Me tapetaan sut
Etäkoulu on saanut jälleen keskustelun vilkkaaksi koulukiusaamisesta. Olen nähnyt ja kuullut vuosien varrella monen monta kiusatun tarinaa. Missä kiusaajien tarinat? Kuka kiusaaja tulisi esille kertomaan, että teki jonkun elämästä helvetin ja kertoisi syitä aivotustensa taustalla. Kiusaaminen tuntuu hävettävän enemmän, kuin kiusatuksi tuleminen. Entiset kiusaajat piilottelevat koulukiusausta kauhistelevassa oikeiden aikuisten massassa.
Monesti järkeillään, että koulukiusaaja on varmasti joku koulupudokas, jolla on ollut kotona vaikeaa. Näin ehkä siksi, että ”kympin oppilaassa” kukaan ei halua nähdä kiusaajaa. Kuvittele omalle kohdalle tilanne, jossa lukiossa ollessasi opettajaa sijaistaa nuori, fiksu nainen, joka on muutama vuosi aiemmin, sinun ollessa 13 vuotta heitellyt sinua useasti viisisenttisillä haukkuen huoraksi ja lehmäksi, sekä töninyt ohi mennessään. Minun ei tarvitse kuvitella.
Itse olen reippaasti kolmenkymmenen paremmalla puolella. Kouluvuosista on siis aikaa ja elämänvaiheiden tutkiskelu objektiivisemmin on tullut luontevaksi omien lasten myötä. Kouluvuosissani on paljon aukkoja, mitä en voi itse täyttää. On huomattu, että murhatun omaisille saattaa olla jopa terapeuttista tavata murhaaja ja esittää askarruttavat kysymykset, samalla tavalla entisen kiusatun olisi hyvä saada vastauksia kiusaajalta. Itseäni askarruttaa kysymys ’miksi?’.
Oma kokemukseni on, että kiusaamista ei haluta nähdä. Tämä tuskin on muuttunut mihinkään. Muistan, kuinka sanottiin ”tuo on tuollaista kakaroitten välistä kahnausta”. Kiusaamisessa kahnaus on kuitenkin yksipuolista ja monesti kiusaajia on ylivoimaisesti kiusattuihin verrattuna. Kiusattu olisi mieluusti rauhassa, jos vain saisi. Puhuminen kiusaamisesta saattaa nolottaa ja häpeää aiheuttaa tunne, että on itse syy kiusaamiselle. Lopulta näin saattaa olla, jos itse uskoo olevansa kaikkea sitä, mitä muut sanovat. Idiootti, lehmä, läskiperse, huora, saastaläjä.
En ole koskaan juurikaan puhunut kuudesta kouluvuodestani, joiden aikana muutuin vihaiseksi, ahdistuneeksi, sekä tuhoisasti käyttäytyväksi. Kaikki alkoi yläastetta edeltävänä kesänä, jolloin sain puhelun muilta luokkalaisilta. He huusivat, että en saisi koskaan enää olla yhteydessä parhaaseen ystävääni, jonka kanssa olin ollut koko ala-asteen. Yläasteella minulla ei olisi kuulemma yhtään ystävää. He lupasivat tehdä elämästäni helvetin. Näin melkein tekivät, mutta en vieläkään tiedä miksi. Yritin puhua ystävälleni, jonka jälkeen minut luvattiin tappaa, jos vielä sanon sanaakaan hänelle. Olen näin vuosikymmenten jälkeen tiedustellut asiaa entiseltä parhaalta ystävältäni, edelleen vähän tappouhkausten pelossa, mutta pelkäänpä, että en saa koskaan vastausta viestiini. Kuusi vuotta täysin eristäytyneenä oman luokan touhuista ja täydellistä ulkopuolisuutta kokeneena, voin vain ihmetellä, miksi kukaan ei huomannut, tai edes kysynyt mitään. Korona olisi tuolloin ollut taivaan lahja ja olisi opiskelukin saattanut onnistua.
Etäkoulumahdollisuutta tulisi ehdottomasti tutkia ja harkita vaihtoehtona. Kuka olisi uskonut, että innostun lukemisesta ja tekstintuottamisesta, kun pääsen eroon koululuokan painostavasta ilmapiiristä. Mikäli etäopiskelu on jatkossakin mahdoton vaihtoehto, tulisi oppilaita oikeasti kuunnella ja jokaiselle taata turvallinen, sekä luovuutta ruokkiva oppimisympäristö. Koulun pitäisi pyrkiä kartalle siitä, mitä oppilaalle oikeasti kuuluu ja kuinka opinnot sujuvat. Koulukuraattorien ja -psykologien määrää tulisi huomattavasti lisätä, sekä palveluja yhdenvertaistaa. Interventiot tulisi olla hyvin matalalla kynnyksellä. Optimaalista olisi, jos jokainen oppilas pääsisi juttutuokiolle esimerkiksi kuraattorin kanssa normaalina käytäntönä. Tällä hetkellä ajatus on mahdoton, sillä kuraattorin vastuulla on paikasta riippuen 700- 2000 oppilasta. Resursseja tulisi käyttää ennemmin koulutaipaleen alkupäähän, sekä sen varrelle ennemmin, kuin peruskoulun jälkeiselle ajalle oppivelvollisuuden pidentämisen muodossa.
https://thl.fi/fi/-/yhdenvertaisuus-ei-toteudu-koulun-kuraattori-ja-psykologipalveluissa
”Oma kokemukseni on, että kiusaamista ei haluta nähdä. Tämä tuskin on muuttunut mihinkään.”
Olen samaa mieltä. Sikäli kuin nähdäänkin niin siihen puututaan tyyliin: kättä päälle ja onnea jatkoon…
Ilmoita asiaton viesti
Ninni Ylikallio, kun pääsin kirjoituksessasi kohtaan, jossa kerroit saamastasi puhelusta, minun piti kelata takaisin alkuun ja tarkistaa kirjoittaja. Olen kuullut täsmälleen samanlaisesta kiusaamistapauksesta arvioni mukaan kutakuinkin samanikäiseltä naiselta. Hänkin kahlasi koko yläasteen läpi ilman yhtään ystävää tai ystävällistä kontaktia luokallaan.
Hän kertoi että yksi kiusaajistaan on tullut nyt pyytämään anteeksi toimintaansa. Hän oli onneksi kyllin vahva ja sanonut, ettei hän tarvitse tuota anteeksipyyntöä: noilla sanoilla ei korjata yhtään mitään.
Kiusaaminen jättää kiusatulle elämänikäiset arvet. Kiusaajajoukko sen sijaan porskuttaa eteenpäin koulumaailman suojeluksessa. Koulun aikuiset katsovat aktiivisesti poispäin.
Kiusatulle etäkoulu antaisi mahdollisuuden oppia ilman kiusaajien täyttämää kouluympäristöä. Minusta se olisi silti vain samanlainen käytäntö kuin se, missä kiusatun odotettiin vaihtavan koulua. Miksi kiusatun pitää vaihtaa koulua tai siirtyä etäopetukseen? Miksei kiusaajia siiretä ja vaihdateta?
Koulun pitää katsoa päin ja selvittää mistä kakaroiden kahnauksessa on kyse.
Ilmoita asiaton viesti
”Hän kertoi että yksi kiusaajistaan on tullut nyt pyytämään anteeksi toimintaansa. Hän oli onneksi kyllin vahva ja sanonut, ettei hän tarvitse tuota anteeksipyyntöä: noilla sanoilla ei korjata yhtään mitään.”
Jos joku aidosti pyytää anteeksi. Ymmärtää toimineensa väärin. On valmis tekonsa hyvittämään. Niin miksi hänelle ei antaisi anteeksi. Itse taidan antaa anteeksi yleensä liian helposti. Olisiko maailma parempi jos anteeksi annettaisiin vähemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Jos ihminen on tehnyt toisen elämän tärkeimmässä vaiheessa elämästä kolmen vuoden helvetin, ei tekoa pysty hyvittämään millään. Hän oli sanonut, ettei tarvitse anteeksipyyntöä. Oli jatkanut, että ottaa pyynnön vastaan, muttei pysty ikinä anteeksi antamaan.
Ilmoita asiaton viesti
En koe tarvitsevani anteeksipyyntöä, selitys riittäisi, mikä vähän selventäisi tapahtumia.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan. Toisaalta, ehkä tekijä tarvitsisi anteeksiantoa?
Mutta tuo: haluan selityksen? Kunpa voitaisiinkin ”pakottaa” joissain tapauksissa henkilöt selittämään miksi ovat toimineet kuten ovat toimineet. Se pakottaisi heidätkin ajattelemaan asiaa tarkemmin.
Olen itse vähän samanlaisessa tilanteessa. Kaipaan selitystä.
Ilmoita asiaton viesti
Aikuisten tehtävä on puuttua kiusaamiseen. Se ei poistu puhumalla. Useimmat kiusaajat naureskelevat näille yrityksille. Oikaisu on tehtävä jo pienenä. Myöhemmin on myöhäistä.
Lapsuudessani tuli pahantekijöille fyysistä kuritusta, jollei puhe tehonnut. Suosittelen koivuniemenherraa nykypäivänäkin. Sen toimivuus ei piile fyysisessä satuttamisessa vaan sillä osoitetaan lapselle ajoissa, että kyllä häneen voidaan vaikuttaa. Se toimii myös häpeärangaistuksena. Lässytys ei tehoa pahimpiin kiusaajiin. He ovat ovelia ja pääsevät yleensä pälkähästä nykymenetelmillä.
Ilmoita asiaton viesti
Suosittelet siis rikoksen tekemistä. Oletko päästäsi ihan terve, kuten minä tutkitusti olen.
Väitän, että ongelmakäytöksen korjaaminen, kiusaamisen lopettaminen, on mahdollista ilman fyysistä väkivaltaa. Tai sitten en tiedä jos tekijä olet sinä.
Ilmoita asiaton viesti
Kansakoulua käydessäni kuusikymmentäluvun alussa koulukiusaaminen oli valitettavan yleistä, sain siitä osani minäkin. Jonkun tilanteen eskaloituessa päätin panna välitunnilla hanttiin loppuun asti. Veri vuosi sekä omasta että pahimman kiusaajan nenästä. Seuraavan oppitunnin alkaessa opettaja ihmetteli miksi veri vuotaa. Asiaa ei selvitetty sen enempää.
Kiusaaminen loppui siihen paikkaan. Nykyään ei kaiketi voi toimia näin ja erityisesti tyttöjen keskinäinen kiusaaminen on ilmeisesti henkistä kuten blogisti kertoo, olen ehkä liian vanha antamaan neuvoja. Sen tiedän että kova pitää olla ja selittelyt eivät auta.
Ilmoita asiaton viesti
Kiusaamiseen voi vaikuttaa itsekin hyvin pienillä muutoksilla. En tarkoita sitä, että kiusaajia pitäisi apinoida, vaan muilla keinoin. Kuten Heikkinen totesi, hyvä keino on pistää kiusaajille kerrankin kampoihin.
Vaikka tämä toimintamalli sisältää omat riskinsä, on psykologinen tosiseikka se, että kiusaajat etsivät mieluummin riskittömän kohteen.
Omalla kohdallani pelkkä tietoisuus kamppailulajien harrastamisen aloittamisesta riitti kiusaajien kohdalla. Siitä päivästä lukien sain olla rauhassa.
Ilmoita asiaton viesti
En nähnyt järkeväksi lähteä heiluttelemaan nyrkkejä monelle kymmenelle ihmiselle, varsinkaan niille, jotka olivat 3- 4 vuotta vanhempia. Tytöillä tuo kidutus on muutenkin usein henkistä. Jos olet ensimmäinen, joka turvautuu väkivaltaan, olet syyllinen. Kympin tyttöjä ei epäile siinä vaiheessa kukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Nyrkkien heilutteleminen on järkevää vain jos ei kykene puhumaan – tai ei se silloinkaan ole järkevää.
Tärkeää olisi, että kiusattu puhuisi ulkopuolisille luottohenkilöille. Heidän tottakai pitää ottaa asia tosissaan ja pyrkiä auttamaan, löytämään ratkaisu.
Tänä päivänä on yksi hyvä keino liittyen henkiseen väkivaltaan, ikäviin puheisiin: nauhoittaminen! Parilla kympillä saa laitteen joka on kohtuu helppo kätkeä, ja tallentaa jopa kuvamateriaalia.
Ilmoita asiaton viesti
”Heidän tottakai pitää ottaa asia tosissaan ja pyrkiä auttamaan, löytämään ratkaisu.”
Bingo!
Ilmoita asiaton viesti
jep.
Meillä ollut koulusta lapsilla noita vastaavia kokemuksia.
kun esim. 4-5 kiusaa ja siitä tehdään ilmoitus, ei rehtoreilla ja kuraattoreilla ole ”munaa” asiaan oikeasti puuttua. Siinähän pitäisi oikeasti mennä vaikealle alueelle. Helposti tehdään niin että asetutaan kiusaajien tueksi kertomalla kiusatulle/ja hänen vanhemmilleen että kyseessä on normaalia nuorten kujeilua jonka joku otttaa turhan herkästi, käsittää väärin jne. Otetaan koolle konklaavi missä kiusattu on itsekseen kiusaajien kanssa vastaamassa antamiinsa syytöksiin. kyllä siinä nopeasti saadaan mieli muuttumaan ja myöntämään että vika taisikin olla itsessään
Pahimmillaan kiusattu joutuu vaihtamaan koulua kun muu ei auta. Luokkaa ei herkästi anneta vaihtaa ja etenkään kiusaajia ei laiteta luokkaa/koulua vaihtamaan kun silloin olisi tietty myönnettävä että KiVa koulusysteemi ei toimi.
Ilmoita asiaton viesti