Kutsu kävi

…Nimittäin synnytystalkoisiin Antti Rinteeltä, mutta kuinka houkutteleva tuo kutsu onkaan? 

 

Kerron aluksi, että itselläni on jo kaksi lasta, joten voin puhua kokemuksella siitä, mitä on kasvattaa lapsi, tai oikeammin kaksi lasta. Lapsen kasvun seuraaminen on palkitsevaa ja sitä rakkauden määrää ei voi kuvailla sellaiselle, jolla ei lapsia ole. En siis luopuisi lapsistani millään hinnalla. Useimmat ihmiset tuntevat lähes pakottavaa tarvetta saada jälkeläinen hoivattavakseen olosuhteista huolimatta. Lasten tekeminen ei ollut vaikein osuus perheessämme, ei myöskään lapsen syntymä. Nämä eivät siis ole varmastikaan niitä yleisimpiä syitä, miksi lasta ei hankita, vaikka tiedostankin sen, että tahaton lapsettomuus on lisääntynyt.

 

No, miksi suomalaiset pariskunnat eivät sitten kanki lapsia, jos fyysistä estettä sille ei ole? Hyvä syy lasten hankkimiselle ei varmastikaan ole se, että Valtio, tai Rinne niin haluaa. Edes SDP ei tule apuun kasvattamaan lasta, silloin, kun tukea tarvittaisiin. Lasten kasvattaminen on rankkaa ja mikäli haluaa kasvattaa täysipäisen yhteiskunnan jäsenen, on mukana suuri vastuu. Vastuu lapsen hyvinvoinnista ja henkisestä tasapainosta jää vanhemmille. Yhä useammin tarve jälkeläisestä ei ole kuitenkaan niin vahva, että se ylittää tolkun huutelut siitä, miten kaikki maksetaan ja miten kasvatustehtävä hoidetaan. Meillä ei selkeästikään näin käynyt. Kasvatus on työtä, missä vastuu on valtava, mutta liksa pieni ja vapaa- aikaa ei juurikaan, sillä itsehän olet lapsesi tehnyt. Lapsen kasvatus on rakkauden lisäksi pelkoa siitä, pärjääkö perhe, jos jotakin suunnittelematonta tapahtuu, tai onnistuuko kasvattaa tasapainoinen lapsi, jolla on kaikki edellytykset hyvään tulevaisuuteen ja kyllä, myös pelkoa siitä jaksaako ja pärjääkö itse tehtävän edessä ja mistä saa apua, kun sitä tarvitsee. Kaikki eivät saa sitä naapurirapusta, jossa mummo ja vaari asustelevat. 

 

Tukipalveluita pikkulapsiperheille tulisi valtavasti kehittää. Suomessa on hyvät neuvolapalvelut, mutta välittömässä avuntarpeessa avun saanti viipyy, jos sitä uskalletaan neuvolasta pyytää. Mikäli perheessä kärsitään esimerkiksi väsymyksestä, ei riitä, että perheneuvolasta riennetään apuun viikon, tai kahden viikon päästä hätähuudosta muutamaksi tunniksi viikossa. Matalan kynnyksen kriisiapua tulisi saada mahdollisimman nopeasti, ilman pelkoa siitä, että lapset sijoitetaan muualle. Tulee ottaa huomioon, että enää koko yhteisö ei ole kasvattamassa lasta ja isovanhemmat saattavat asua satojen kilometrien päässä, kuten meidän tilanteessamme. Perheissä, joissa on pieniä lapsia, tulee tilanteita, joissa apua tarvitaan, ei viikon päästä, vaan heti. Eräs tilanne elävästä elämästä tulee mieleen, kun sairastuin hurjaan virustautiin, olin tuolloin kotihoidontuella kahden lapsen kanssa kotona. Kuume nousi yli 40 asteeseen ja kaula paisui muodottomaksi. Äiti kun hoitaa lapsia kotona, hän tekee sen, oli sitten sairas, tai terve, jotta toinen puolisko voi olla töissä. Näin oltiin aiemminkin tehty. Sama on tilanne huolimatta siitä, kumpi tahansa vanhemmista on kotona. Työpaikalla, kuin työpaikalla ihmeteltäisiin varmasti syytä olla pois, siitä syystä, että siippa on kipeä. Kotiäiti ei ole palkoillinen, eikä saa sairaslomaa kotona tehtävästä työstä, hän kun on koko ajan kotona muutenkin ja vielä joku kehtaa väittää, että eihän siellä kotona edes mitään työtä tehdä. Mahdoin olla näky pötköttelemässä päivystyksen penkeillä kahden pienen lapsen pomppiessa päälläni. Muistan hyvin vastapäätä istuvan pariskunnan. Nainen oli loppumetreillä raskaana ja tulevan äidin ja isän silmistä kuvaistui silkka kauhu meidän touhua katsellessa.

 

Kun on päästy siihen vaiheeseen, että lapsi on ylittänyt kriittisen 2- 3- vuoden iän (lukeudun äiteihin, jotka uskovat lapsen psyykkisen kehityksen hyötyvän, kun hän saa olla ensimmäiset vuodet kotona tuttujen ympäröimänä) tulee aika äidin palata työelämään. Kotona vietetyt vuodet omatoimisista opinnoista huolimatta eivät vakuuta työnantajia, kuten ei myöskään tieto siitä, että omaa kaksi päiväkoti- ikäistä lasta. Jokainen työnantaja tietää, että päiväkodin mikrobilinko aiheuttaa infektioita, usein ja mikäli lapsia on kaksi, sairastelun määrä saattaa tuplaantua ja poissaoloja voi olla joka toinen viikko. Tähänkin oivallinen ja julkiselle hallinnolle ilmainen ratkaisu olisi uhrautuvat isovanhemmat. Kuten totesimme kaikilla ei niitä ole, joten jokin muu ratkaisu tulisi olla työssäkäyvän vanhemman lapsen sairastelun varalle, niin että työantajan ei tarvitsisi pelätä jatkuvia poissaoloja. Ratkaisu ei siis ole se, että äidit saadaan mahdollisimman pian työelämään, vaan se, että paluu on järjestetty hyvin ja työnsaantiin olisi suuremmat mahdollisuudet esimerkiksi sillä, että vanhemmat saisivat apua lapsen sairastuessa. Maksavathan vanhemmat lapsistaan hoitomaksua kuukausittain päiväkotiin, eikä yksittäisistä sairaspäivistä saa palautuksia.

 

Pikkulapsiperheiden lisääntyvään köyhyteen menen sitten toisella kertaa.

 

Se mitä nyt tarvitsemme on osoitus siitä, että maassamme lapsista ja lasten perheiden hyvinvoinnista pidetään huolta ja lapsen kasvun turvaaminen tilanteessa, kuin tilanteessa on turvattu. 

Joten parahin Antti Rinne, tässä ei nyt ole kyse synnyttämisestä, vaan elämästä lapsen kanssa synnyttämisen jälkeen ja tulevaisuudesta.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu