Seurattaisiinko euroja suurissa hankkeissa …

Tampereella on valmistunut raitiotie ja Jyväskylässä on otettu käyttöön suuri Nova sairaala. Molemmat ovat olleet hyvin hinnakkaita hankkeita, ja molempiin kuluneet rahamäärät tiedetään. Mutta tiedetäänkö kovin paljoa siitä, kenelle ja mille alueille tai mihin maihin rahaa on siirtynyt?

Toki isojen rakennushankkeiden valmistuessa osataan kertoa, millaisiin kohteisiin rahaa on kulunut. Rakennuksista tiedetään perustustöiden, sähkötöiden ym kohteiden kustannukset, tiedetään suunnitteluun käytetty rahamäärä ja päättäjille on esitetty hyväksyttäväksi jotenkin eritelty laskelma ylimääräisistä tai odottamattomista kustannuksistakin.

Tuo tietomäärä on hallinnollisesti ja juridisesti riittävä, mutta se ei ole riittävä avoimen yhteiskunnan tarpeisiin. Suuria rakennushankkeita arvioitaessa ja suunniteltaessa päättäjät tarvitsisivat hyvin selkeää käsitystä suuren hankkeen todellisista vaikutuksista ihan rahavirtoina esitettynä.

Raitiotien rakentamiseen kuluneesta euromäärästä hyvin paljon on tamperelaisten toimesta maksettu ihan muille paikkakunnille. Nova sairaalan aiheuttamista kustannuksista on mittavia määriä poistunut keski-suomalaisista lähteistä jonnekin kauemmas tai vielä kauemmas.

Kansalaisten ja erityisesti päättäjien yleissivistyksen kannalta olisi tärkeää, että jostakin tämän ajan suurhankkeesta tehtäisiin rahan liikkeitä esittelevä selvitys. Rahan käyttötarkoituksen sijasta kirjattaisiin se tili ja osoite, johon maksu on suoritettu.

Olen varma siitä, että sellainen rahan ja maksujen liikkeitä kuvaava kartoitus tuottaisi yllätyksen useimmille. Raitiotien rakentamisesta on maksettu tamperelaisille tai pirkanmaalaisille pienempi osa kuin useimmat ovat tulleet ajatelleeksi. Nova sairaalan kohdalla tilanne on sama, vaikka paikkakunnat ovat toiset.

Olisiko yliopistojen tai tutkimuslaitosten piirissä uteliaisuutta selvittää suurten hankkeiden käytännön taloudellisia vaikutuksia?

0
Olli Ojanen
Jyväskylä

Tietokirjailija, aiemmin lähinnä lehtitöitä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu