Nuorisopolitiikka – tie kunniaan vai tie burnoutiin?

Vaalit ovat politiikan huippu-urheilijoiden sekä penkkiurheilijoiden parasta aikaa, vuodesta toiseen. Telttojen pystyttäminen, flyereiden jakaminen, ja vaalitenttien seuraaminen saavat nuutuneimmatkin politiikan seuraajat piristymään. Mutta mikä tekee juuri näistä vaaleista niin mielenkiintoiset? Vastaus löytyy maamme nuorista.

Vuosien kuluessa ihmisten käsitys politiikasta ja ennen kaikkea poliitikoista on laajentunut. Kun vielä parikymmentä vuotta sitten politiikka oli monen silmissä keski-iän ylittäneiden keskustelutuokioita,  kun taas nykypäivänä politiikkaan voi lähteä mukaan kuka tahansa. Ja tämä on monella tapaa erinomaista! Kansa tarvitsee kaltaisensa edustajia. Erityisesti nuorten vaikuttamishalu tuntuu kiihtyneen, sillä he ovat enemmän tietoisia heitä koskevista päätöksistä. Iso kiitos tästä kuuluu sosiaaliselle medialle, jossa päätökset – sekä niitä koskevat mielipiteet – leviävät silmänräpäyksessä. Tietoisuus ympäröivästä maailmasta on viisauden pohja.

Suunta on siis oikea!

Kysymys kuuluukin: onko yhteiskuntamme valmis tähän? Nuorten mielipiteitä ei perinteisesti ole arvostettu yhtä paljoa kuin vanhempien kanssatovereiden omia. Tämä tuntuu johtavan siihen, että poliittisesti aktiiviset nuoret kokevat ehdokkaaksi lähtemisen olevan ainoa mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Nuorten on otettava vastaan jokainen heille tarjottu mahdollisuus, sillä toista ei ole tulossa. Heidän mielipiteensä hukkuvat poliitikkojen puheensorinaan, ja lopuksi mikään ei muutu. Tilanteen surullisuutta kuvaa myös se, kuinka pelkkä ajatus siitä kuinka nuorten mielipiteitä kuunneltaisiin – ja arvostettaisiin – jokaisella politiikan tasolla tuntuu utopistiselle. Onko ainoa tapa vaikuttaa nuorena itsensä burnoutiin vetäminen?

Liian moni nuori poliitikko joutuu tasapainottelemaan päivänpolitiikan, opintojen, ja töiden välillä. Surullinen tosiasia on se, että moni nuori on valmis uhraamaan nuoruutensa sekä ajamaan itsensä burnoutin partaalle vain siksi, ettei heidän mielipiteitä muuten kuunnella. Ja tarkoitus ei ole syyllistää ehdolle lähteviä nuoria, tai olla tukematta nuorten ehdokkuuksia. Ongelmana on yhteiskuntamme rakenne. Nuorille on löydettävä uusia vaikutuskeinoja, niin kuntatasolla kuin myös valtakunnanpolitiikassa. Heidän on saatava elää opiskelijaelämää ja silti kokea että heidän mielipiteensä otetaan huomioon, ja niitä arvostetaan.

Entäs nuorisovaltuustot? Nuorisovaltuustojen toiminta on ollut pitkään aliarvostettua, sekä kohdistuu lähinnä oman kunnan toimintaan. Valitettavasti, monessa kunnassa nuorisovaltuustot nähdään vain ”pakkona”, eikä aitona vaikutuselimenä. Liian moni nuori (itseni mukaan lukien) on saanut kuulla vähättelyä nuorisovaltuustotoiminnasta jopa päättäviltä henkilöiltä! Joten voimmeko oikeasti syyttää nuoria valtakunnanpolitiikkaan lähtemisestä, jos he kokevat ettei heidän ääntä kuulu muuta kautta? Nuorisovaltuustotoiminta on myös keskittynyt lähinnä kuntatason vaikuttamiseen. Me tarvitsemme vastaavan päätöselimen valtakunnantasolle.

Tarvitsemme siis rakenteellisia uudistuksia, jotka edesauttaisivat nuorten vaikuttamismahdollisuuksia. On absurdia, että nuorten ja yhä opiskelevien poliitikkojen oletetaan elämään samoilla ehdoilla ja aikatauluilla, kuin viisikymppisten töissäkäyvien aikuisten. Se ei palvele ketään. Nuorisovaltuustojen asemaa – ja arvostusta –  on nostettava, ja samankaltaisia nuorten päätöselimiä on luotava jokaiselle päätöksen tasolle: kunnalle, maakunnalle, ja valtakunnalle. Mutta vastuu on myös aikuisilla. Nuorten mielipiteitä ei voi enää sivuuttaa, eikä kukaan voi enää olettaa ettei nuoret seuraa politiikkaa. Me olemme täällä, ja me tuomme mukanamme muutoksen. Ja tätä muutosta ei voi yksikään olla sivuuttamatta.