Case Vantaan Viertola: IL:n evp. kansankynttilä toimittaja Nurmi pesee ongelmalla kätensä

Kuten olemme panneet merkille Vantaan Viertolan koulussa tapahtui traaginen hetki. Tässä yhteydessä ei ole tarkoituksenmukaista ja tarpeen lähteä kertaamaan jo uutisoituja ikäviä tapahtumia. Ne on toki hyvä ja tärkeä tunnistaa.

Politiikan penkkiurheilijan silmään pisti Iltalehden ”Nato-kirjeenvaihtaja”, politiikan toimittaja Lauri Nurmen artikkeli, jossa hän kehuu toimineensa opettajan virassa ja ratkoneen mielikuvaharjoitteellaan ongelmatilanteita seuraavalla tavalla:

”Myöhemmin opetin Järvenpään lukiossa, aivan Jokelan naapurissa. Opettajille kerrattiin säännöllisesti, miten toimittaisiin aseellisessa kouluhyökkäyksessä. Lukitsisin oven ja kasaisin pulpetteja sen eteen. Nuoret ohjaisin pois oven takaa, pois tulilinjalta. Päässäni tein mielikuvaharjoituksen siitä, millaisin keinoin on mahdollista yrittää pysäyttää aseistautunut hyökkääjä.” (IL 2.4.2024)

Kuten edellä mainitusta evp. kansankynttilä Nurmen metodista on havaittavissa, metodi on ollut proaktiivinen, eikä reaktiivinen kuten kyseisissä tilanteissa tulisi olla. Evp. kansankynttilä Nurmi on 80-luvun (synt. 1980) kasvatteja, jonka ajan lapsosia tuskin on isommasti talutettu opettajan toimesta korvasta käytävälle haukkaamaan raittiimpaa ilmaa, toisin kuin karvan verran vanhempaa ikäluokkaa.

Nurmi jatkaa: ”2010-luvun alussa hiljainen pelko asui suomalaisissa lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Siitä on tullut opiskelijoille ja opettajille pysyvä seuralainen, jonka kanssa on totuttu elämään.” (em. IL).

Nurmen analyysistä on johdettavissa ajatus, että koululaitoksella ei ole vastuuta miten lapsia kasvatetaan vaan vastuu siirretään koteihin ja senaattoreille. Evp. kansankynttilä Nurmi toteaa: ”Opettajia ei pidä syyttää koulumaailman väkivaltaisuudesta. Päättäjät ja kodit ovat asettaneet heidät mahdottoman tehtävän eteen.” (em. IL).

On populistista ajatella, että koululaitoksella ei olisi kasvatusvastuuta. Juuri koululaitoksella tämä vastuu omalta osaltaan on. Lapsi ja räkänokka, joka lähtee aamu kahdeksalta kouluun ja viettää siellä aikaansa enemmän ja vähemmän 5-8 tuntia, on saman verran vuorovaikutuksessa vanhempien ihmisten kanssa – jotka ovat hänelle auktoriteettaja – siinä missä äitinsä ja isänsä.

Ja kansankynttilä Nurmi kertoo mielikuvaharjoitteessaan kasaavansa kaappeja oven eteen ”sen pahimman varalle”. Evp. kansankynttilä Nurmi toteaa artikkelinsa lopussa, että ”Kodit vastaavasti lyövät laimin kasvatustehtävänsä. Väkivallan ja uhkailun taustalta löytyy usein koti, jossa vanhempi tai vanhemmat eivät ole asettaneet lapselle rajoja.” (em. IL). Ja samaan aikaan evp. kansankynttilä kasaa pulpetteja ”pahimman varalle”.

Nurmi toteaa: ”Opetusryhmien kokoja on kasvatettu. Erityisopetuksen resursseja on leikattu. Koulunkäyntiavustajia on liian vähän. Ongelmista kärsiviä lapsia integroidaan tavallisiin opetusryhmiin ilman riittäviä tukitoimia.” (em. IL).

Evp. kansankynttilä Nurmi ei ole elänyt aikoja, jolloin opetusryhmien koot olivat nykyisten 15-25 sijaan 35-50 ja tästä huolimatta opettajalla – yhdellä ainoalla luokassa – oli hoksottimia sen verran, että ilman Nurmen mainitsemia koulunkäyntiavustaja-armeijaakin oppilas komennettiin luokan eteen ja näpäytettiin karttakepillä näpeille. ”Pahimmat rähinöitsijät” talutettiin niskaperseotteella ja korvasta kartanolle.

Mitä ilmeisimmin nyt kyseessä olevassa casessa on kyse koulukiusatusta, jolta sekä koulu, että koti ovat sulkeneet silmänsä ja lopputulema on kaikkien osapuolten osalta murheellinen. 

Lasten kasvattaminen on yhtä lailla sekä koulun, että kodin tehtävä ja vastuulla niin kauan kun lapsosilla ei räkä isommasti nokasta valu ja eivätkä korvantaukset ole likomärät. Kouluilla ja kansankynttilöillä on yhtäläinen vastuu huolehtia siitä, että kuri luokassa ja sen ulkopuolella säilyy niin pitkään ja kauas kuin koulun aidat yltävät ja mieluummin sen ulkopuolellekin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olli-PekkaSalminen
Sitoutumaton Tampere

Hallintotieteiden maisteri. Väitöskirjatutkija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu