Lupa tappaa?

Twitterissä käydään jälleen kiivasta keskustelua yhteiskunnan arvoista. Näyttämön keskustelulle tarjoavat useat terrori-iskut sananvapautta vastaan.

Suomessa meillä on vielä pitkä matka siihen, että voisimme todeta, ettei rinnakkaisyhteiskunnat toimi. Ruotsissa tähän on alettu jo havahtua. Rasnskassa aletaan myös vahvemmin puolustamaan niitä arvoja, joista oma yhteiskunta on rakennettu.

Eilen sain taas oppia, kiitos Yle A-studion asiantuntijan, että kristillisten ja länsimaisten arvojen puolustaminen on ”askel laitaoilealle”. Oman maan ja niiden arvojen puolustaminen, joista täällä on sodissakin taisteltu ja joiden vuoksi kaikilla kansalaisilla on hyvä olla, (muutaman mainitakseni; demokratia, sananvapaus) on nykyään ilmeisesti suoranaista ääriajattelua.

Näyttää siltä, että ihan maltillisetkin oikeistolaiset ovat valmiita puolustamaan oman yhteiskunnan arvoja ja vaativat, että maahatulijat sopeutuvat vastaanottajamaan käytäntöihin. Vasemmalta taas vaaditaan vastaanottajamaata sopeutumaan tulijoiden arvoihin ja näkemykseen yhteiskunnasta. Tämä sopisi varmasti hyvin myös oikeistolle, jos Lähi-idässä olisi toimivia ja ratkaisukeskeisiä, demokratiaa toteuttavia yhteiskuntia. Tämän oikeistolaisen ymmärrykseen ei mahdu se yhtälö, että joku pakenee omasta maastaan juuri sen vuoksi, että omassa maassa ei ole turvallista ja yhteiskunnan arvot ovat jopa haitallisia ja ihmisoikeuksien vastaisia. Otamme tulijat vastaan ja meistä on hyvä idea, että tulijat eivät täysin sopeudu omiin arvoihimme, vaan saavat olla ja elää, kuten kotimaassaankin. Muutama tunnettu maahanmuuttaja onkin todennut, että se mitä paettiin, on tuotu ja pyritään kaikin keinoin tuomaan tänne Suomeen.

Mitä kertoo meidän vasemmistosta, tai vaikka yksittäisestä asiantuntijasta se, että tuomitaan ennemmin sananvapauden puolustaminen Macronin taholta, kuin tuomitaan se, että muslimit puolustavat omia arvojaan katkomalla päitä, puukottamalla ja ampumalla. Tämä saattaa olla normaalia Lähi-idässä, mutta ei sovi Eurooppaan. Länsimaiset moraalisäännöt, Raamatun opetus ja meidän lainsäädäntö, joka sanoo ”älä tapa”, on ääriajattelua? Kun nämä moraalisäännöt, sekä arvot heitetään surutta roskiin, miten käy? Voin kertoa, käy Lähi-itä. Tästä haaveilevat, ovat vapaita jo nyt muuttamaan tällaiseen yhteiskuntaan.

Yksittäisiin ääri-islamisteihin ei voi enää vedota, kun katsoo, mikä kuohunta Lähi-idässä tällä hetkellä on, etenkin Ranskaa vastaan ja sananvapautta. Olen jopa kuullut, että terrorismi ja maahantulijan kiihkoilu on kantaväestön vika, koska suvaitsemattomuus ja rasismi. Ainakin meidän vihervasemmisto suvaitsee muidenkin edestä, jopa tuomalla suurella summalla ääriajattelijoita ja radikalisoituneita kalifaateista. Mikäli nyt pitäisi valita puolustaako hallitus maatamme/ arvojamme/ Eurooppaa, vai asettuuko hallituksemme Lähi-idän puolelle, en voisi olla täysin varma.

Puolustan länsimaisia ja kristillisiä arvoja. Toivon, että Suomi pysyy Suomena ja arvomme länsimaisina, muutti meille kuka hyvänsä. Mikäli länsimaiset ja kristilliset arvot ei houkuttele, kannattaa harkita omien parissa pysymistä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu