EVM – suunnaton huijaus vai Euroopan pelastus?

EVM eli Euroopan vakausmekanismi perustetaan reilun
kuukauden kuluttua, heinäkuun 2012 alussa. Myöskin Suomi on menossa mukaan, jos
eduskunta antaa jäsenyydelle siunauksen (ja kun kyse on hallituksen
esityksestä, niin toki eduskunta silloin siunauksensa antaa, koska ryhmäkuri
menee kaiken muun yli).

Valitettavasti EVM ei ole saanut mediassa sitä näkyvyyttä,
jonka se ansaitsisi ja kun suomalaisten päät on jo sekaisin kaikista ERVV:stä,
ERVM:stä, takauksista ja vakuuksista, ajattelin hallituksen esityksen ja
EVM-sopimuksen lueskeltuani jakaa muistiin kirjaamani asiat täällä blogissani:

 

EVM lyhyesti:

 

EVM on anonyymi,
monikansallinen, syytesuojettu osakeyhtiö, jolle Suomi on sitoutunut
maksamaan 12,6 miljardia euroa ilman
mitään vastinetta.

EVM:n on tarkoitus aloittaa toimintansa heinäkuun alussa
vuonna 2012 ja sen on tarkoitus korvata nykyiset väliaikaisjärjestelyt ERVV ja
ERVM heinäkuussa 2013. EVM:n tavoitteena on kriisien ennaltaehkäisy sekä
rahoitus- ja velkakriisien todennäköisyyden alentaminen tulevaisuudessa.
Eduskunnan päätös EVM:n jäsenyydestä tehdään viimeistään kesäkuun lopulla.

 

EVM:n toiminta:

 

Kuten muutkin rahoituslaitokset, EVM toimii oman pääoman varassa, toisin kuin ERVV, joka toimii
jäsenvaltioidensa takaamien lainojen turvin
. Ero on siis se, että ERVV on
rahoittanut toimintansa lainarahalla ja lainojen takaajina ovat toimineet
jäsenvaltiot (esim. Suomi), kun taas EVM toimii omalla pääomalla, jonka
maksavat jäsenvaltiot pääomana EVM:lle.

Suomen osuus EVM:n
peruspääomasta on
12,5818 miljardia
euroa. Suomi maksaa osakepääomaa (1,43792 mrd. €) kerralla heti EVM:n toiminnan
alkaessa heinäkuun 2012 alussa
(varattu ensimmäisen lisätalousravioon 2012.
Lisätalousarvion lopussa on todellakin maininta tästä summasta) ja
EVM-sopimuksen mukaisesti Suomi sitoutuu
noin 11,14 miljardin euron suuruisen vaadittaessa maksettavan osakepääoman
maksamiseen
siinä tapauksessa, että EVM muutoin tulisi maksukyvyttömäksi
tai vararahasto ja maksettu osakepääoma eivät riitä tappioiden kattamiseen
(käytännössä tämä tulisi vastaan esim. tilanteessa, jossa Espanja tai Italia
tarvitsisivat apua). Koska tuon 11,14 mrd. euron maksaminen on epävarmaa, sitä
ei ole varattu mihinkään budjettiin, koska sen tarpeeseen vaikuttaa paljolti
euroalueen vakaus ja kehittyminen.

Hallituksen esityksessä todetaan, ettei tuo 11,14 mrd. euroa
ole kuitenkaan mikään erikoisen suuri summa, koska se vastaa vajaata 5
prosenttia Suomen BKT:sta, mutta kuitenkaan siinä ei oteta huomioon sitä, että
tilanteessa, jossa Euroopan talous on niin huonossa kunnossa, että EVM
tarvitsisi käyttöönsä tuollaisia suuria osakepääomia, ei voida olettaa, että
Suomen BKT olisi sillä tasolla jolla se nyt on.

Heinäkuun alussa maksettava 1,44 mrd. euroa maksetaan
kerralla, vaikka muut jäsenvaltiot maksavat sen monessa erässä niin, että kaksi
ensimmäistä erää maksetaan vuonna 2012, kolmas 2013 ja neljäs 2014. Jos EVM:n
etu vaatii, voidaan pääoman maksamisen aikataulua nopeuttaa. Tuo ei kuitenkaan
siis koske Suomea, koska Jutta neuvotteli meille hyvän diilin ja Suomi maksaa
peruspääomansa kerralla. Tämä mm. siksi, että Suomi saa lainaa halvalla.

