Jos ei ole kehumista hallituksen esityksissä, ei sitä ole proseduureissakaan

Eduskunnan työjärjestyksen (Puhemiesneuvoston tehtävät) 6 §:n mukaan; ”Puhemiesneuvoston tehtävänä on: 1) tehdä ehdotuksia ja antaa ohjeita eduskuntatyön järjestelystä; 2) tehdä ehdotus siitä, mihin valiokuntaan asia lähetetään valmistelevasti käsiteltäväksi ja minkä valiokunnan tulee antaa asiasta lausuntonsa.”

Näin meneteltiin luonnollisesti myös liikkumisrajoittamista koskevan lain osalta. Tällöin ns. substanssivaliokunnaksi valikoitui hallintovaliokunta. Mikäli perustuslakivaliokunta ei olisi torpannut hallituksen esitystä ja hallitus ei olisi vetänyt lakiesitystään pois, olisi hallintovaliokunta käsitellyt seuraavaksi asiaa.

Hallintovaliokunta olisi siis antanut lausuntonsa, jonka perustuslakivaliokunta olisi vielä perannut läpi. Kyseistä ”kiepautusta” hallintovaliokuntaan perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeen voidaan pitää varsin outona.

Ensinnäkään hallintovaliokunnalla ei ole perusoikeuskysymyksiin liittyvää kompentenssia, eikä edes toimivaltaa, joka perustuslakivaliokunnalla sen sijaan on. Ylimääräinen ”kiepautus” hallintovaliokuntaan olisi ollut lopputuloksen kannalta täysin turha. Mitä todennäköisemmin perustuslakivaliokunta olisi torpannut myös hallintovaliokunnan esityksen. 

Heinäntekojärjellä ajatellen hallintovaliokunnan olisi tullut lausua perustuslakivaliokunnalle, eikä päinvastoin. Hallintovaliokunta on liikkumisrajoituskysymyksissä ”poliisivaliokunta”, eikä perusoikeusvaliokunta. 

Ajatus näillä ”valiokuntakiepautuksilla” ollenee se, että mikäli perustuslakivaliokunta asian torppaa, voi substanssivaliokunta vielä hallituksen esitystä rukata ja tuoda asian uudelleen perustuslakivaliokuntaan, ilman että valtioneuvosto koskee asiaan kolmen metrin kepilläkään. Ajatuksena siis se, että prosessia voidaan nopeuttaa. Sen ei tule olla peruste kun keskustellaan ihmisten perusoikeuksista ja perustuslaillisista kysymyksistä.

Ns. substanssivaliokuntien tehtävä ei ole toimia hallituksena ja rukkailla hallitusten esityksiä, sikäli mikäli ne saavat perustuslakivaliokunnalta tyrmäyksen. Valiokuntien tehtävä on lausua näkemyksensä hallituksen esityksiin siitä näkökulmasta, onko laki hyväksyttävissä vai ei. Luonnollisesti valiokunnat voivat mietinnöissään esittää lakeihin muutoseistyksiä, mutta niiden varsinainen tehtävä ei ole toimia hallituksen lakien esittäjinä – rukkaajina – tilanteissa joissa perustuslakivaliokunta on tyrmännyt alkuperäisen hallituksen esityksen. 

Otetaan esimerkki, joka voi suurella todennäköisyydellä myös toistua lähitulevaisuudessa. Kysymys on, kuinka ollakaan sotesta, jonka Sipilän hallituksen ”soteveteraanit” muistavat varmasti hyvin.

”Perustuslakivaliokunta: Sote-esitys yhä ongelmallinen, mutta se voidaan viilata kuntoon eduskunnassa. – – –  Perustuslakivaliokunta ei edellytä hallitukselta enää uutta valmistelua. Sen mukaan tarvittavat muutokset voidaan tehdä sote-lakien eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Esitys sorvataan lopulliseen muotoonsa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä, jonka perustuslakivaliokunta tarkistaa vielä ennen lopullisia päätöksiä.” (YLE 1.6.2018)

Valiokuntien toimenkuvasta tulee välittömästi poistaa em. ”kiepautus ja sorvauselementti” ja valiokuntien tulee keskittyä puhtaasti lausumaan esitetyistä laeista, eikä ryhtyä  sorvaamaan niitä, etenkään sen jälkeen kun perustuslakivaliokunta on alkuperäisen esityksen torpannut. Tämän ”sorvaustehtävän” tulee yksiselitteisesti kuulua valtioneuvostolle itselleen. 

Teemaan liittyvä kysymys: Jos olisit pääministeri, olisitko kenties kiinnostunut siitä, mikä lopullinen lakiesityksesi  sisältö on ja mitä sille mahdollisesti perustuslakivaliokunnassa tapahtuu? 

Eduskunnan työjärjestys vaatii tältä osin muutoksia mahdollisimman pian sillä seuraava ceissi, joka on hallituksen ja perustuslakivaliokunnan sylissä on valmistelun alla oleva sote-uudistus, joka ei tule menemään peruslakivaliokunnassa sukkana läpi. Tuolloin lain sisältöön tehtävät muutokset ja korjaukset tulee tehdä valtioneuvostossa, eikä valiokunnissa, tässä esimerkkitapauksessa sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

Nykyistä menettelyä voidaan pitää varsin ristiriitaisena siitä näkökulmasta, mikä valtioneuvoston rooli lakien valmistelussa ja esittelyssä on. Nyt tämä tärkeä valtioneuvoston rooli on unohdettu ja puurot ja vellit ovat menneet pahasti sekaisin.

Nykyinen ”valiokuntakiepautus ja lakien sorvausmenettely” substanssivaliokunnissa PeV:n käsittelyn ja torppauksen jälkeen ei ole enää hallituksen vaan ao. valiokunnan esitys. Näin asian ei tietysti pidä ja saa olla. Proseduurin, etenkin perusoikeuskysymyksissä tulee mennä siten, että mikäli perustuslakivaliokunta lakeja torppaa, niiden jatkokäsittelyn tulee tapahtua  valtioneuvostossa, joka lakien sisällöistä myös vastaa.

 

 

 

 

0
Olli-PekkaSalminen
Sitoutumaton Tampere

Hallintotieteiden maisteri. Väitöskirjatutkija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu