Itseohjautuvat lapset on utopiaa

Helsingin sanomat julkaisi artikkelin 28.1, kuinka Suomalainen kasvatus musertaa lapsen itsetunnon. Artikkelin pääsanoma oli se, että lapsella ei saa olla sääntöjä, joiden noudattamatta jättämisestä seuraa rangaistus, koska lapsi ei tunne olevansa silloin arvokas. Paras tapa on positiivinen kasvatus, jossa palkitaan hyvä käytös ja puhutaan tunteista.

Artikkeli kuvastaa hyvin tämän ajan kasvatusilmiötä. Kasvatamme itseohjautuvia maailman napoja, jotka peilaavat maailmaa vain omien tunteiden ja oman itsensä kautta. Itsetuntoa tuskin tulee puuttumaan, mutta toisten kunnioitus ja yhteiskunnan normien mukaan toimiminen voi jäädä toissijaiseksi tavoitteeksi. Nämä lapset usein päättävät milloin on uniaika ja milloin syödään.

Eräs viisas psykologi, Jordan Peterson kirjoittaa kuinka lapsi tulisi kasvattaa sosiaalisesti haluttavaksi ja sellaiseksi, että hänestä on helppo pitää. Tällä hän tarkoittaa sitä, että lapsi pärjää maailmassa paremmin, jos hän osaa kunnioittaa muita ja noudattaa yhteisiä pelisääntöjä. Tällaisella lapsella on leikkikavereita ja hän on kavereiden vanhempienkin silmissä haluttu vieras. Hyvä käytös vahvistaa itse itseään, kun lapsi saa hyvää palautetta onnistumisistaan. Huonosta käytöksestä seuraa rangaistus, mutta nämä pelisäännöt tulee johdonmukaisesti kertoa lapselle, jotta hän voi päättää toimiiko väärin rangaistuksen uhalla. Säännöt pidetään minimissä, jolloin ’kaikki’ ei ole kiellettyä. Tärkeää on myös muistaa osoittaa, että lapsi ei ole huono, vaikka hänen käytöksensä on, josta rangaistus seuraa. Näinhän yhteiskuntakin toimii.

Seurasin kerran leikkipuistossa, kun eräs 4-5 vuotias tönäisi ikätoverinsa liukumäen yläpäässä kumoon ja laski itse ensin mäestä. Ikätoveri alkoi itkeä. Huonosti käyttäytyneen lapsen äiti kaappasi lapsensa syliin ja silitellen puheli lapselleen jotain. Lapsella oli mielihyvän aiheuttama virne kasvoillaan. Äiti varmasti kertoi, ettei niin saa tehdä, mutta samalla paijasi lastansa hyväksyvästi, palkiten sen, mitä lapsi juuri teki. Lapsi juoksi kohta innoissaan äitinsä sylistä, eikä ainakaan pyytääkseen anteeksi, tai lähteäkseen kotiin. Itseohjautuukohan tällainen lapsi joskus pyytämään anteeksi?

Artikkelin (HS, 28.1) mukaan lapsen käytökselle on usein syy, kuten vaikeudet koulussa. Ei välttämättä. Huono käytös on osa ihmisluontoa ja joka ikinen lapsi tulee kokeilemaan missä hyvän ja huonon käytöksen rajat menevät. Mikäli tällaiseen tapaukseen, kuin taannoin leikkipuistossa oli, vielä lisää vanhemman kyselyt, että onko jostain paha mieli ja kiusaako joku sinua päiväkodissa, lapsi oppii vain manipuloimaan ja oikeuttamaan tekoaan sillä, että häntä saattaa ottaa päähän, tai sitten häntä vain huvitti tehdä niin ja hän valehtelee äidilleen, että sille on jokin syy. Lapsen ajoittainen huono käytös on normaalia, eikä sille välttämättä ole mitään sen suurempaa syytä, kuin elämään opettelu.

Rajat tuovat lapselle vapautta ja rutiinit turvaa, näiden puitteissa lapsi saa keskittyä olemaan lapsi, tässä ei ole mitään autoritääristä, kuten mainitsemani artikkeli väittää. Lasta rakastetaan juuri sellaisena, kuin hän on ja hänen kanssa keskustellaan. Hänen ei tarvitse oppia kaikkea kantapään kautta ja törmätä ympäristön rajoihin, sekä normeihin varttuessaan. Rajojen tuoma vapaus näkyy konkretiana esimerkiksi niin, että mukava ja haluttu leikkikaveri saa valita leikkitoverinsa ja yhteiskunnassa tämä toimii esimerkiksi niin, että meillä on yhteisiä ja ilmaisia, mukavia paikkoja, joissa voimme viettää aikaa, kun tiedämme miten siellä kuuluu käyttäytyä. Aika-ajoin joku tällainen mukava paikka suljetaan, koska joku on päättänyt hajoittaa sen. Silloin vapaus käyttää paikkaa poistuu kaikilta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu