Itseohjautuvat lapset on utopiaa
Helsingin sanomat julkaisi artikkelin 28.1, kuinka Suomalainen kasvatus musertaa lapsen itsetunnon. Artikkelin pääsanoma oli se, että lapsella ei saa olla sääntöjä, joiden noudattamatta jättämisestä seuraa rangaistus, koska lapsi ei tunne olevansa silloin arvokas. Paras tapa on positiivinen kasvatus, jossa palkitaan hyvä käytös ja puhutaan tunteista.
Artikkeli kuvastaa hyvin tämän ajan kasvatusilmiötä. Kasvatamme itseohjautuvia maailman napoja, jotka peilaavat maailmaa vain omien tunteiden ja oman itsensä kautta. Itsetuntoa tuskin tulee puuttumaan, mutta toisten kunnioitus ja yhteiskunnan normien mukaan toimiminen voi jäädä toissijaiseksi tavoitteeksi. Nämä lapset usein päättävät milloin on uniaika ja milloin syödään.
Eräs viisas psykologi, Jordan Peterson kirjoittaa kuinka lapsi tulisi kasvattaa sosiaalisesti haluttavaksi ja sellaiseksi, että hänestä on helppo pitää. Tällä hän tarkoittaa sitä, että lapsi pärjää maailmassa paremmin, jos hän osaa kunnioittaa muita ja noudattaa yhteisiä pelisääntöjä. Tällaisella lapsella on leikkikavereita ja hän on kavereiden vanhempienkin silmissä haluttu vieras. Hyvä käytös vahvistaa itse itseään, kun lapsi saa hyvää palautetta onnistumisistaan. Huonosta käytöksestä seuraa rangaistus, mutta nämä pelisäännöt tulee johdonmukaisesti kertoa lapselle, jotta hän voi päättää toimiiko väärin rangaistuksen uhalla. Säännöt pidetään minimissä, jolloin ’kaikki’ ei ole kiellettyä. Tärkeää on myös muistaa osoittaa, että lapsi ei ole huono, vaikka hänen käytöksensä on, josta rangaistus seuraa. Näinhän yhteiskuntakin toimii.
Seurasin kerran leikkipuistossa, kun eräs 4-5 vuotias tönäisi ikätoverinsa liukumäen yläpäässä kumoon ja laski itse ensin mäestä. Ikätoveri alkoi itkeä. Huonosti käyttäytyneen lapsen äiti kaappasi lapsensa syliin ja silitellen puheli lapselleen jotain. Lapsella oli mielihyvän aiheuttama virne kasvoillaan. Äiti varmasti kertoi, ettei niin saa tehdä, mutta samalla paijasi lastansa hyväksyvästi, palkiten sen, mitä lapsi juuri teki. Lapsi juoksi kohta innoissaan äitinsä sylistä, eikä ainakaan pyytääkseen anteeksi, tai lähteäkseen kotiin. Itseohjautuukohan tällainen lapsi joskus pyytämään anteeksi?
Artikkelin (HS, 28.1) mukaan lapsen käytökselle on usein syy, kuten vaikeudet koulussa. Ei välttämättä. Huono käytös on osa ihmisluontoa ja joka ikinen lapsi tulee kokeilemaan missä hyvän ja huonon käytöksen rajat menevät. Mikäli tällaiseen tapaukseen, kuin taannoin leikkipuistossa oli, vielä lisää vanhemman kyselyt, että onko jostain paha mieli ja kiusaako joku sinua päiväkodissa, lapsi oppii vain manipuloimaan ja oikeuttamaan tekoaan sillä, että häntä saattaa ottaa päähän, tai sitten häntä vain huvitti tehdä niin ja hän valehtelee äidilleen, että sille on jokin syy. Lapsen ajoittainen huono käytös on normaalia, eikä sille välttämättä ole mitään sen suurempaa syytä, kuin elämään opettelu.
Rajat tuovat lapselle vapautta ja rutiinit turvaa, näiden puitteissa lapsi saa keskittyä olemaan lapsi, tässä ei ole mitään autoritääristä, kuten mainitsemani artikkeli väittää. Lasta rakastetaan juuri sellaisena, kuin hän on ja hänen kanssa keskustellaan. Hänen ei tarvitse oppia kaikkea kantapään kautta ja törmätä ympäristön rajoihin, sekä normeihin varttuessaan. Rajojen tuoma vapaus näkyy konkretiana esimerkiksi niin, että mukava ja haluttu leikkikaveri saa valita leikkitoverinsa ja yhteiskunnassa tämä toimii esimerkiksi niin, että meillä on yhteisiä ja ilmaisia, mukavia paikkoja, joissa voimme viettää aikaa, kun tiedämme miten siellä kuuluu käyttäytyä. Aika-ajoin joku tällainen mukava paikka suljetaan, koska joku on päättänyt hajoittaa sen. Silloin vapaus käyttää paikkaa poistuu kaikilta.
Olin aikanaan mukana kenneltoiminnassa. Opin siinä oleellisen minkä tahansa pentujen kasvatuksesta. Opettajani oli iäkäs uroskoira.
Kennelissa oli yli 20 koiraa. Uudessa pentueessa oli yksi häirikkö. Se oli kaikkien kimpussa tauotta. Lopulta vahvalla itsetunnolla varustettu pentu haastoi uroskoiran. Vanhus katsoi aikansa pennun hyökkäilyä.
Lopulta se ärähti, hipaisi isolla tassullaan pennun selälleen ja piti käpäläänsä sen päällä. Kun pentu edelleen öykkäröi, vanha uros kääntyi poikittain ja tyhjensi rakkonsa pentuun. Läpimärkä pentu lopetti siitä hetkestä huonon käytöksensä. Sen valtasi samaan aikaan häpeä ja kunnioitus.
Tämä pätee sovellettuna myös lasten kasvatukseen ilman mitään syväpsykologiaa. Kun kasvattajan reaktio on aito ja tulee selkäytimestä, se toimii.
Ilmoita asiaton viesti
Kun lapsi syntyy, niin hän luulee että koko maailma pyörii hänen ympärillään ja häntä varten. 10% jää sille tasolle ja heistä tulee narsisteja
Ilmoita asiaton viesti
Kun vauva syntyy kaikki aika lailla menee vastasyntyneen ehdoilla, eikä tämän ikäinen luule mitään. Normit ja sosiaaliset taidot opetetaan hieman myöhemmässä vaiheessa, vuorovaikutuksen alettua.
Ilmoita asiaton viesti
Pojat on poikia. Kyllä se pieni tönäisy on parempi kokea lapsena joltain kaverilta niin kestää sitten aikuisena vihamiesten tönäilyt.
Ilmoita asiaton viesti
En minä tästä tönitystä olisi huolissani, vaan tönijästä. Ps. Kukaan ei puhunut, että hän olisi poika.
Ilmoita asiaton viesti