Kuntien liitossopimuksista ei kukaan piittaa

Kunnallisvaltuustoissa
tehtyjä päätöksiä ja valtuustojen hyväksymiä sopimuksia on
totuttu pitämään vankkoina tosiasioina. Valtuustojen tekemillä
päätöksillä on edelleenkin lain voima, ja niiden hyväksymät
sopimukset saattavat olla päteviä, mutta ilmeisesti enää
valikoivasti. Kuntien liittymissopimuksissa kirjatut velvoitteet
eivät ainakaan velvoita mihinkään. Niin tylysti ovat asiat sekä
Hallinto-oikeuden että eduskunnan oikeusasiamiehen tulkintojen
mukaan.

Esimerkkitapauksena
sopimuksen mitätöinnistä on seuraavassa Jyväskylän ja
Korpilahden valtuustojen hyväksymän kuntaliitossopimuksen kohtalo.
Liitos tapahtui vuoden 2009 alussa. Sopimuksessa kirjattiin tulevia
ratkaisuita ja järjestelyjä kuuden tekstisivun mittaisesti.
Korpilahdella piti sopimuksen mukaan tarjota röntgenpalvelut ja
Jyväskylään perustettava maaseututoimisto piti sijoittaa
Korpilahdelle. Kumpaakaan näistä sopimuskohdista ei noudatettu.
Lisäväriä kuvioon antoi se, että sopimuskohtia mitätöiviä
päätöksiä valmistelemassa ja esittelemässä oli virkamies, jonka
tehtävksi sopimuksessa oli kirjattu sopimuksen toteutumisen valvonta
ja seuranta. Kaiken lisäksi virkamiehelle piti suurella vaivalla
löytää tilaa kaupungilta, koska kaupungintalo oli remontissa.
Korpilahden virastotalossa tilaa olisi ollut vapaana runsaasti sekä
johtajalle että maaseututoimistolle.

Liitossopimuksen
rikkomiset aiheuttivat sen, että Korpilahden Vasemmistoliitto teki
keväällä 2011 asioista valituksen Jyväskylän kaupungille.
Valituksilla ei ollut vaikutusta, vaan kaupunginhallitus vastaili
syksyllä 2011 vedoten milloin mihinkin. Kaupunginhallitus ei
välittänyt siitä, että liitossopimus oli valtuuston hyväksymä
eikä mikään kunnallishallituksen kannanotto.

Korpilahden
Vasemmistoliitto teki sitten valituksen Hämeenlinnan
hallinto-oikeuteen, jotta sopimuksen toteuttamatta jääneet asiat
korjattaisiin. Hallinto-oikeus päätti olla tutkimatta valitusta.
Perusteluna oli se, ettei oikaisuvaatimusta tai valitusta voi tehdä
valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevista päätöksistä.
Toisin sanoen: kun Jyväskylässä asioita oli käsitelty alemmalla
tasolla kuin valtuustossa, niin valtuuston aikanaan hyväksymästä
sopimuksesta ei tarvinnut oikeastaan välittää. Kun valittajat
ottivat yhteyttä valtionvarainministeriöön, niin sieltä
muistutettiin, että muutoksia voidaan hakea valtuuston päätöksistä.
Sisäasianministeriön mielestä kuntien tekemien sopimusten seuranta
ei ole heidän asiansa.

Eduskunnan
oikeusasiamiehelle keväällä 2012 tehty valitus johti noin
kuukauden kuluttua vastaukseen, että ”kantelu ei johtanut
apualisoikeusasiamiehen toimenpiteisiin”. Vastauksen perusteluissa
toistettiin Jyväskylän kaupunginhallituksen valituksiin antamia
vastauksia ja pidettiin niitä riittävinä. Virkamiehen toiminta
omaa toimenkuvaansa vastaan ei vastauksen mukaan täyttänyt
jääviyden merkkejä. Sitäpaitsi valittajalle vastattiin, että
kunnat voivat itsehallintonsa puitteissa päättää itse asioistaan.

Näin on tehty
tiettäväksi, että kunnallisvaltuustojen hyväksymien sopimusten
toteutumista ei voida varmistaa, eikä mikään viranomainen seuraa
sopimusten toteutumista. Valtion keskushallinto valvoo erillisten,
pientenkin valtionosuuksien käyttöä kunnissa. Kuntaliitosten ns.
porkkanarahojen, miljoonien, käyttö ei näytä kiinnostavan ketään.
Jyväskylän tapaus osoittaa myös, että valtuuston hyväksymällä
sopimuksella ei ole merkitystä, vaan hallintokoneisto voi omilla
päätöksillään säätää asioita toisin. Muodollisestihan
valtuusto ei ole tehnyt päätöstä sopimuksen rikkomisesta.
Sopimuksen sisältöä voidaan muuttaa käsittelemällä asia
muualla, jossain organisaation tai konsernin kätköissä.