EVM:n jäsenvaltiot joutuvat osallistumaan EVM:n
peruspääomaan vaikka olisikin tukea saava taho. Tähän voidaan jotain
helpotuksia myöntää, mutta huomattavaa on kuitenkin se, että esim. Kreikan
jakoperusteinen prosenttiosuus on 2,8% ja vaikkapa Espanjan 11,9%, kun Suomen
osuus on 1,79%. Kyse on siis valtavista summista ja herää kysymys, mistä esim.
Kreikka tai Espanja pääomansa repii.

 

Organisaatio:

 

EVM:llä on
osakeyhtiön tapaan hallintoneuvosto ja johtokunta sekä toimitusjohtaja ja muu
tarvittava henkilöstö
. Kukin EVM:n jäsen (valtio) nimittää
hallintoneuvoston jäsenen ja varajäsenen. Hallintoneuvosto päättää
puheenjohtajasta ja varapuheenjohtajasta. Heidät valitaan kerralla kahden
vuoden kaudeksi. Hallintoneuvosto nimittää myöskin toimitusjohtajan, jonka
toimikausi on viisi vuotta.

EVM:n koti- ja
päätoimipaikka on Luxenburgissa
, mutta se voi perustaa yhteystoimiston
Brysseliin. EVM:lle myönnetään oikeudellisessa
asemassa erioikeudet ja -vapaudet kunkin EVM:n jäsenen alueella sekä alueilla,
joilla se hoitaa tehtäviään ja joilla sillä on varoja
. Siis EVM on täysin
vapaa kaikesta ja kaikkien valtioiden laeista tai oikeuskäytännöistä. Sen
sijaan EVM on täysimääräinen oikeushenkilö ja se voi mm. hankkia ja luovuttaa
irtainta ja kiinteää omaisuutta, tehdä sopimuksia, olla kantajana
oikeudenkäynneissä ym.

EVM:n omaisuus,
rahoitus ja varat, olivatpahan ne kenen hallussa tahansa, nauttivat
oikeudellista koskemattomuutta
paitsi jos EVM luopuu koskemattomuudestaan.
Lisäksi EVM:n omaisuus, rahoitus ja
varat, olivatpa ne missä tahansa tai kenen tahansa hallussa, on vapautettu
etsinnästä, takavarikosta, pakkoluovutuksesta ja menetetyksi julkistamisesta
aina ja ikuisesti
. EVM:n omaisuus, rahoitus ja varat on vapautettava
kaikista rajoituksista, sääntelyistä, tarkastuksista ja maksujen
keskeytyksistä.

EVM:n arkistot ja
kaikki asiakirjat ovat loukkamattomia eli salaisia, samoin EVM:n tilat.

Hallintoneuvston ja johtokunnan jäsenet sekä entiset jäsenet,
koko henkilöstö ym. eivät saa ilmaista
salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja
(loukanneen mm.
parlamentarismin perussääntöjä tiedonsaannin rajoituksineen). Hallintoneuvoston puheenjohtaja, jäsenet,
varajäsenet, johtokunnan jäsenet, varajäsenet, toimitusjohtaja ja muut
henkilöstön jäsenet nauttivat oikeudellista koskemattomuutta suorittamiensa
virkatehtävien osalta
. Toimitusjohtaja voi pidättää kenen tahansa EVM:n
henkilöstön jäsenen koskemattomuuden itseään lukuun ottamatta.

Suomessa hallituksen esityksessä on ehdotus, että eduskunta
antaisi selityksen, jonka mukaan Suomessa EVM:n antamaa täydellistä
vastuunvapautta yli menisi kuitenkin perustuslain mukainen ministerivastuu
(joka on melko ympäripyöreä…).

EVM varoineen,
tuloineen, omaisuuksineen ym. on vapautettu kaikista välittömistä veroista.
Lisäksi EVM:n jäsenvaltiot pyrkivät hyvittämään tai maksamaan takaisin irtaimen
tai kiinteän omaisuuden hintaan sisältyvät arvonlisäverot ja muut välilliset
verot, kun EVM suorittaa virkakäyttöönsä tarvittavia hankintoja, joiden
hinnassa on ALV.

EVM:n maahantuomat,
sen virallisen toiminnan harjoittamisen kannalta välttämättömät tavarat on
vapautettava kaikista tuontitulleista ja -veroista sekä kaikista
tuontikielloista ja -rajoituksista.

EVM:n henkilöstölleen
maksamiin palkkoihin ja palkkioihin sovelletaan EVM:n hyväksi tulevaa sisäistä
veroa ja palkat ja palkkiot on vapautettava kansallisesta tuloverosta. Lisäksi
EVM:n liikkeeseen laskemasta obligaatiosta tai arvopaperista sekä niistä
maksettavista koroista tai osingoista, ei saa kantaa mitään veroa, olipa ne
kenen tahansa hallinnassa.

Päätökset tehdään
keskinäisellä sopimuksella, määräenemmistöllä tai yksinkertaisella enemmistöllä
.
Päätöksenteko keskinäisellä sopimuksella edellyttää äänestykseen osallistuvien
jäsenten yksimielisyyttä, paitsi kiireellisissä tapauksissa silloin kun EKP ja
komissio toteavat, että on pakko tehdä pikainen päätös. Kiireellisissä päätöksissä päätökseen riittää 85 prosentin
määräenemmistö annetuista äänistä.

Muussa tapauksessa määräenemmistöpäätös edellyttää 80
prosentin osuutta annetuista äänistä ja yksinkertainen enemmistö enemmistöä
annetuista äänistä.

EVM:n hallintoneuvostolla on oikeus milloin tahansa vaatia
maksamatonta pääomaa maksettavaksi ja johtokunta voi yksinkertaisella
enemmistöllä tehtävällä päätöksellä vaatia maksettavaksi maksamatonta pääomaa
silloin kun pääoman määrä supistuu tappioiden kattamisen vuoksi alle tietyn
tason, jota hallintoneuvosto voi myöskin muuttaa (:D tämä on aivan älytön
kohta). Lisäksi toimitusjohtajalla on oikeus vaatia maksamattoman peruspääoman
maksamista, jos EVM laiminlyö maksuaikataulun mukaisen maksuvelvoitteen
velkojilleen tai vajeen kattamiseksi.

Peruspääomaa voidaan muuttaa ja hallintoneuvosto
tarkasteleekin säännöllisin väliajoin EVM:n enimmäislainanantokykyä ja
peruspääoman riittävyyttä. Hallintoneuvosto
voi muuttaa peruspääomaa.

 

ERVV ja ERVM:

 

ERVV tulee toimimaan
EVM:n rinnalla kesään 2013 asti
. ERVV:n 241 miljardin euron
varainhankintaohjelmasta on käytössä noin 69 mrd. euroa Kreikan, Irlannin ja
Portugalin tukiohjelmien rahoitusta varten. Suomi on tällä hetkellä
takausvastuussa korkoineen ja ylitakauksineen noin 8,2 mrd. euroa.

Lisäksi Suomen valtiolla on laskennallisia vastuita IMF:n ja
ERVM:n kautta yhteensä noin 1,2 mrd.
euroa

Suomen
enimmäistakaussitoumus ERVV:n
varainhankinnan pääoman ja sille tulevan
ylitakauksen osalta on yhteensä noin 13,974
mrd. euroa
, suurimmillaan se voi olla 15,72 mrd. euroa, riippuen
laina-ajoista ja koroista. Korkotason nousu ja laina-ajan pidentyminen
kasvattavat Suomen vastuita ja päinvastoin. Vaikka EVM:stä tuleekin heinäkuussa
2012 ensisijainen eurokriisin kriisirahoitusväline, voidaan ERVV:tä käyttää
hätätilanteessa vielä kesään 2013 saakka, jos EVM:n kapasiteetti ei riitä (ja miksi
riittäisi, kun Suomi on ainoa, joka maksaa pääomaosuutensa EVM:n perustamisen
yhteydessä). Suomen ERVV-takausvastuiden kasvattaminen edellyttää eduskunnan
antamaa hyväksyntää.

IMF:

Suomen keskeinen tavoite on IMF:n mahdollisimman suuri
osallistuminen euroalueen velkakriisin hallintaan kustannusten maksimaalisen
jaon varmistamiseksi. Siksipä myöskin Suomi
on sitoutunut lisäämään IMF:n voimavaroja 150 mrd. eurolla, josta Suomen osuus
on 3,76 mrd. euroa. Tuki annettaisiin kahdenvälisten lainojen muodossa.


Me tienataan
tällä:

EVM:n maksetulle osakepääomalle kertyy myös tuottoa ja EVM voi
maksaa
jäsenilleen myös osinkoa, mutta ensisijaisesti tuotoilla kartutetaan
ensin vararahastoa
, mikä lisää EVM:n tappiopuskuria ja vähentää
jäsenvaltioiden tappioriskiä, mistä syystä hallituksen esityksessä katsotaan,
että on tärkeää pääomittaa EVM mahdollisimman nopeasti.

Hallituksen esitys kertoo sijoituskoron tuoton olevan
oletettavasti (yhden prosentin sijoituskorolla) 800 miljoonaa euroa vuodessa
tilanteessa, jossa koko osakepääoma on maksettu. Koko osakepääoma on kuitenkin
maksettu EVM:lle vasta vuonna 2014, eikä kukaan tiedä maailman taloustilannetta
siinä vaiheessa eli sijoituskorko on silkkaa spekulaatiota.

ERVV:stä Suomi ei
tienaa lantin lanttia
, koska vaatiessaan vakuuksia ERVV:lle myönnetyille
takuille, Suomi luopui paitsi mahdollisista ERVV:n voitoista niin myöskin
sitoutui maksamaan EVM:n peruspääoman 1,44 mrd. euroa kerralla. ERVV:n voitot
jaetaan siis niin, että muut jäsenvaltiot saavat siitä 60% ja loput maksetaan
vakuusjärjestelyissä mukana olleille pankeille.

 

Riskit:

 

Vaikka rahoittajavaltioiden tappioita pyritään viimeiseen
asti välttämään, ovat riskit merkittäviä
ja ne riippuvat ihan täysin tukea saaneiden valtioiden velanhoitokyvystä
.
Lisäksi ERVV:n toimintaan liittyy operatiivisia riskejä sekä vastapuoli- ja
markkinariskejä, joihin tuensaajan maksukyky ei liity mitenkään. Mitä nämä muut
riskit ovat, sitä en (vielä) tiedä.

ERVV:n varainhankinnalle annettujen takausten perusteella Suomi voi joutua maksajaksi, jos
rahoitustukea saanut valtio ei pysty ERVV:ltä saamiaan lainoja
. Tuossa
tilanteessa Suomi siis joutuisi maksamaan ERVV:lle takausosuutensa mukaisen
määrän, jotta ERVV voi maksaa rahoittajilleen sitoumustensa mukaisesti.

EVM:n riskit eivät poikkea
ERVV:n tai IMF:n riskeistä muuten kuin että Suomi antaa rahaa suoraan EVM:n
käyttöön
. Käytännössä tuo raha on kuitenkin lainarahaa (Suomi lainaa
EVM:lle antamansa rahat jostakin, koska tuskinpa nyt tässä aikataulussa enää
voidaan reilua miljardia mistään muultakaan ottaa käyttöön, ellei hallituksella
sitten satu olemaan jotain salaista idioottirahastoa). ERVV:n kautta on syntynyt ainoastaan takausvastuita, kun taas EVM:lle
siirretään ihan puhdasta rahaa.
EVM:n velkojan asema on toki ihan hyvä, se
tulee ohi muiden velkojien heti IMF:n jälkeen, mutta toisin kuin ERVV:n
takauksissa, Suomi ei vaadi EVM rahoituksen yhteydessä vakuuksia
rahoitusosuudelleen.

Jos pahin mahdollinen tapahtuisi ja vastuut realisoituisivat
kokonaisuudessaan (esim. euroalueen suuret valtiot ajautuisivat laajamittaiseen
velkojen uudelleenjärjestelyyn), olisi vaikutukset globaaleja eikä Suomen
maksu- tai lainansaantikyvyn voi olettaa olevan sama kuin esim. nyt. Näin
olleen todelliset riskien arvioiminen on erittäin vaikeaa. On selvää, että jos
tilanne kärjistyisi äärimmilleen, olisi Suomi rahoittanut EVM:ää koko 12,3 mrd.
eurolla, minkä Suomi olisi tehnyt lainarahalla. Suomelle siis jäisi (ja jokatapauksessa
jää) tuo 12,3 mrd. euroa velkana maksettavaksi, mutta sen lisäksi Suomella on
takaukset ERVV:lle sekä IMF:n ym. rahoitukset, joista aiheutuisi merkittäviä
lisäkustannuksia.

Eurokriisin vaikutukset ovat olleet Suomessakin jo nyt
merkittäviä ja tilanteen kiristyessä entisestään, vaikutukset ovat huomattavia:
viennin ja kysynnän romahtaminen, kokonaistuotannon supistuminen, yrityksen
rahoituksen saatavuuden heikentyminen, kotitalouksien ja yritysten kulutus- ja
investointipäätöksien lykkääntyminen…

Koska Euroopan taloustilanne on nyt hyvin vaikea ja
ennustettavuus hankalaa. Suomen tavoitteena
kriisinhallintaan liittyen on Suomen talouskasvu ja valtion rahoitusaseman
turvaaminen
, mutta on hyvin epävarmaa, onko hallitus onnistumassa edes
osittain tavoitteissaan.

Hallituksen esityksessä kerrotaankin, että koko
kriisinhallintamekanismien rahoituskapasiteetin käyttöönotosta realisoituvien
tappioiden, joka olisi hallituksen selvityksen mukaan vain noin 0,7-1,2 mrd. euroa, vaikutus Suomen velkaantuneisuuden
kasvuun olisi vähäinen verrattuna muista tekijöistä (esim. väestön
ikääntyminen) johtuvaan julkisen velkaantuneisuuden kehitykseen. Kuitenkin esityksessä myönnetään, että pahimmassa vaihtoehdossa,
jossa Suomen takausvastuisiin liittyvät riskit realisoituisivat lähes kokonaan,
Suomen valtion kyky vastata velvoitteistaan voisi heikentyä.

EVM-sopparista ja
hallituksen esityksestä pari huomautusta. Ensinnäkin, tuo on käsittääkseni
tehty maaliskuussa 2012. Euroopan tilanne kuumenee koko ajan eikä kukaan osaa
vielä ennustaa, millaiseen katastrofiin tämä tulee päätymään. Kreikka on pieni
tekijä sen rinnalla, että Espanja on ihan todella tulossa ryminällä alas. Mitä
sitten tapahtuu, kun yksi Euroopan suurimmista talouksista leviää? Onko nyt turvallista
sitoutua EVM:n kaltaiseen järjestelmään, josta ei edes taida päästä millään
eroon? EVM:äänhän voi hakea jäsenyyttä myöhemminkin, joten mikään pakkohan ei…

… ei kun onhan!
Nimenomaan on pakko, koska Jutta sitoi Suomen EVM-jäsenyyteen neuvotellessaan
vakuuden ERVV-lainoille. Mitäs sitten,
jos eduskunta äänestää jäsenyyttä vastaan?

Vielä pari juttua.
Koska aikaa EVM:n perustamiseen on ihan todella vain reilu kuukausi, niin
hallituksellammekin on varmasti jo tiedossa mm. Suomen edustajat kyseisessä ”mekanismissa”.
Milloin nimet tulevat julki? Millä perusteella heidät on valittu? Ja joko tuo
1,44 mrd. on neuvoteltu lainamarkkinoilta?  

 

 

Ja lähteenä on siis käytetty hallituksen esitystä, joka löytyy täältä http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+34/2012&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

0
ohohupsis
Sitoutumaton Ulkomaat

Tosi wanahoja mummoja ja A.F. Airoa fanittava ämmänriähkänä Suomen Kurjalan itkuvirsikunnahilta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu