Pitäisikö ihminenkin lopettaa kolaripaikalle

Nykyään lähes kaikkea voi hallita. Ihminen ei voi hyväksyä sitä, että kaikki ei loppupeleissä ole omissa käsissä. Hetkiin, kuten kuolemaan ja uuden elämän syntymään liittyy paljon pelkoa ja pelko johtuu kontrollin menettämisestä. Sekä syntymän, että kuoleman hetkellä kipua pyritään poistamaan kaikin mahdollisin keinoin. Kipu kuitenkin kuuluu jossain määrin molempiin näihin tilanteisiin ja valmistaa lopputulokseen. Vaikka  synnytyksen, tai kuoleman suunnittelisi kuinka hyvin, kaikki menee, kuten menee. On hyväksyttävä, että kaikkeen ei voi vaikuttaa.

Se, että ihmisen kärsimyksen päättämistä verrataan eläimen lopettamiseen, on naurettava. Eläintä ei lopeteta ainoastaan kärsimyksen vuoksi, vaan myös sen vuoksi, että hintalappu luonnolliselle kuolemalle tukitoimineen, kuten kivunlievityksen kanssa on suuri. Vai onko joku nähnyt, että peurakolarin tapahtumapaikalta peura olisi kärrätty ambulanssiin ja arvioitu sitä, voisiko sen pelastaa. Eläimen henkeä ei pidetä yhtä kalliina. Ihminen taas siirretään kiireellä ambulanssiin ja sairaalaan, vaikka hän todennäköisesti kärsii ja vaikka hän todennäköisesti myös kuolisi ennen sairaalaan pääsyä. Entä, jos ihmisellä on hoitotahtona eutanasia kärsimyksen välttämiseksi. Tai entä, jos pahassa kolarissa ollut on alaikäinen, eikä ennustetta voida antaa, muuta kuin siitä, että tuskaa ja kärsimystä on tiedossa sekä potilaalle, kuin omaisille. Niinkin on käynyt, että vastoin huonoja ennusteita, ihminen on täpärästi pelastunut. Asia ei ole omissa käsissämme.

Pelko on syy siihen, miksi eutanasia- keskustelua käydään. Pelko omasta mahdollisesta kärsimyksestä ja pelko läheisen mahdollisesta kärsimyksestä. Keskusteltuani erään lääkärin kanssa aiheesta, hän totesi, että ei voisi koskaan toteuttaa eutanasiaa, koska hänen omatuntonsa, eikä valansa sitä sallisi, mutta hän haluaisi itselleen sen mahdollisuuden, jos paha paikka tulisi. Mielestäni tästä vastauksesta kuvastuu hyvin pelko. Hän lisäsi vielä, että takaovi on oltava itselle auki ihan siltäkin varalta, jos oma kantti ei riittäisi jatkamaan, tai kärsimystä päättämään. Terveydenhuollon henkilöstön on suojeltava elämää, niin kauan, kuin sitä kenenkin kohdalla kestää. On myös pyrittävä siihen, että terveydenhuollossa kaikki keinot käytetään kärsimyksen lieventämiseksi. Eutanasia olisi helppo, siisti ja kustannustehokas ratkaisu, mutta ammattihenkilöitä tuskin sen vuoksi koulutetaan.

Nykyään kuullaan monen vakavasti sairastuneen kysyvän kauanko elinaikaa on. Sen sijaan, että lääkäri antaa arvion vaikkapa 1 kuukausi -1 vuosi, ehkä kohta kuulemme lääkärin sanovan: "No, riittäisikö tunti? Tästä seuraavasta kaaviosta voit katsoa kustannukset yhteiskunnalle, kun päiviä tulee lisää loppua kohden, vai meneekö kaikki omasta pussista?" Kaikkihan me kuolemme, mutta niin kauan on toivoa, kuin on elämää, tai rahaa. Tämä ääripään esimerkki ei ole ihan tuulesta temmattu, sillä Ukkola kirjoittaa (YLE 2016), että Oregonilaiselle pariskunnalle, joista toinen sairasti eturauhassyöpää ja toinen keuhkosyöpää, vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta hoitoja, mutta avustettuun itsemurhaan löytyi rahoitus.

Lisää oikean elämän esimerkkejä eutanasian eettisistä ongelmista löydät Ukkolan (YLE 2016) artikkelista täältä: http://yle.fi/uutiset/3-8883377

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu