Klassinen sotajuoni

Isäni kertoi minulle aikoinaan anekdootin kansalaissodan aikaisesta tapahtumasta, jonka hänen tätinsä olivat todistaneet Runeberginkadun koti-ikkunastaan Helsingin valtauksen yhteydessä huhtikuussa 1918. Runeberginkatua oli marssinut ylämäkeen joukkueellinen saksalaisia, joita vastaan oli tullut kaksi päinvastaiseen suuntaan kohti Läntistä viertotietä kulkenutta naista. Saksalaiset ohitettuaan naiset olivat kaivaneet hameittensa helmoista kiväärit ja avanneet tulen saksalaisia kohti. Seuranneessa tulitaistelussa kaatui sekä saksalaisia sotilaita että molemmat naiset. Isotätini pystyivät kuitenkin ikkunastaan näkemään, että kaatuneet punaiset eivät olleetkaan naisia vaan naisiksi naamioituneita miehiä. Kyseessä oli siis sotajuoni, jopa sangen klassinen sellainen.

Sotahistoria tuntee vastaavan drag-naamioitumisen pitkältä ajalta, viimeiseksi nyt Gazasta, missä joukko israelilaisia kommandoja suoritti iskun palestiinalaiseen sairaalaan lääkintähenkilökunnaksi ja naisiksi pukeutuneina. Kun menee ajassa vielä Gazan operaatiota ja Suomen kansalaissotaa kauemmaksi, saman sotajuonen toistuneesta käyttämisestä löytyy lukuisia todisteita kolmikymmenvuotisen sodan (1618–1648) ajalta. Sotilaiden naamioimisessa naisiksi ei ollut kyse mistään aikakaudelle marginaalisesta tai orgaanisesti syntyneestä ilmiöstä vaan taktiikasta, jota jopa suositeltiin aikakauden sotatieteellisessä kirjallisuudessa. Ranskalainen Sieur du Praissac kirjoitti jo vuonna 1618, että vihollislinnan tai -kaupungin porteille kannatti soluttaa talonpojiksi, kauppiaiksi tai naisiksi naamioituneita sotilaita, jotka voisivat ottaa yllätyshyökkäyksellä portit haltuunsa ja siten päästää varsinaisen hyökkäysjoukon niistä sisälle. Englantilainen James Turner, itsekin kolmikymmenvuotisen sodan veteraani, kirjoitti vastaavasti 1600-luvun lopulla, että linnakkeet kannatti ottaa haltuunsa mies- ja naissiviileiksi naamioituneilla sotilailla, jotka kantaisivat vaatteiden kätköissä tikareita, pistooleita tai lyhytpiippuisia karbiineja.

Sotajuonet eivät jääneet teoriatason haihatteluksi, vaan niitä myös toteutettiin (tai yritettiin toteuttaa) toistuvasti kolmikymmenvuotisen sodan aikana. Aikalaislähteistä ei kuitenkaan vaikuta löytyvän viitteitä naisiksi naamioituneista sotilaista vielä sodan ensivuosilta. Ensimmäinen tapaus esiintyy vuodelta 1629, jolloin alankomaalaiset yrittivät vallata keisarillisten kontrolloiman Düsseldorfin soluttamalla sen porteille naisiksi pukeutuneita sotilaita. Hyökkääjät onnistuivat surmaamaan porttien vartijat, mutta koska vankkureihin kätkeytyneeltä pääjoukolta kesti huonon ennakkovalmistelun takia liian kauan saapua Düsseldorfin porteille, ”hanke haihtui savuna ilmaan”, kuten ranskalainen aikalaiskronikka Mercure François raportoi.

Sotajuonien tihentymä alkaa vuodesta 1640 lähtien, jolloin naisiksi pukeutuminen vaikuttaa olleen eniten ranskalaisten ja espanjalaisten suosima sotajuoni. Vuonna 1640 kuusi ranskalaista lähestyi espanjalaisten miehittämän Bodencourtin linna portteja talonpojiksi ja naisiksi naamioituneina. Vaatteidensa kätköissä heillä oli pistooleja ja ”lyhyitä miekkoja”, kuten uutislehti Gazette kertoi. Surmattuaan hilparein aseistautuneet portinvartijat iskuryhmä avasi portit ranskalaisten pääjoukolle, joka koostui 30 musketööristä ja kahdestakymmenestä kevyen ratsuväen (Chevaux-legérs) sotilaasta. Vuotta myöhemmin espanjalaiset lähettivät alankomaalaisen Aardenburgin kaupungin porteille talonpojiksi ja naisiksi naamioituneita sotilaita, joilla oli ”tikareita hihoissaan ja pistooleita vaatteidensa kätköissä” sekä pommeja koreissa, joita juuri naisiksi pukeutuneet sotilaat kantoivat. Alankomaalaiset ilmeisesti kuitenkin epäilivät jotain hämärää peliä, sillä espanjalaisia odotti Aardenburgissa suljetut kaupungin portit ja tykit, joiden yhteislaukaus karkotti yllätyshyökkääjät pois. Vuonna 1646 espanjalaiset yrittivät jälleen samaa temppu Béthunen kaupungin luona Artois’n provinssissa. Kymmenen naisiksi naamioitunutta espanjalaista lähestyi kaupungin portteja, mutta jälleen kerran yritys kuivui kokoon, kun kaupungin ranskalaisilla puolustajilla oli vihiä vihollisen aikeista, uutislehti Gazette raportoi.

Kolmikymmenvuotisen sodan ajalta löytyy kuitenkin anekdootteja saman sotajuonen käyttämisestä myös pohjoisemmassa Euroopassa. Heinäkuussa 1644 uutislähteet raportoivat Hampurista, että tanskalaisten iskujoukko oli onnistunut valtaamaan yllätyshyökkäyksellä ruotsalaisten hallitseman Itzehoen kaupungin Holsteinissa. Glückstadtissa painetun aikalaiskronikan mukaan tanskalaisten iskujoukko oli koostunut vain kolmesta sotilaasta, joista kaksi oli ollut joko kevyen jalkaväen erikoissotilasta (”Leibschüβen”) tai Adam Oleariuksen kronikan mukaan upseereita (”Dänische Offcirer”). Oli miten oli, kaksi erikoissotilasta (tai upseeria) oli naamioitunut vihanneskoreja kantaviksi naisiksi, kun taas kolmas tanskalainen esiintyi kirvestä olallaan kantavana talonpoikana. Portille päästyään toinen naisiksi pukeutuneista tanskalaisista kaivoi hameensa helmoista esille pistoolin ja ampui sillä kuoliaaksi ruotsalaisten vartiopäällikön. Tämän jälkeen iskujoukko varmisti porttien pysymisen auki päästäessään tanskalaisten hyökkäysosaston sisälle kaupunkiin. Glückstadtin kronikan mukaan tanskalaiset etenivät ensin Itzehoen kauppatorille ja sieltä syvemmälle kaupunkiin ”surmaten kaikki ne, jotka tarttuivat aseisiin heitä vastaan.”

Elokuussa 1643, juuri ennen Tanskan ja Ruotsin välille puhjennutta ns. Torstenssonin sotaa (1643–1645), Ruotsin Örebron läänistä raportoitiin toisenlaisesta tavasta soveltaa transvestismiä väkivaltaisiin tarkoituksiin. Örebron lääniä vaivasi tuolloin maantierosvojen joukkio, joka ryösti, pahoinpiteli ja murhasi talonpoikia ja matkalaisia Tanskan valtakunnan rajan läheisyydessä. Osa ryöväreistä oli tiettävästi karkureita Ruotsin ja mahdollisesti myös Tanskan armeijoista. Ryöväreistä raportoinut Örebron maaherra Gustaf Leijonhufvud valitteli kansleri Axel Oxenstiernalle, että rosvojen vangitseminen oli hankalaa, sillä nämä olivat asettaneet maanteiden varsille tiedustelijoita, jotka olivat naamioituneet talonpoikaisnaisiksi. Eräs talonpoika oli päässyt juttelemaan ryöväreiden kanssa ja kysynyt heiltä, miksi he toimivat niin röyhkeästi. Rosvot vastasivat korskeasti, että talven tullen he saattoivat ”nojata Tanskan kuninkaaseen”, mikä lienee tarkoittanut pakenemista Tanskalle kuuluneen Norjan puolelle rajaa. Tukholman valtaneuvosto ei osannut antaa Leijonhufvudille muuta apua kuin neuvoa häntä käyttämään niin sotilaita kuin paikallisia talonpoikiakin rosvojen vangitsemiseen. Tavalliset rosvot sai ottaa hengiltä niiltä sijoiltaan, valtaneuvosto neuvoi Leijonhufvudia, mutta rosvojen joukoissa olleet upseerikarkurit oli syytä ottaa vangeiksi elävinä ja ”käsitellä lain edellyttämällä tavalla.” Örebron rosvoissa oli tietty yhtäläisyys Itzehoen tanskalaisiin kommandoihin, eli se, että rosvot saattoivat naamioitua naisiksi joko ammattiupseerien ohjauksessa tai näiden itsensä toimesta. Transvestismi ei ilmeisesti ollut kuitenkaan yksinomaan tanskalainen erikoisuus, sillä saman Torstenssonin aikana Kööpenhaminan valtaneuvokset olivat vakuuttuneita siitä, että Samsøn saarelle oli soluttautunut naisiksi naamioituneita ruotsalaisvakoojia.

Transvestismi ei ollut koko totuus kolmikymmenvuotisen sodan sotajuonista, sillä sotilailla oli tapana naamioitua naisten lisäksi myös kulkukauppiaiksi, talonpojiksi, papeiksi ja munkeiksi. Transvestismin käyttäminen sotajuonena on nykykatsannosta kuitenkin siksi erityisen silmiinpistävä, että se rikkoo kaikkia oman aikakautemme sodankäynnin normeja. Onkin hyvä muistaa, että kolmikymmenvuotisen sodan aikana ei ollut vielä käytössä uniformuja tai mitään Geneven sopimuskokoelman kaltaisia sodankäynnin yleisiä normatiivisia sääntöjä, jotka olisivat kieltäneet sotilaiden naamioitumisen siviileiksi tai vihollisen omiksi sotilaiksi. Siksi on myös kiinnostavaa, että käytäntö on säännöistä ja normatiivisista kielloista huolimatta jatkunut vuoden 1918 Suomeen ja jopa nykypäivän sotilaallisiin erikoisoperaatioihin. Merkittävä ero kolmikymmenvuotisen sodan ajan ja nykyarmeijoiden välillä on tietenkin se, että nykyään useimmissa armeijoissa on sotilaina oikeita naisia. Tämä seikka tekisi klassisen sotajuonen toteuttamisesta nykyaikana aina vain helpompaa.

Lähteitä:

Gazette N. 134. (1640).

Gazette N. 20. (1641).

Gazette N. 79. (1644).

Gazette N. 135. (1646).

Kancelliets brevbøger vedrørende Danmarks indre forhold i uddrag 1644–1645. (1968). Copenhagen: Dansk Videnskabs Forlag.

Kong Christian den fjerdes egenhændige breve: 1641–1644. 7. (1883–1885). Copenhagen: Rudolph Klein.

Mercure François. (1632). 16. Pariisi: Estienne Richer.

Adam Olearius. (1663). Kurtzer Begriff einer Holsteinischen Chronik. Schleswig: Fürstliche Druckerey durch Johan Holwein.

Sieur du Praissac. (1618). Les Discours Militaires. Pariisi: Matth. Guillemot.

Rikskansleren Axel Oxenstiernas skrifter och brefvexling: Carl Bonde och Louis De Geer m.fl. bref angående bergverk, handel och finanser. (1905). 2:11. Stockholm: P. A. Norstedt & Söners Förlag.

H. Schröder.(1832). Was in den Jahren 1643 bis 1645 zur Abwehr der Schweden von der Festung Glückstadt aus in den benachbarten Gegenden und Orten, besonders auch durch die freien Holsteinischen Knechte geschehen ist. Niels Falck, toim. Neues staatsbürgerliches Magazin mit besonderer Rücksicht auf die Herzogthümer Schleswig, Holstein und Lauenburg. Schleswig: Königliche Taubstummen Institut.

Svenska riksrådets protokoll: 1643, 1644. (1905). 10. Stockholm: P. A. Norstedt & Söner.

The Guardian, 30.1.2024. Israeli special forces disguised as doctors kill three militants at West Bank hospital | Palestinian territories | The Guardian.

James Turner. (1683). Pallas Armata: Military Essayes of the Ancient Grecian, Roman, and Modern Art of War. Written in the Years 1670 and 1671. Lontoo: Richard Chiswell.

[Julkaistu 24.8.2024 blogissa Skeptinen alkemisti: Klassinen sotajuoni.]