutkisi (tai jättäisi tutkimatta) jonkun tekemän nimettömän ilmoituksen, sen perusteella syyttäisi, tuomitsisi ja ratkaisevasti vaikuttaisi lopullisen vankeuden (usein jopa elinkautisen mittaisen) kestoon, ja vastaisi sinä aikana annetusta avusta tai siitä, ettei mitään apua anneta, – eikä kukaan käytännössä valvoisi häntä. Tähän kun vielä lisättäisiin se, että syytetyn kansalaisen tutkinut (tai tutkimatta jättänyt) laitos tai myöhemmin vankila olisi yksityisomistuksessa ja mahdollisesti tutkija-syyttäjä-tuomari-psykiatri-poliisin siskon miehen perustama, niin… syytetyn täytyisi vain pystyä osoittamaan syyttömyytensä.
Lopuksi vielä kommentti ajatukseesi ”Lapsen sijoituksen ja huostaanotonkin voisi ajatella vain väliaikaisena hoitopaikkana lapselle, kun vanhemmilla on sillä hetkellä vaikeaa. Siitäkin sanasta on tehty iso mörkö.”
Mörkö? Tässä kohtaa on kysyttävä, mitä tarkoitat. Huostaanotto on käytännössä pysyvä. Vain muutama prosentti niistä purkautuu vuodessa. Kuka ihminen antaa pois perhe-elämänsä ja lapsensa vapauden noin helposti? Kuka meistä haluaisi sosiaalityöntekijän kävelevän makuukammariin ja vievän lapsen ”väliaikaisesti kun on vaikeaa”? Kuka meistä olisi lapsena halunnut tulla turhaan sijoitetuksi?
Monet kansalliset selvitykset (STM:n selvitys 2013, VTV:n raportti 2012, Sosiaaliasiamiehen raportit jne) sekä lukuisat lehtiartikkelit ja asiantuntijapuheenvuorot ilmaisevat selkeästi, että lastensuojelussa on paljon vakavia epäkohtia ja puutteita. Valvira on aiheesta jyrähtänyt useaan otteeseen. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle langettavia tuomioita lastensuojeluasioissa. YK:n lasten oikeuksien komitea on ilmaissut huolensa siitä, ettei perheiden jälleenyhdistymistä tueta. Jotain kertoo tilanteesta sekin, että professori kehottaa välttämään viimeiseen asti kontaktia lastensuojeluun.
Tämä viesti on myös kotitalouksissa luettu. Ihmiset pelkäävät lastensuojelua eivätkä aina uskalla hakea apua. Tämäkään ei palvele lapsen etua.
Lastensuojelun laatu ei parannu lisäämällä rahaa yksityisille markkinoille siirtyneeseen sijoitustoimintaan. Valtion ei pitäisi tukea huostaanottoja vaan niitä toimia, joilla huostaanottoja on saatu ehkäistyä. Pelkkä sijaishuolto maksaa nykyään enemmän kuin poliisitoimi. Sijoitettujen lasten oloista ei tiedetä riittävästi, jos laskuista jätetään pois alalla toimivien liikemiesten täyttämät, palveluidensa laatua kuvaavat omavalvontalomakkeet.
Lastensuojelun asiakasmäärää ei siten enää tule lisätä yhtään, vaan sitä on laskettava kehittämällä lastenpalvelujärjestelmiä ja peruspalveluita, jonne ihmiset ohjataan lastensuojelun sijaan. Sijoituksia voidaan välttää siten, että perheitä tuetaan ajoissa. Yhden lastenkotilaitosvuoden hinnalla saa 3000 tuntia kotipalvelua.
Lastensuojelu on ollut marginaalinen ala aina tälle vuosituhannelle, jolloin sitä on väkisin ylipaisutettu, (kvasi)tieteellistetty ja ammatillistettu. Lastensuojelun laatu parantuu, kun lastensuojelu palautetaan siihen perustehtävään, joka sillä on ollut vielä 1980-luvulla ja 1990-luvullakin: auttamaan hädässä olevia lapsia.
Ilmoita asiaton viesti
”Lastensuojelun asiakasmäärää ei siten enää tule lisätä yhtään, vaan sitä on laskettava kehittämällä lastenpalvelujärjestelmiä ja peruspalveluita, jonne ihmiset ohjataan lastensuojelun sijaan. Sijoituksia voidaan välttää siten, että perheitä tuetaan ajoissa. Yhden lastenkotilaitosvuoden hinnalla saa 3000 tuntia kotipalvelua” – Juuri näin! Hyvin sanottu. Itsekään en tue turhia huostaanottoja, mikäli tekstistä sen kuvan saa. Juuri näissä ennaltaehkäisevissä palveluissa on suuret puutteet.
Mutta mielestäni yksikin surmattu lapsi/vauva on liikaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ok, viittasin siihen, kun kirjoitit median viljelevän mielestäsi ilmeisen epärealistista kuvaa siitä, että vauva viedään äidin rinnoilta olemattomin syin. Tosiasia on, että on olemassa myös niitä vauvoja, jotka on sijoitettu sellaisilla epämääräisillä syillä, joita ei voi käsittää. Siis rakastavilta, raittiilta, hyviltä äideiltään, ja nimenomaan heidän rinnoiltaan.
Jokainen tällainen tapaus on liikaa! Aivan kuten jokainen kaltoinkohdeltu lapsi on liikaa. Sen pitäisi olla sanomattakin selvää.
Se, että maailmassa on lapsiin kohdistuvaa pahuutta ei kuitenkaan saa johtaa siihen – eikä oikeuttaa sitä, että varmuuden vuoksi pitää ylivarjelun nimissä sijoittaa lapsia oletusten, epäilyjen sekä kuvitteellisten uhkakuvien ja riskitekijöiden takia, tai siksi, että kyseinen perhe ei ”sovi” asiasta päättävän maailman/ihmiskuvaan.
Ilmoita asiaton viesti
Miten se oikein on, että lähes aina kun esille nostetaan lapsen huostaanotot, kalikat kalisee ja keskustelu siirtyy lasta kaltoinkohtelevien vanhempien oikeuksiin? Minusta kun se vain menee niin, että virheellisiä huostaanottoja ei ole eikä tule, on vain lapsista välittäviä vanhempia, myös vieraiden lapsista välittäviä. Minulta sosiaalihuolta saatte kaiken tuen kun yksikin kaltoinkohdeltu lapsi pelastuu juuri siltä pahalta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei lasta kaltoinkohtelevien ”oikeuksia” tässä kukaan ole ajamassa. Puhutaan tavallisista perheistä, jotka käsittämättömin syin joutuvat järjestelmän tallomiksi.
Virheellisiä huostaanottoja ei sinusta ole olemassakaan. Kansanedustajissa, professoreissa, varatuomareissa, tutkijoissa, virkamieskunnassa, myös sosiaalityöntekijöissä on heitä, jotka ilmiön tunnistavat. Asiakkaat tunnistavat. Asiakkaiden lähipiiri tunnistaa. Toimittajat niinikään. Ilmiö on kuitenkin sinusta tuulesta temmattu?
Tässä alamme lähestyä keskustelupalstan antia: ”Mieluummin kolme turhaa huostaanottoa kun yksi karmea kohtalo.”
Siis että rapatessa roiskuu, mutta roiskukoon varmuuden vuoksi – kunhan ei roiskahda omalle kohdalle.
Jokainen todellisessa (ei kuvitellussa) hädässä oleva lapsi ansaitsee ihan varmasti jokaisen mielestä tulla pelastetuksi!
Ilmoita asiaton viesti
🙁
Ilmoita asiaton viesti
Maria Syvälälle kiitos näistä kirjoituksista!
Mä oon jo lopen uupunut, kun täältä tuli kauhea kävijävyöry ja niin moni on ehdottomasti sitä mieltä, että aiheettomia huostaanottoja ei tapahdu. Pitää selittää ja selittää ja kuitenkaan se ei auta yhtään mitään. Mä olen vain sokea omille asioilleni tms. Kaikista huvittavinta on, että blogia ei jakseta lukea, mutta silti ollaan tuomitsemassa ja sanomassa, että syyllinen huostaanottoon löytyy peilistä.
Huoh.
Ilmoita asiaton viesti
Olisi ensinnäkin mukava tavata lakia noudattava lastensuojeluihminen. Yksi riittäisi. En ole ikinä kuullut sellaisesta. Ikää minulla on jo kertynyt jonkin verran..
Minulta käytiin kesäkuussa yksi lapsi hakemassa. Niin Facebookissa julkaistulta videolta, kuin dokumenteista, löytyy todisteet, että lapsensuojelulain mukaista perustetta ei ollut äärimmäiselle virkatoimelle. Niin vain vietiin lapsi.
Sittemmin olen lukenut, että mm. Iisalmen MLL:n (Mannerheimin Lastensuojeluliitto) työntekijä on ilmoittanut ”vakavasta vaarasta” isän luona. Näkemättä olosuhteita, arvaamalla satojen kilometrien päästä. Sallittua, jos on on alan osaaja?
Samoin yllättäen Jyväskylän lastensuojelussa aiemmin toiminut muuan äiti lausui samoja tarinoita. Rouva lausui, että lapsella (siis vain yhdellä) oli vakava vaara isän luona.
Jyväskylän syyttäjän mukaan Jyväskylän rouva toimi oikein.
Itse artikkeliin, Suomessa on lakeja. Niitä saa lastensuojelu ym jättää noudattamatta, ei mitään rangaistuksia. Ja toisaalta saa mielivaltaisesti noudattaa, omien mieltymysten mukaan. Ei rangaistusta silloinkaan. Joku muutos vois olla hyvä.
Ilmoita asiaton viesti
Lähinnä herää ajatus kun lukee näitä kauhukirjoituksia…. saavatko todella apua ne jotka tarvitsevat tai puututaanko todelliseen tilanteeseen ajoissa ? On vanhempia jotka ovat hakeneet apua, mutta eivät ole saaneet sitä tai apu on ollut perheen ” repiminen ”. Sitten tämä murrosikäisten ” huolenaihe ” joita on paljon. Todellista huolta kuitenkaan ei heidän kohdaltaan löydy. Usein on aikuisten rakentama tarina jolla on lähdetty sijoituksia/ huostaanottoja tekemään. Sosiaalipuolen toimi on kuin sillisalaatti joka kuittaa koko sotkunsa kauhutarinoilla…. lähinnä jo epäilyttää onko nämäkään kirjoitukset tosia, vai feikkiä. Sijoituksethan ovat valtiolle kalliita mutta sijoitus kunnille rahasampoja, jopa erityisoppilaista tuki on kaksinkertainen. Sosiaalipuolella toimii ihmisiä jotka eivät kykene ottamaan vastaan apua/ tukea jota he kaunokirjallisesti ihmisille tarjoavat. Toiminta ei kulje käsikädessä teorian kanssa.Laki ja sen noudattaminen on kuin vessan vitsikirja, jota he tulkitsevat omalla tavallaan. Niin…. kohtele toista niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Olemmeko me suomalaiset hirviöitä toisillemme ? siltä vain näyttää
Ilmoita asiaton viesti
Nykyisin näistä asioista edes puhutaan, vaikkei se sanahelinä pelkästään ketään autakaan. Onhan tätä samaa ”perhe-elämää” alkoholin käyttöineen, huumeongelmineen, korvienvälivikoineen ollut iät ja ajat. Hakatut ja ongelmallosuhteissa eläneet on nyt sitten usein pistämässä vahinkoa kiertämään yhteiskunnan vuosikymmeniä jatkuneen välinpitämättömyyden ja saamattomuuden seurauksena. Lisää säästöjä vaan kehiin, niin saadaan raflaavia otsikoita lehtien palstoille ja kansalaisille kauhisteltavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Turhia huostaanottoja ja huteja sosiaalihuollolta tulee aivan varmasti! Faktat pitäisi pystyä tutkimaan paljon nykyistä paremmin. Nykyään näistä huteista puhutaan enemmän (syystäkin), mutta unohdetaan mitä Suomessa oikeasti sillä hetkellä tapahtuu jollekin lapselle. Pelkään, että ummistamme silmämme näiltä asiaoilta sillä verukkeella, että ehkä huoleni on väärä tai turha, koska eihän Suomessa oikeasti tuollaista tapahdu.
Tässä muuten mielenkiintoinen artikkeli sosiaalihuollon arjesta:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/viikonlopp…
Ilmoita asiaton viesti
Huh huh miten rankkaa sosiaalipäivystys onkaan, käsittämättömän rankkaa työtä vaihtuvissa vuoroissa ja vaihtuvien työntekijöiden voimin. Kiireessä tehdään kirjaukset, tapaukset luetteloidaan, ja uskotaan siihen, että seuraava vuoro tietää mitä tekee, vaikka tosiasiassa kukaan ei selvitä, mitä tosiasiallisesti on tapahtunut: ”Sosiaalityöntekijöiden tietokanta kertoo toista. Se paljastaa, että isän epäillään retuuttaneen poikaa edellisenä päivänä. Lääkäri on tehnyt lastensuojeluilmoituksen, vaikka hän ei löytänyt pojasta selviä väkivallan merkkejä.”
”Johdolla onkin ollut suru siitä, ettei kiireellisiä sijoituksia ole tarpeeksi. Nyt on”, sosiaalityöntekijä Seija vitsailee.
(TOIM. HUOM: Suomessa tehdään yksi kiireellinen sijoitus joka toinen tunti, yht 4000 vuodessa. Se on huikeasti Pohjois-maiden ennätys. Esim. Ruotsissa on
puolet enemmän asukkaita, mutta vuonna 2012 kiireellisiä sijoituksia tehtiin vain 2 812.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on oma kokemukseni: perheeseen tulee kriisiaika. Sosiaalityön taholta tarjottava apu on sohvalla istuvat perhetyöntekijät, jotka selvästikin etsivät vain syitä, joilla saisivat vietyä lapset pois. Lapsille ei annettu kriisiapua (jota mielenterveystoimiston työntekijä oli kehottanut antamaan), sosiaalitoimen työntekijä päätyikin huostaanottoon. En tuolloin vielä lastensuojelulakia tuntenut, luotin vain sokeasti siihen, että sosiaalityöntekijä yrittää oikeasti autaaa meitä. Minun annettiin ymmärtää, että viedään lapset vain hetkeksi pois, kunnes tilanne rauhoittuu. Kaksi vanhinta lasta menetin, kolmannen kohdalla jo tajusin, että en lapsiani niin vain takaisin saisikaan.
Nuoret viedään laitoksiin, joissa ei sen paremmin saada rajoja saada asetettua kuin kotonakaan. Monesti käy niin, että nuoren elämä menee jopa alaspäin sijoituksen aikana. Oma lapseni kohtasi monenlaisia ongelmia laitoksissa; koulusta lintsaamiset, karkureissut, lähes päivittäinen alkoholin käyttö, ensimmäiset huumekokeilut, rötökset. Ja tämän kaiken sosiaalityöntekijät hyväksyivät, eivät suostuneet lasta kotiin palauttamaan, vaikka kotona asiat olivat korjaantuneet. Vedottiin lapsen käyttäytymiseen.
Jossain vaiheessa ymmärsin, etten milloinkaan ilman tappeluja lapsiani takaisin saa. Puolen vuoden tappelun jälkeen sain yhden takaisin, vanhimmainen ehti täyttämään 18. Laitoksesta takaisin kotielämään palaaminen ei ole aina helppoa. Takapakkeja on tullut.
Nuorimmaisen kohdalla tehtiin avohuollon sijoitus. Muutin toiselle paikkakunnalle, jolloin hänen asiansa siirtyivät sinne. Uusi sosiaalityöntekijä päätti melko pian, ettei ole mitään syytä pitää lasta sijoitettuna, kotona on asiat hyvin. Tämän jälkeen kysyin aikaisemman asuinkuntani sossulta, voisiko myös keskimmäinen päästä kotiin. Vastaus oli: ”nauti nyt siitä, että sait edes yhden takaisin”. Entäpä kun reilun puolen vuoden jälkeen kysyin, että eikö tämä lapsi voisi jo päästä kotiin. Vastaus oli: ”en voi edes harkita sellaista”. Tämän jälkeen tein kirjallisen huostaanoton purkuhakemuksen. Meille teetettiin vanhempain arvio ja olosuhdeselvitys. Siinä todettiin, ettei meissä tai meidän kotioloissamme ole mitään esteitä lapsen kotiin palauttamiselle. Puoli vuotta saimme tämänkin jälkeen tapaella, ennen kuin lapsi kotiin pääsi.
Epäilyttää sosiaalityöntekijöiden ammattitaito; kun huostaanotto purettiin ennen kuin lapsi oli täysi-ikäinen, luuli sosiaalityöntekijä, että jälkihuolto alkaa vasta sitten, kun lapsi täyttää 18. Pyysi ottamaan sitten yhteyttä. Itse jouduin selvittämään ja etsimään lakipykäliä, joissa sanotaan, että jälkihuolto alkaa heti kun huostaanotto puretaan. Lain vaatimaa jälkihuoltosuunnitelmaa ei tehty. Sossu muutti viimeisen asiakaspalaverin omin päin jälkihuoltosuunnitelmaksi. Olen joutunut tappelemaan lapselle kuuluvien jälkihuoltopalvelujen saamiseksi. Ensin pitää asiat mennä pieleen, vasta sitten saa apua.
Valitettavasti meidän tämäntyyppiset kokemukset eivät ole ainoita. Tiedän monia vastaavia tapauksia. Pahaan oloon reagoiva lapsi sijoitetaan laitokseen, lakaistaan maton alle piiloon. Valitettavasti nämä ”roskat” tulevat esiin sitten kun lapsi täyttää 18. Ja ongelmia on kertynyt tuohon mennessä paljon enemmän.
Ilmoita asiaton viesti